Maxhunille kauden ennätyspisteet NCAA:ssa

3.12.2018 09:01 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhuni heitti kauden uudeksi ennätyksekseen 19 pistettä, kun taas Tomas Murphy flirttaili tripla-tuplan kanssa.

Edon Maxhunin nosti 19 pistettä NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.

Toista kauttaan pelaavan Maxhunin ja Temidayo Yussufin (28/6) huippuillat eivät riittäneet, kun Long Beach State kärsi 70-74 (29-29) -tappion San Diegolle. Long Beach Statelle häviö oli neljäs peräkkäinen.

Yussuf ja Maxhuni olivat tulessa toiselle puoliajalla, jolloin parivaljakko teki peräti 21 peräkkäistä pistettä Long Beach Statelle. Yhteensä kaksikko teki Long Beach Staten toisen puoliajan 41 pisteestä kolmekymmentä.

Maxhuni pelasi aloitusviisikossa 27 minuuttia pussittaen 19 pistettään heittäen pelitilanneheittonsa 7/14, kolmosensa 3/7 ja vapaaheittonsa 2/2. Pisteiden lisäksi Maxhunin tilastosarakkeeseen kertyi yksi levypallo ja yksi syöttö.

Ottelutilastot

Tomas Murphy johdatti Northeasternin voittoon. Kuva: Ville Vuorinen.

Ollen pahimmillaan 14 pistettä takana ensimmäiselle puoliajalla, Tomas Murphyn Northeastern nousi vakuuttavaan 67-81 (37-34) -voittoon Eastern Michigania vastaan. ”Huskiesille” voitto oli toinen peräkkäinen.

Edellisessä pelissä vahvaa jälkeä tehnyt Murphy nostettiin aloitusviisikkoon, jossa hän teki tuhojaan 10 pisteen, kuuden levypallon ja seitsemän syötön arvoisesti. Monipuolinen Murphy viihtyi parketilla 31 minuuttia.

Ottelutilastot

Andre Gustavsonin Richmond pisti stopin neljän ottelun mittaiselle tappioputkelleen kellistäen Wake Forestin kotikentällään 74-84 (37-38). Gustavson toi penkiltä energiaa 18 minuutiksi viiden pisteen ja yhden riiston arvoisesti.

Nihkeäminuuttisen alkukauden jälkeen Gustavson on murtautunut Richmondissa rotaatiominuuteille loukkaantumissuman aikana. Edellisessä pelissä Georgetownia vastaan Gustavson jakoi 10 syöttöä, joka oli eniten ”Spidersin” tulokaspelaajalta 25 vuoteen.

Ottelutilastot

Raitasen San Francisco finaaleihin Belfastissa

Remu Raitasen San Francisco pelasi viikonloppuna kaksi ottelua Pohjois-Irlannin Belfastissa turnauksessa, jossa ”Dons” eteni ensin finaaleihin kaatamalla Samuli Niemisen Stephen F. Austinin 58-76 (34-37). Raitanen pelasi 12 minuuttia kirjauttaen kaksi pistettä, kaksi syöttöä ja yhden levypallon. Nieminen ei pelannut ottelussa.

Ottelutilastot

San Franciscon seitsemään venynyt voittoputki kuitenkin katkesi turnauksen finaaliottelussa Buffaloa vastaan 81-85 (35-41). Raitanen jäi ilman tilastomerkintöjä pelaamassaan kahdessa minuutissa.

Ottelutilastot

Tuukka Jaakkolan Cal Poly hävisi lauantaina Fresno Statelle 67-76 (23-32). Jaakkola väänsi vaihdosta 12 minuuttia pussittaen kolme pistettä.

Ottelutilastot

Elias Valtosen Arizona State jatkaa voittamattomana, kun tällä kertaa ”Sun Devilsin” kynsiin jäi Texas Southern loppunumeroin 71-83 (32-40). Valtonen pelasi viisi minuuttia ilman pisteitä.

