Maxhuni vei NCAA:n suomalaiskamppailun

11.2.2019 08:51 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhunin Long Beach State veti pidemmän korren jatkoajan jälkeen Tuukka Jaakkolan Cal Polysta.

Edon Maxhuni heitti seitsemän pistettä Long Beach Staten voitossa. Kuva: LBS.

Viikonlopun suomalaiskamppailu Big West -konferenssissa eteni tasaisesti jatkoajalle asti, mutta bonusajalla Long Beach State sinetöi ottelun Deishuan Bookerin (23/3) naulatessa vapaaheittonsa 8/8. Maxhunin Long Beach State pääsi juhlimaan lopulta 76-68 (30-34, 62-62) -vierasvoittoa.

Maxhuni pelasi aloitusviisikossa 25 minuuttia, joiden aikana hän säkitti 7 pistettä, jakoi kaksi syöttöä, haki yhden levypallon ja riiston. Cal Polyn paidassa Jaakkola taas kahmi kaksi levypalloa kuudessa peliminuutissa.

Ottelutilastot

Atlantic 10 -konferenssissa Andre Gustavson ja Richmond nappasivat toisen peräkkäisen voittonsa, kun Spiders päihitti George Washingtonin 63-89 (30-43). Gustavson heitti ilman ohiheittoja kahdeksan pistettä, repi kolme levypalloa, tarjoili yhden syötön ja riisti kerran 26 peliminuutissa.

Ottelutilastot

CAA-konferenssissa Tomas Murphyn Northeastern nappasi neljännen peräkkäisen voittonsa, kun Huskies selätti Elonin jatkoajan jälkeen 60-72 (35-34, 60-60). Tuohtunut Huskies piti Elonin nollilla jatkoajalla.

Murphy sai peliaikaa 19 minuuttia, joiden aikana hän säkitti kuusi pistettä, noukki kolme levypalloa ja torjui vastustajan heiton kerran.

Ottelutilastot

Samuli Niemisen Stephen F. Austin hävisi Southland-konferenssissa Lamar Universitylle 82-67 (45-29). Nieminen keräsi aloitusviisikossa tilastosarakkeeseensa 21 minuutissa kolme levypalloa ja kaksi syöttöä, mutta jäi pisteittä.

Ottelutilastot

Nikkarisen Montana State kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lassi Nikkarisen Montana State venytti voittoputkensa kolmeen Big Sky -konferenssissa pieksemällä Idahon 72-86 (32-45). Nikkarinen pelasi vaihdosta 13 minuuttia säkittäen yhden kolmosen.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ottelutilastot

Remu Raitasen San Francisco palasi voittojen tielle kolmen peräkkäisen tappion jälkeen päihittäen kotikentällään WCC-konferenssissa Santa Claran 72-78 (34-37). Raitanen keräsi kolme pistettä ja yhden levypallon pelaamassaan viidessä minuutissa.

Ottelutilastot

Elias Valtosen Arizona State aiheutti Washingtonille sen ensimmäisen Pac-12-konferenssin tappion 63-75 (26-34) -kotivoitolla. Valtonen haki yhden levypallon pelaamassaan kolmessa minuutissa.

Ottelutilastot

Big 12 -konferenssissa Hannes Pöllän Oklahoma kärsi 66-54 (35-24) -tappion Texas Techille. Pöllä haki yhden levypallon kolmessa peliminuutissa.

Ottelutilastot

Asiat

 
17.4.2019 09:37 NCAA

Noora Parttimaan uudeksi osoitteeksi Black Hills State University

Edelliset kaksi kautta Sheridan Collegessa NJCAA:ta pelannut Noora Parttimaa, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA:n kakkostasolle Black Hills State Universityyn.

1.4.2019 08:46 NCAA

Nenna Lindström siirtyy ensi kaudeksi Liberty Universityyn

Viimeiset kaksi kautta Western Wyomingissa NJCAA:ta pelannut Nenna Lindström, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA:han Liberty Universityyn.

29.3.2019 08:54 NCAA

Eetu Villan Carroll College ylsi NAIA:n finaaliin asti

Yhdysvaltojen pienten yliopistojen sarjassa NAIA:ssa Eetu Villan Carroll College ylsi finaaliin asti, joissa joukkue hävisi Georgetown Collegelle 48-68 (15-35).

25.3.2019 08:59 NCAA

Suomalaisnaisten NCAA-kaudet ohi – Rokkasen Toledo kaatui WNIT-turnauksessa

Sara Rokkasen tähdittämä yliopistojoukkue Toledo hävisi Northeasternille kutsuturnauksen toisen kierroksen ottelussa luvuin 54-47 (20-29).

25.3.2019 08:56 NCAA

Virginia liian kova pala Oklahomalle ja Pöllälle

NCAA:n lopputurnauksessa viimeisen suomalaisen joukkue putosi ulos leikistä, kun Hannes Pöllän edustama Oklahoma hävisi Virginialle 51-63 (22-31).

