Matinen palautti Hongan voittokantaan

7.11.2007 Espoon Honka palasi Korisliigassa komeasti voittojen tielle kukistettuaan kautensa hyvässä vireessä käynnistäneen Kouvot Tapiolassa lukemin 82-58 (36-36). Ottelun hahmo oli tiistaina 29 vuotta täyttänyt Hongan kapteeni Jukka Matinen.

Nilkkavammasta pelikuntoon toipunut Matinen mätti hyvällä prosentilla Kouvojen korisukkaan 28 pistettä täydentäen väkevän iltapuhteensa edelleen kymmenellä levypallolla. Matinen oli poissa kahden tappiollisen ottelun ajan, jota ennen hän johdatti Hongan neljään peräkkäiseen voittoon ja tuli valituksi Korisliigan lokakuun pelaajaksi.

- Olen seurannut Euroliigan otteluita ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että Matinen pelaa sillä tasolla, kehui Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic.

Sarjataulukossa toisena olleelle Kouvoille tappio oli kauden kolmas.

Tasainen peli repesi Hongalle kolmannen jakson puolivälistä alkaen, kun kotijoukkue vei viimeisen vartin peräti 36-13.

Matisen aisaparina Kouvojen kaadossa toimi Petteri Koponen, joka heitti 17 pistettä.

Kouvoista Wayne Bernard (14), Tero Laitinen (11) ja Tuomas Iisalo (10) ylsivät kaksinumeroisiin pistesaldoihin.

KTP ahdisteli ToPoa

Korisliigaa johtava ToPo joutui keskiviikkokierroksella Kotkassa KTP:n ahdistelemaksi. Helsinkiläiset käänsivät tasaisen pelin viime sekunneilla voitokseen tuloksella 93-95 (48-49).

ToPo kasvatti viidennellä perättäisellä voitollaan sarjajohtonsa neljään pisteeseen.

Peli eteni ToPon johdossa ja muutaman kerran tasatilanteessakin, kunnes KTP nousi ensi kertaa edelle 93-92 -numeroihin Pasi Heinosen huimalla kolmosella puolisen minuuttia ennen loppua. ToPon voittopisteet, korin ja vapaaheiton, upotti koriin vain viisi sekuntia ennen loppusummeria viime kaudella KTP:ssä pelannut Jerald Fields.

Vain kahdeksalla pelaajalla matkassa ollut ToPo oli vahvempi korin alla, kun taas KTP osui paremmin kolmen pisteen kaaren takaa.

- Tämä oli perinteisen kiihkeä KTP-ToPo -peli, jossa päästimme KTP:n lopussa voittotaistoon. Onneksi Fields pääsi survomaan meille ratkaisukorin. KTP heitti hyvin, mutta olemme pystyneet tällä kaudella klaaraamaan tiukat pelit eduksemme, kehui ToPon valmentaja Tomi Kaminen.

ToPon Timo Heinonen paransi sarjan piste-ennätyksensä 26:een. Josh Gonner heitti 23 pistettä. KTP:n Emmanuel Dies keräsi 22 pistettä ja Jermaine Spivey 19.

Kataja kaatoi Tarmon

Joensuun Kataja kohensi asemaansa sarjan peräpäässä ottamalla Porvoon Tarmosta 95-76 (47-33) -kotivoiton.

Kataja voitti toisen neljänneksen 14 pisteellä, jonka jälkeen Tarmo ei noussut enää yhdeksää pistettä lähemmäksi.

Katajan koko aloitusviisikko ylsi kaksinumeroisiin pisteisiin. Sami Lehtoranta oli tehokkain 22 pisteellä, ja Louis Hinnant heitti 21 pistettä.

23 pallonmenetykseen sortuneesta Tarmosta Mark McCarroll keräsi 19 pistettä ja 18 levypalloa. Travis Leech heitti 16 pistettä.

Karhu voitti ensi kertaa kotona

Kauhajoen Karhun otti Korisliigan ensimmäisen kotivoittonsa Tampereen Pyrinnön kustannuksella, joka kukistui Kauhajoella 94-79 (39-36) -tuloksella.

Tasainen peli kääntyi kotivoitoksi viime minuuteilla, sillä Pyrintö oli vielä neljä minuuttia ennen loppua voitonsyrjässä 78-75 -tilanteessa.

Kaukoheitot eivät Kauhajoella osuneet, kun joukkueet yrittivät kolmosia yhteensä 56 kertaa, mutta vain yhdeksän osui. Karhu nakkasi voittopisteensä viime kädessä vapaaheittoviivalta, josta se teki 23 pistettä Pyrinnön seitsemää vastaan.

Tasaisesta kotijoukkueesta Darryl Hudson ja Juho Teppo heittivät 23 pistettä mieheen ja Cedris McGowan 19.

Damon Williams heitti Pyrinnölle 28 ja Damion Dantzler 22 pistettä.

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
5.12.2025 20:43 Korisliiga

Lahti jo toiseen voittoon Seagullsista – taulukon huipulla Vilpas ja Honka jatkavat pisteiden keruuta

Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.

5.12.2025 11:19 Korisliiga

Riku Korhonen on valittu Korisliigan marraskuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

27.11.2025 12:57 Korisliiga

Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

22.11.2025 19:33 Korisliiga

Tahvanainen ja Aalto johtivat Korihaiden pistetehtailua – Katajalle kauden kolmas voitto

Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.

21.11.2025 21:38 Korisliiga

Korkiatupa tulitti kaaren takaa Kouvojen täpärässä voitossa – Kauhajoki vei vieraspisteet Helsingistä rajulla piste-erolla

Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.

15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

Näytä lisää vastaavia