Pussihukat on noussut hyvillä viime aikojen otteillaan noussut taistelemaan tosissaan SM-runkosarjan kolmannesta sijasta. 198-senttisellä Erron Maxeylla on ollut vahvasti näppinsä pelissä ’hukkalauman’ menestyksessä. Maxey takoi helmikuun aikana keskimäärin 27,8 pistettä ottelua kohti. Pisteet syntyivät huimalla onnistumisprosentilla, sillä Maxey upotti kahden pisteen heitoistaan peräti 69,4 prosenttia (77/111). Lisäksi Providence-yliopiston kasvatti poimi 11,1 levypalloa. Pussihukat voitti helmikuun kahdeksasta ottelustaan kuusi. Niiden joukkoon mahtui mm. kaksi voittoa kotkalaisjoukkue KTP:sta sekä maukas kotivoitto Joensuun Katajasta.
Naisten SM-sarjassa Pantterit oli helmikuussa lyömätön. Se voitti kaikki kahdeksan otteluaan. Kahtena viime kautena sarjan parhaana pelaajana palkittu Roukanoja nousi tasaisesta Pantteri-joukosta esiin. Hän teki keskimäärin 21,5 pistettä ja noukki 10,3 levypalloa. Kahden pisteen heitoistaan 186-senttinen Roukanoja viimeisteli onnistuneesti 55,1 prosenttia (49/89).
SM-Koriksen kuukauden pelaajiksi on aiemmin kuluvalla kaudella valittu Katajan Andre Foreman (tammikuu), porvoolaisen Tarmon Gyasi Cline-Heard (joulukuu), Katajan Sami Laaksonen (marraskuu) ja KTP:n Roope Mäkelä (lokakuu). Naisten SM-sarjassa valinnat ovat osuneet Äänekosken Huiman Kenya Robinsoniin (tammikuu), Panttereiden Aneta Kausaiteen (joulukuu) ja Espoo Basket Teamin Jurgita Kausaiteen (lokakuu). Marraskuussa ei naisten maaottelutauon vuoksi valittu kuukauden pelaajaa.