Ottelutilastot

 
19.3.2024 11:47 NCAA

Annukka Willstedt ja Anna Kahelin juhlivat konferenssimestaruuksia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Annukka Willstedt (Texas A&M-Corpus Christi) ja Anna Kahelin (Maine) juhlivat konferenssimestaruuksia ja täten automaattista paikkaa NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Suomalaisista lopputurnauksessa nähdään myös Sara Bejedi (Florida State) ja Henna Sandvik (Indiana).

18.3.2024 12:00 NCAA

Mustapha Amzil konferenssin vuoden kuudes mies ja New Mexico konferenssimestaruuteen

Yhdysvaltojen miesten NCAA:ssa konferenssin vuoden kuudenneksi mieheksi valittu Mustapha Amzil juhli konferenssimestaruutta ja suoraa paikkaa NCAA:n lopputurnaukseen. Amzilin lisäksi lopputurnauspaikan saivat Eemeli Yalaho (Texas Tech), Miro Little (Baylor), Morris Ugusuk (South Carolina) ja jo aiemmin Longwood, jossa pelaa Jesper Granlund ja Leo Nordberg.

11.3.2024 11:22 NCAA

Granlund ja Nordberg konferenssimestaruuteen ja NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa on lopputurnauksien, March Madnessin, aika. Suomalaisjoukkueista varaslähdön konferenssien lopputurnauksiin otti kourallinen, joista Jesper Granlundin ja Leo Nordbergin edustama Longwood juhli mestaruutta ja sai täten tikettinsä valtakunnalliseen lopputurnaukseen.

4.3.2024 10:14 NCAA

Teresa Seppälä 23 pistettä ja 16 levypalloa – Siena kolmen ottelun voittoputkessa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssipelit lähenevät loppuaan. Teresa Seppälä repi hurjan 23 pisteen ja 16 levypallon tupla-tuplan, kun Siena nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa.

20.2.2024 11:07 NCAA

Sara Bejedi rehki täydet minuutit Miamin kaadossa – Florida Statelle kaksi voittoa ACC:ssa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State nappasivat viimeisen viikon aikana kaksi voittoa ACC:n konferenssiotteluissa. Bejedi rehki sunnuntaina täydet 40 minuuttia ja upotti 19 pistettä.

19.2.2024 09:36 NCAA

Touko Tainamo takoi 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverin yliopistolle

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Touko Tainamo jatkoi hienoja otteitaan. Tainamo väänsi viime viikolla komean 27 pisteen ja 13 levypallon tupla-tuplan Denverille.

13.2.2024 10:56 NCAA

Florida State kaatui Notre Damelle tuplajatkoajan jälkeen – Sara Bejedi 16 pistettä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sara Bejedi ja Florida State saivat sunnuntaina vastaansa 12. rankatun Notre Damen. Bejedi säkitti 16 pistettä, kun Florida State hävisi tuplajatkoajan jälkeen.

12.2.2024 11:50 NCAA

Viljami Vartiainen säkitti kolmosia, kun Weber State vei NCAA:n suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Viljami Vartiainen, joka säkitti kaksi kolmosta, kun Vartiaisen edustama Weber State päihitti Emil Skytän ja Sacramento Staten.

6.2.2024 10:43 NCAA

Siena jo viiden pelin voittoputkessa – Seppälä 24 pistettä Maristia vastaan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena jatkavat hienoja otteitaan. Viimeisen viikon aikana Siena nappasi kaksi voittoa ja Seppälä säkitti 24 pistettä Maristin kaadossa.

5.2.2024 11:13 NCAA

Federiko Federiko napsi levypalloja, kun Pittsburgh voitti kahdesti ACC:ssä

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa edellisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Federiko Federiko, joka oli aloitusviisikossa, kun Pittsburgh voitti kaksi konferenssiottelua ACC:ssa.

Näytä lisää vastaavia