Mestarien liigan lohkovaiheessa vahva suomalaisedustus

4.10.2022 10:48 Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.

Sasu Salin lähtee Mestarien liigaan hallitsevana mestarina. (Kuva: Ville Vuorinen)

Sasu Salinin Teneriffa lähtee Mestarien liigaan hallitsevana mestarina. Tänä vuonna Teneriffan kanssa samassa lohkossa pelaavat kreikkalainen Peristeri, israelilainen Herzliya sekä liettualainen Rytas Vilna.

- Lähdemme puolustamaan mestaruutta. Rytas ja Peristeri ovat aiemmilta vuosilta tuttuja joukkueita, mutta israelilaisjoukkueesta on vaikea sanoa mitään. Koen, että meillä on tänäkin vuonna hyvät mahdollisuudet voittoon, Salin mietiskelee.

Salin sekä Teneriffa ovat jo kokeneita Mestarien liigan konkareita. Salin on nähnyt kilpailun kehittyneen vuosien varrella.

- Tuntuu, että kisa on mennyt joukkueiden osalta taas kovempaan suuntaan. Mestaruuden uusiminen ei tule olemaan helppoa ja aina tarvitaan myös vähän onnea.

Salin ei koe, että Teneriffalla olisi hallitsevan mestarin tähtäintä selässään, vaan uuteen kauteen lähdetään puhtaalta pöydältä.

- Ei sillä ainakaan itselleni ole väliä. Ei siitä mitään paineita kannata ottaa, sillä nyt on taas uusi kausi. Viime kaudella oli hieno voittaa ja tällä kaudella yritetään uusia sitä.

Viime kaudella Salin pisti Mestarien liigan ennätyskirjoja uusiksi, kun hänestä tuli kilpailun kaikkien aikojen eniten onnistuneita kolmen pisteen heittoja upottanut pelaaja sekä eniten yhden kauden aikana onnistuneita kolmen pisteen heittoja pussittanut peluri. Tähän kauteen hän lähtee parantelemaan ennätyslukemiaan.

- Kyllä minä palloa pistän ilmaan tälläkin kaudella. Olisi siistiä parannella ennätystä vielä entisestään.

Teneriffa on aloittanut kauden Espanjan liigassa vahvasti voittamalla molemmat ottelunsa. Joukkue pääseekin lähtemään Mestarien liigaan hyvistä asetelmista.

- Kaksi peliä ja kaksi voittoa, joten alku on ollut hyvä. Joukkueessamme ei ole ollut hirveästi vaihtuvuutta, joten joukkue on toisilleen entisestään tuttu ja mukaan on tullut muutama uusi kaveri. Meillä on ollut hieman loukkaantumisia ja poissaoloja, mutta siitä huolimatta olemme pystyneet voittamaan otteluita. Se antaa osviittaa siitä, että pystymme tälläkin kaudella menestymään sarjassa, Salin pohdiskelee.

Teneriffa aloittaa Mestarien liigan lohkovaiheensa keskiviikkona Rytas Vilnaa vastaan.

Valtosella vastassa uusia tuttavuuksia

Elias Valtosen Manresa oli viime kauden suurin yllättäjä edeten aina finaaliin saakka, mutta joutui taipumaan lopulta Teneriffalle. Tänä vuonna Manresa saa lohkoonsa latvialaisen VEF Riian, ranskalaisen Limogesin sekä portugalilaisen Benfican.

- Mielenkiintoinen lohko. Itselle täysin uusia vastustajia ja pelityylejä, ja niihin pitää pystyä sopeutumaan joukkueena. Totta kai meillä kaikilla on varmasti tavoitteena mennä jatkoon, mutta sitä ei saa pitää itsestäänselvyytenä, sillä meillä on joukkue uusiutunut niin paljon, Valtonen pohtii.

Elias Valtosen Manresa sijoittui viime kaudella toiseksi. (Kuva: Ville Vuorinen)

Valtonen lähtee Mestarien liigan kauteen varovaisena eikä vielä haihattele viime kauden menestyksen uusimisella tai voittamisella.

- Sitä tietenkin tavoitellaan, mutta uskon siitä tulevan haastavaa. Meillä oli ihan älyttömän hyvin roolitettu ja lahjakas jengi viime vuonna, ja jos päästäisiin lähellekään viime vuoden kautta, niin se olisi jo itsessään melkeinpä yhtä kova juttu.

Manresa on aloittanut kauden Espanjassa voitolla ja tappiolla. Valtosen mukaan ihan parasta ei ole vielä nähty niin joukkueena kuin henkilökohtaisestikaan.

- Alku on ollut erinäisistä syistä hieman haastava, mutta uskon vireen kyllä löytyvän. Paikka ja pelitapa ovat kuitenkin tuttuja ja siihen on hyvä jatkaa rakentamista. Tälläkin kaudella on tietenkin tavoite kehittyä sen edetessä, Valtonen sanoo.

Manresa avaa pelinsä tiistaina Limogesia vastaan vieraskentällä.