23.3.2019 09:48 NCAA

Augustinin ja Robert Morrisin matka NCAA-lopputurnauksessa päätökseen

Nina Augustinin Robert Morris kaatui valtakunnallisen lopputurnauksen avauskierroksella Louisvillelle lukemin 34-69 (15-37).

23.3.2019 09:41 NCAA

Pöllä ja Oklahoma jatkoon NCAA:n lopputurnauksessa

Hannes Pöllä ja Oklahoma etenivät NCAA:n lopputurnauksessa toiselle kierrokselle kukistamalla Ole Missin 95-72 (50-33). Elias Valtonen ja Arizona State taas kokivat tappion ja putosivat leikistä ulos.

22.3.2019 15:47 NCAA

NCAA March Madness jälleen Yle Areenassa

Yle Urheilu näyttää Areenassa huippusuosittua yliopistokoripallon NCAA-mestaruusturnausta, March Madnessia. Ylen lähetykset alkavat perjantai-iltana 22.3. ensimmäisen kierroksen otteluilla.

22.3.2019 08:57 NCAA

Murphy ja Northeastern ulos NCAA:n lopputurnauksesta

Tomas Murphyn edustama Northeastern hävisi NCAA:n lopputurnauksen ensimmäisellä kierroksella Kansasille 53-87 (25-37).

21.3.2019 08:51 NCAA

Valtosen Arizona State jatkoon NCAA:n lopputurnauksessa

Elias Valtosen edustama Arizona Staten tanssi jatkuu NCAA:n lopputurnauksessa, kun St. John's jäi Sun Devilsin kynsiin 65-74 (25-38).

18.3.2019 10:44 NCAA

Nina Augustinin Robert Morris konferenssimestaruuteen

Naisten yliopistosarjassa Robert Morris ylsi Nina Augustinin johdolla konferenssinsa mestaruuteen ja varmisti paikkansa kovatasoisessa NCAA-lopputurnauksessa.

18.3.2019 08:56 Pääjuttu

Valtosen, Pöllän ja Murphyn yliopistot NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n lopputurnauksen joukkueet on valittu. Tomas Murphyn Northeastern ansaitsi paikkansa konferenssimestaruuden myötä, mutta valitsijakomitea valitsi myös Elias Valtosen Arizona Staten ja Hannes Pöllän Oklahoman lopputurnaukseen.

16.3.2019 17:54 NCAA

Valtosen ja Maxhunin yliopistot tippuivat välierissä

Edon Maxhunin Long Beach State ja Elias Valtosen Arizona State jäivät ilman finaalipaikkaa konferenssiensa lopputurnausten välierissä.

15.3.2019 09:13 NCAA

Tomas Murphyn Northeastern konferenssinsa mestaruuteen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa Tomas Murphy ja Northeastern nappasivat tiketin NCAA:n lopputurnaukseen voittamalla CAA-konferenssin mestaruuden.

14.3.2019 09:23 NCAA

Augustin ja Koskimies konferenssien välieriin

Naisten NCAA:ssa Nina Augustin ja Elina Koskimies raivasivat tiensä konferenssien välieriin. MAC-konferenssissa Ninni Salmen ja Sara Rokkasen ottelut päättyivät puolivälieräkamppailuihin.

11.3.2019 09:14 NCAA

Murphy konferenssin välieriin, Raitasen San Francisco tuli yllätetyksi

Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa konferenssin lopputurnaukset ovat pyörähtäneet käyntiin ja runkosarjat pelattu päätökseen. Tomas Murphyn Northeastern selvitti tiensä konferenssinsa välieriin, kun taas Remu Raitasen San Francisco hävisi puolivälierissä Pepperdinelle.

11.3.2019 08:37 NCAA

Konferenssien pudotuspelit käynnissä – neljän suomalaisnaisen yliopistokausi päätökseen

Naisten NCAA:ssa Kia Vaalavirran, Sini Mäkelän, Tuuli Mennan ja Sofia Rajalan kaudet päättyivät konferenssien pudotuspelivaiheeseen. Seitsemän suomalaisnaisen pudotuspeliurakka on vasta alkamassa.

8.3.2019 09:56 NCAA

Varis, Lahtinen, Kalin ja Augustin joukkueidensa tehokkaimpina NCAA-kentillä

Lotta-Maj Lahtinen ja Marika Korpinen saivat kokea yliopistosarjan pudotuspelien tylyyden, kun molempien kausi päättyi niukan tappion seurauksena.

8.3.2019 08:47 NCAA

Edon Maxhuni liekeissä 21 pisteellä NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhuni liekitti 21 pistettä viidellä kolmosella, kun Long Beach State päätti Big West -konferenssin runkosarjan viiden ottelun mittaiseen voittoputkeen.

4.3.2019 10:00 NCAA

Augustinin yliopistojoukkue Northeast-konferenssin runkosarjan voittoon

Naisten NCAA:ssa konferenssien runkosarjat lähenevät loppuaan ja tulivat muutamien suomalaisnaisten osalta päätökseen jo viikonlopun aikana. Ottelut jatkuvat pudotuspelien muodossa.

Näytä lisää vastaavia