Matinen ja Iisalo jatkavat Hongassa

28.4.2010 Korisliigassa pelaavan Espoon Hongan ensi kauden kotimainen runko rakentuu tuttujen pelaajien ympärille. Jatkajien joukossa on muun muassa Suomen maajoukkueestakin tutut Jukka Matinen ja Tuomas Iisalo.

Jukka Matinen jatkaa Hongassa.

Myös Tuomas Iisalo jatkolle Espoossa tuli varmistus. Kuvat: Francois Perthuis.

Kokeneet Matinen ja Iisalo jatkavat Hongassa samoin kuin joukkueen nuorempaa kaartia edustavat Carl Lindbom, Sasu Salin, Lauri Toivonen, Anselmi Vanjoki ja Samuli Vanttaja.

- Meillä on nyt koossa seitsemän sopimuspelaajaa ja joukkueeseen hankitaan edelleen 2-3 vahvistusta. Saman verran pelaajia edustusjoukkueen rinkiin nousee myös omista junioreista, kertoi Hongan manageri Sampsa Rekonen.

Nelinkertainen Suomen mestari Matinen viimeisteli tällä kaudella runkosarjassa keskimäärin 12,8 pistettä, jonka lisäksi hän napsi 4,1 levypalloa.

Iisalo pääsi aloittamaan kautensa vasta marraskuun loppupuolella paranneltuaan alkukauden kesällä loukkaamaansa polvea. Hänen runkosarjatehoikseen muodostui lopulta 4,8 pistettä ja 1,1 koriin johtanutta syöttöä.

Valmentajan nimi jo papereissa

Suomen cupin tällä kaudella voittanut, mutta liigan puolivälierissä finaalijoukkue Tampereen Pyrinnölle taipunut Honka julkistaa päävalmentajansa nimen elokuun alussa.

- Hongalle tutun valmentajan nimi on jo papereissa, mutta asian voi julkistaa vasta sitten, kun hänen nykyinen sopimuksensa päättyy heinäkuun lopussa, totesi Rekonen Hongan tiedotteessa.

Hongan päävalmentajina tällä kaudella toimivat Gordon Herbert ja Lars Ekström.

Herbertillä on taskussaan ensi kauden kattava sopimus saksalaisseura Frankfurt Skylinersin kanssa. Selkäänsä potenutta Herbertiä Hongassa tuuranneen Ekströmin pesti jäi espoolaisseurassa kevätkauden mittaiseksi.

 
7.11.2025 21:32 Korisliiga

Honka nappasi vierasvoiton Seagullsista ja nousi ottelun päähän sarjan kärkipaikasta – myös Lapualla kärsittiin kotitappio

Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.

6.11.2025 14:41 Korisliiga

Kahron Ross on valittu Korisliigan lokakuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.

5.11.2025 21:40 Korisliiga

Pyrintö dominoi peliä häkellyttävin pistelukemin – toisaalla Gustavson ja Granlund johtivat omat joukkueensa voittoihin

Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.

4.11.2025 21:35 Korisliiga

Seagulls ja Vilpas tasapisteissä sarjan johdossa – voitot tänään liigan koko kärkikolmikolle

Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.

4.11.2025 10:24 Korisliiga

Andre Gustavson palaa Karhu Basketiin

Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.

1.11.2025 19:48 Korisliiga

Keeler dominoi korin alla – Katajan Kantonen pisti tuulemaan, mutta Bisons oli silti vahvempi

Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.

31.10.2025 21:01 Korisliiga

Joona Tuomala takoi 28 pistettä, kun KTP kaatoi Kauhajoen – seitsemällä miehellä pelannut Kouvot katkaisi Salon Vilppaan voittoputken

Miesten Korisliigan viiden ottelun kierros sisälsi monta jännittävää vaihetta. Isoimpina käänteinä nähtiin, kun kentälle voittamattomana saapunut Salon Vilpas kärsi kauden ensimmäisen tappionsa ja Tapiolan Honka nousi viimeisellä hyökkäyksellään ohi Korihaista.

31.10.2025 10:19 Korisliiga

Tuomas Hirvonen yltää perjantaina 500 Korisliiga-ottelun rajapyykkiin – ”Tämä on ollut antoisa matka”

KTP-Basketin takamies ja Kouvolan Poikien kasvatti Tuomas Hirvonen, 29, saavuttaa merkittävän rajapyykin, kun hän pelaa uransa 500. Korisliiga-ottelun. Vaikka pelejä on kertynyt komea määrä, intohimo lajiin on yhä tallella.

30.10.2025 13:02 Korisliiga

Alvar Peltoniemi on kulkenut pitkän tien Tapiolan Hongassa mutta aloittelee vasta toista kauttaan Korisliigassa – ”Yliopistovuodet kasvattivat henkisesti, kun yhtäkkiä en enää ollutkaan joukkueeni kärkipelaajia”

16,3 pistettä ja 4,7 levypalloa alkukaudella tilastoinut Alvar Peltoniemi on Korisliigan tiiviisti seurattuja tuoreita nousijoita. Hänen kasvattajaseuransa Tapiolan Honka on myös ottanut varovaisen lupaavan startin runkosarjaan.

28.10.2025 21:21 Korisliiga

Tiukan ottelun ero repesi päätösneljänneksellä – Seagulls kesytti Kobrat

Kahron Ross johti Seagullsin kotivoittoon vakuuttavalla tuplatuplallaan.

Näytä lisää vastaavia