Mazique lomittamaan Washingtonia Tampereelle

Korisliigassa pelaava Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt 32-vuotiaan M.C. Maziquen lomittamaan Eric Washingtonia joulukuun ajaksi. Washington on muutaman ottelun poissa iloisen perhetapahtuman johdosta.

Mazique on 206-senttinen ja 120-kiloinen sisäpelaaja, jonka parhaita avuja ovat urheilullisuus, vahvuus ja monipuolisuus. Mies on pelannut Euroopassa jo kahdeksan kautta ja niiden aikana kokemusta on kertynyt Kroatiasta, Saksasta, Italiasta, Turkista, Kreikasta, Ranskasta ja Espanjasta.

Yliopistopallonsa Mazique pelasi Alabaman yliopistossa, jossa hän palloili myös vuoden samassa joukkueessa Eric Washingtonin kanssa.

Pyrintö solmi Maziquen kanssa sopimuksen jo elokuussa, mutta henkilökohtaisten asioiden järjestely Yhdysvalloissa vei aikaa ja esti aikaisemman Suomeen tulon. Tampereelle mies saapuu ensi sunnuntaina ja on joukkueen mukana koeajalla jouluun saakka.

Viime kaudella Mazique pelasi Espanjan kolmosliigassa Calpen joukkueessa 12,6 pisteen ja 7,9 levypallon tehoilla. Miehen meriittilistalta löytyy kausia kovemmissakin sarjoissa. Kaudella 2004-05 Mazique pelasi Turk Telekomin paidassa Euroopan kakkosliigaa ULEB Cupia, kaudella 2002-03 hän edusti Ludwigsburgia Saksan Bundesliigassa yhdessä Jyri Lehtosen kanssa ja 2000-01 Maziquen joukkuekaverina Bonnissa hääri samalla sarjatasolla Maurizio Pratesi.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Päivitetty

Kategoriat

,