Matti Nuutinen jatkaa Nilan Bisonsissa

23.3.2012 Loimaalainen Nilan Bisons jatkoi runkopelaajiensa kiinnityksiä solmimalla jatkosopimuksen laiturilupauksensa Matti Nuutisen, 21, kanssa. Nuutinen jatkaa Loimaalla 1+1-vuotisella sopimuksella. Viikko sitten Bisons kiinnitti kapteeninsa Jeb Iveyn kahden vuoden sopimuksella.

Matti Nuutinen nähdään Bisonsin riveissä myös kaudella 2012/13. Kuva: Eveliina Toivola.

Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Nuutinen on noussut kohisten Korisliigan eturiviin biisonilauman riveissä. Kaksimetrinen laituri on viimeistellyt kuluvalla kaudella 10,2 pistettä, 5,9 levypalloa ja 0,9 syöttöä 27,3 minuutissa ottelua kohden upottaen kakkosensa 61,3% ja vapaaheittonsa 70,3% tarkkuudella.

 

– Biisoneissa on mieletön henki päällä ja meitä tulee olemaan vaikea lyödä pudotuspeleissä. Viime aikojen isoista loukkaantumisista huolimatta olemme onnistuneet ottamaan kovia päänahkoja. Kun saamme vielä muutaman avainpelaajamme takaisin parketille ennen pudotuspelejä, meillä on mahdollisuudet aina päätyyn asti, kommentoi Nuutinen huipentuvaa pelikautta 2011/12.

 

– Matti menee jatkuvasti eteenpäin, jopa päivittäin hänen pelissään on nähtävissä uusia asioita. Hänellä on valtava himo kehittyä koripalloilijana ja peliskaala on jo 21-vuotiaana niin iso, että hänellä on avaimet mihin tahansa asti, kehuu Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson.

 

– Matin paras pelitaso ei kalpene huipuista millään sektorilla. Olennaista on löytää jatkuva suoritusvarmuus, kova itseluottamustaso ja kehittää etenkin pallollisena pelaamisen uhkaa, Gibson jatkaa suojattinsa arviointia.

Henkilöt

 
16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

Näytä lisää vastaavia