Matti Nuutinen tyytyväinen kauteensa Romaniassa

18.5.2018 13:56 Matti Nuutisen, 28, kausi Romanian liigassa pelaavan Pitestin kanssa päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun Pitesti hävisi Oradealle otteluvoiton 1-3. Vaikka joukkueen kausi päättyi pettymykseen, sujui Nuutisen kausi hyvin.

Matti Nuutinen pelasi ensimmäistä kauttaan Romaniassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Pitesti aloitti kautensa vakuuttavasti ja loppuvuodesta joukkue keikkui vielä sarjan kärkipaikoilla. Loukkaantumiset hidastivat kuitenkin joukkueen kulkua ja Pitesti päätyi ylemmässä loppusarjassa lopulta viimeiselle kuudennelle sijalle. Pudotuspelit saivat unelma-alun, kun Pitesti nappasi heti kotiedun itselleen ensimmäisessä pelissä, mutta sen jälkeen Oradea vei kolme seuraavaa peliä nimiinsä ja Pitestin kausi tuli päätökseen.

- Aloitimme pudotuspelit miten pitikin ja suunnittelimme. Sitten hävisimme toisen ottelun, mutta meillä oli kotietu kotipeleihin lähdettäessä. He pistivät pykälää isompaa vaihdetta silmään ja pelasivat sekä heittivät hyvin. Siitä jäi hampaankoloon, että hävisimme molemmat kotipelimme. Jos olisimme saaneet siirrettyä ratkaisun viidenteen otteluun, niin niissä peleissä saattaa käydä ihan miten tahansa. Tämä on kuitenkin urheilua ja pudotuspelit ovat aina tällaisia. Tästä vain täytyy oppia ja ottaa se oppi mukaan seuraavaan paikkaan, Nuutinen analysoi pudotuspelejä.

 

Nuutinen pelasi Romaniassa ensimmäistä kauttaan ja nautti ajastaan seurassa ja maassa, vaikka joukkueen osalta kauteen mahtui omat vaikeutensa.

- Oli hyvä kausi. Tykkäsin olla täällä ja kaikki asiat hoidettiin sovitusti eikä tarvinnut miettiä mitään kentän ulkopuolisia asioita. Joukkueen kausi oli hieman hankala, kun keväällä loukkaantui kolme pelaajaa ja se vaikutti pelaamiseen ja lisäksi seura päätti vaihtaa valmentajaa muutama kierros ennen jatkosarjan loppua. Valmentajan vaihto ei ole koskaan helppo asia pelaajille tai valmentajille - etenkään siinä vaiheessa kautta.

 

Nuutinen kärsi myös pienestä loukkaantumisesta ja joutui olemaan sivussa parin kuukauden ajan. Kunnossa ollessaan hän oli kuitenkin koko ajan joukkueensa avainpelaajia. Nuutinen sai peliaikaa keskimäärin noin 25,5 minuuttia ja tilastokeskiarvoikseen hän merkkautti 6,2 pistettä, 4,3 levypalloa ja 1,3 syöttöä. Nuutinen on kuitenkin niitä pelaajia joiden arvo joukkueelle ei heijastu aina tilastoissa.

- Roolini keskittyi lähinnä puolustuspäähän ja sitten hyökkäyksessä otin ne ratkaisut mitkä tulivat. Se sopi minulle hyvin eikä panostani aina näy tilastoissa, muttei minulla ole mitään valittamista. Oli kiva nähdä Romanian liiga.

 

Romanian liiga kovatasoinen

 

Kausi oli Nuutiselle kolmas ulkomailla ammattilaisena. Aiemmin kokemusta on karttunut Kreikasta ja Ranskasta. Romanian liigaa hän piti hyväntasoisena ja mukaan tarttui paljon oppia.

- Romanian liigassa on tiukkoja ja tasaisia pelejä eikä ennalta koskaan voinut tietää kumpi joukkue voittaa. Joukkueissa sai pelata kuusi ulkomaalaista ja se nosti sarjan tasoa. Jokaisessa maassa ja joukkueessa oppii aina jotain ja eri valmentajien kanssa on erilaiset roolit ja oppii näkemään pelin uudesta näkökulmasta. Liigana tämä menee siihen Ranskan ja Kreikan välimaastoon. Peli ei ole yhtä nopeaa kuin Ranskassa eikä toisaalta yhtä kurinalaista ja taktista kuin Kreikassa, arvioi Nuutinen.

Matti Nuutinen lähtee nälkäisenä MM-karsintoihin. (Kuva: Ville Vuorinen)

Suunnitelmat ensi kauden osalta ovat vielä auki.

- Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon ja pidän korvat sekä ovet auki joka paikkaan. Muutama päivä tulee huilattua, mutta sitten täytyy taas alkaa treenata, kun maajoukkueikkuna tulee. Katsotaan tulevaa kesän aikana eikä jatko Romaniassakaan ole poissuljettu, jos jostain tulee tarjous.

 

Nuutinen joutui jättämään viime maaotteluikkunan väliin loukkaantumisen takia. Susijengin luottopelaajan maha kurniikin päästäkseen tositoimiin Tshekkiä ja Islantia vastaan.

- On aina hieno vetää maajoukkueasu ylle. Edellinen karsintaikkuna jätti paljon nälkää ja henkilökohtaisesti tuntui siltä, että kausi jäi vähän kesken, kun olen nyt päässyt hyvään kuntoon. Yritän pitää virettä yllä, että olen sitten tikissä, kun maajoukkuepelit alkavat.

 

Lisätietoja: Matti Nuutisen tilastot Romanian liigassa

Henkilöt

 
16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

12.6.2023 11:10 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosen kauteen mahtui käänteitä – ”Paljon tuli oppia erilaisista tilanteista”

Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.

Näytä lisää vastaavia