Maukas voitto Ruotsista ei riittänyt

26.8.2002 Suomen koripallomaajoukkue päätti Pohjoismaiset mestaruuskilpailut Oslossa ilahduttavaan voittoon ensi vuoden EM-kisojen isännästä Ruotsista. PM-kulta matkasi kuitenkin lopulta Ruotsiin, kun Islanti onnistui kukistamaan turnauksen päätöskamppailussa Norjan pisteen erolla 77-76. Suomi sijoittui lopputuloksissa toiseksi.

PM-turnauksen kärkikolmikko Ruotsi, Suomi ja Islanti kokosivat kaikki saldokseen kaksi voittoa ja tappion. Tasapistevertailussa paras korisuhde oli Ruotsilla. Mikäli Islanti olisi hävinnyt viimeisen ottelunsa Norjalle, olisi mestaruus kääntynyt Suomen eduksi. Mestaruus olisi ollut Suomelle ensimmäinen sitten vuoden 1983.

Suomi paransi otteitaan turnauksen edetessä. Avausottelussa tuli yllätystappio Islannille lukemin 77-92. Norja kaatui lauantaina 82-68 ja Ruotsi sunnuntaina hienosti 99-93.

- Pelasimme nousujohteisen turnauksen, johon voi Islanti-ottelua lukuunottamatta olla tyytyväinen. Islantia vastaan pelasimme alussa koko turnauksen heikoimman 10-minuuttisen ja olimme tappiolla 16-32. Norja-ottelukin oli puoliväliin asti vaikea, mutta Ruotsia vastaan kokonaisuus oli jo erinomainen, kiitteli Ari Tammivaara, maajoukkueen päävalmentaja.

Erityisen iloinen maajoukkue voi olla Ruotsi-voitosta. Ruotsi oli nimittäin liikkeellä joukkueella, jossa muutamia poissaolijoita lukuunottamatta oli mukana maan kirkkain eliitti, kun Suomelta yli kymmene pelaajaa oli jo seurajoukkueidensa parissa Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Lisäksi Ruotsi on valmistautunut tuleviin EM-kisoihinsa huomattavilla leiritys- ja ottelumäärillä sekä osoittanut iskukykyään kukistamalla nimekkäistä vastustajia (mm. Saksa, Tshekki, Puola).

Toinen ilonaihe suomalaisleirissä oli yksilöiden onnistumiset. Avausottelussa vielä ilman ammattilaissopimusta oleva Jussi Kumpulainen (25/9) lähetti terveisiä seurajohtajille onnistuen mainiosti myös Norja-pelissä (12/10). Saksaan Frankfurt Skylinersiin siirtynyt Jukka Matinen oli Suomen joukkueen tasaisin kirjauttaen pistekeskiarvokseen kolmessa ottelussa 17,7. Valparaison 209-senttinen kolossi, Antti Nikkilä, osoitti kahdessa viimeisessä ottelussa olevansa kova luu korin alla; Norjaa vastaan teholukemien 12/11 ohella neljä torjuntaa ja Ruotsia vastaan tilastorivi 17/6/5. Ruotsi-pelissä myös takamiesduo Roope Mäkelä-Petri Virtanen onnistui mainiosti. Mäkelä pussitti 23 pistettä ja Virtanen puolestaan 18, jonka ohella hän jakeli seitsemän koriinjohtanutta syöttöä.

- Tulevaisuuden kannalta merkittäviä onnistumisia kaikki. Pitää muistaa, että meillä oli liikkeellä nuori joukkue, jolle lisäkokemus tuli tarpeeseen. Kisoihin lähdettäessä 30 maaottelua pelanneella Matisen Jukalla oli meidän pelureista eniten maaotteluita, kun esimerkiksi Ruotsin Mattias Sahlströmillä niitä oli yli 200, Tammivaara selvitti.

Suomi – Islanti 77 – 92 (48-51), miesten PM-kisat, Oslo, Norja 23.8.2002

Antti Nikkilä 6/2 Jussi Kumpulainen 25/9 Sami Lehtoranta 0/2 Iiro Tenngren 8/7 Jukka Matinen 14/3 Timo Parviainen 0/0 Anssi Kinnaslampi 7/2 Roope Mäkelä 14/1/6 syöttöä Kimi Klingberg 2/1 Petri Virtanen 1/1

Norja – Suomi 68 – 82 (31-32), miesten PM-kisat, Oslo, Norja 24.8.2002

Antti Nikkilä 12/11/4 torjuntaa Jussi Kumpulainen 12/10 Sami Lehtoranta 4/5 Iiro Tenngren 12/3 Jukka Matinen 18/4 Timo Parviainen 9/2 Anssi Kinnaslampi 3/2 Roope Mäkelä 6/1 Kimi Klingberg 6/2 Petri Virtanen 0/1

Suomi – Ruotsi 99 – 93 (46-37), miesten PM-kisat, Oslo, Norja 25.8.2002

Antti Nikkilä 17/6/5 torjuntaa Jussi Kumpulainen 4/5 Sami Lehtoranta 2/2 Iiro Tenngren 6/6 Jukka Matinen 21/6 Anssi Kinnaslampi 2/1 Roope Mäkelä 23/2 Kimi Klingberg 6/4 Petri Virtanen 18/1/7 syöttöä

Kaikki PM-kisojen ottelutulokset

23.08.02 Suomi – Islanti 77 – 92 (48-51)
23.08.02 Norja – Ruotsi 67 – 78 (29-40)
24.08.02 Ruotsi – Islanti 95 – 61 (47-34)
24.08.02 Norja – Suomi 68 – 82 (31-32)
25.08.02 Suomi – Ruotsi 99 – 93 (46-37)
25.08.02 Norja – Islanti 76 – 77 (29-36)

PM-kisojen lopullinen sarjataulukko

Ruotsi 3 2 1 266-227 4
Suomi 3 2 1 258-253 4
Islanti 3 2 1 230-248 4
Norja 3 0 3 211-237 0
 
30.9.2024 17:00 Susijengi

Tiedossa maaotteluiden supermarraskuu: Susiladies ja Susijengi esiintyvät kolmesti kotiparketeilla

Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

7.12.2017 Maaottelu

Susijengin jahti jatkuu – helmikuun MM-karsintaottelun lipunmyynti käynnistyy 14.12.

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput tulevat myyntiin 14.12.

27.11.2017 Maaottelu

Vaikea ilta Nordiksella, Schilb kaatoi kolmosilla Susijengin

Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.

26.11.2017 Maaottelu

Tshekki-otteluun vapautui rajoitettu määrä erikoispaikkoja – 4400 lippua myyty

Susijengin maanantaiseen MM-karsintojen kotiavaukseen on vapautunut rajallinen määrä halvimman kategorian lippuja erinomaisilta paikoilta. Liput ovat näkörajoitepaikkoja, joista on kuitenkin esteetön näkymä kentälle.

25.11.2017 16:47 Maaottelu

Tshekki jauhaa palloskriinejä ja juoksee kenttää

Susijengi kohtaa MM-karsintojen seuraavan haasteensa jo maanantaina, kun vuoden 2015 EM-kisojen yllättäjäjoukkue Tshekki saapuu Helsingin Jäähallin sudenpesään marraskuun MM-karsintaikkunan viimeisen ottelun merkeissä. Vaikka Tshekki pelaa ilman syömähampaitaan Satoranskya ja Veselya, joukkueen vauhtipeli ja korintekovoima ovat todellisia haasteita.

Näytä lisää vastaavia