B-lohko ”suomalaislohko”

B-lohko on suomalaisittain mielenkiintoinen, sillä siinä pelaavat Alexander Madsenin edustama AEK Ateena sekä Tuomas Iisalon valmentama Bonn. Lohkon täydentävät turkkilainen Karsiyaka sekä italialainen Reggio Emilia.

- Kova on lohko. Karsiyaka on aina kovalla budjetilla liikenteessä, Tuomas Iisalon johtama Bonn on mielenkiintoinen ja siiten vielä kaupan päälle Reggio Emilia. Ensimmäisenä tavoitteena on mennä lohkosta jatkoon ja peli kerrallaan lähdetään. Heti ensimmäisessä pelissämme menemme Turkkiin, joten meillä on haastava startti, Madsen pohtii lohkosta.

Alexander Madsen siirtyi täksi kaudeksi AEK Ateenan joukkueeseen. (Kuva: Ville Vuorinen)

Madsen teki kesällä AEK:n kanssa sopimuksen eikä Kreikan liiga ole vielä startannut, joten kausi alkaa heti kovalla koitoksella.

- Aika nopeasti EM-kisojen jälkeen tosipelit alkavat. Meillä on vähän jengiä sairastuvalla ja valmistautuminen on ollut hieman rikkonainen. Yritämme etsiä vielä rooleja ja päästä samalle sivulle, mutta eivät muutkaan joukkueet ole tällä hetkellä vielä sataprosenttisessa iskussa. Minulla on kova luotto joukkueeseemme jahka palaset loksahtavat kohdilleen.

- Henkilökohtaisesti on ollut vielä vähän totuttelemista, kun kisojen jälkeen ehdin olla kotona kaksi päivää ennen kuin tulin tänne ja sitten on ollut asunnon etsimistä ynnä muuta. Kaupunkina Ateena on vähän isompi kuin Riika ja ilmastokin eri, joten tässä on ollut vähän totuttelemista, Madsen avaa.

Iisalo pitää Madsenin tavoin lohkoa kovana haasteena, jossa ei heikkoja lenkkejä löydy.

- Me olemme lohkossa budjetillisesti pikkujoukkueena tässä porukassa. Kun arvontojen tulos tuli, niin mietin vain, että tällainen lohko sitten. Olemme kuitenkin osoittaneet pystyvämme pärjäämään budjetiltaan isompia joukkueita vastaan eivätkä nämä joukkueet ole kuitenkaan ALBAn tai Bayernin tasolla. Kausi lähtee ainakin ryminällä käyntiin, kun meillä on kaksi peliä viikossa ja nämä Mestarien liigan vastustajat ovat heti siitä Euroliigan alapuolelta, arvioi Iisalo.

- En näkisi meitä mitenkään altavastaajina, mutten myöskään ennakkosuosikkina. Lohkossa on neljä todella kovaa eurooppalaista joukkuetta. Sarjajärjestelmä on aika raaka, mutta meillä on mahdollisuudet mennä siitä jatkoon, Iisalo jatkaa.

Tuomas Iisalo johdattaa Bonnin Mestarien liigaan. (Kuva: Jörn Wolter)

Mestarien liigan alkulohkoista voittaja etenee suoraan jatkolohkovaiheeseen. Kaksi seuraavaksi sijoittunutta joukkuetta jatkaa pelejä niin kutsutussa Play-In -vaiheessa, josta on mahdollisuus raivata itsensä 16 parhaan joukkoon.

- Haluamme edetä lohkovaiheesta jatkoon ja mahdollisimman pitkälle. Siihen tarvitaan kuitenkin myös terveyttä ja onnea. Näissä peleissä on pienet marginaalit.

Madsen pääsee irti tiistaina, kun AEK kohtaa Karsiyakan vieraskentällä. Bonn sen sijaan avaa kautensa keskiviikkona kotikentällään Reggio Emiliaa vastaan.

Lassi Tuovilla tuttuja joukkueita vastassa

Lassi Tuovin luotsaama Strasbourg sai omaan lohkoonsa unkarilaisen Szombathelyn, espanjalaisen Murcian sekä turkkilaisen Bursan. Lohkossa on Strasbourgille tuttuja joukkueita, sillä joukkue kohtasi myös viime vuonna Szombathelyn sekä Tofasin.

- Haastava lohko. Szombathely oli viime vuonna hyvä ja meille haastava vastustaja. Bursa voitti meidät viime kaudella kahdesti, joten siinä on kova joukkue. Sitten on mahtava saada samaan lohkoon ACB-seura Murcia. Espanjan liiga on mielestäni Euroopan kovin sarja, jossa pelataan vauhdikkainta korista ja heitä vastaan on hieno päästä pelaamaan. Hienoja pelejä on tulossa ja lohko on varmasti tasainen, ennakoi Tuovi.

- Heti ensimmäisestä ottelusta lähtien on oltava parhaimmillaan eikä nukahduksia saa tulla, jos mielii päästä jatkoon. Tavoitteena on mennä ensin jatkoon ja sitten katsellaan sen jälkeen, Tuovi jatkaa.

Strasbourg on menestynyt hyvin Mestarien liigassa edellisvuosinaa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Tuovi liittyi joukkueen mukaan vasta aivan kauden alla EM-kilpailujen jälkeen. Yhteinen aika joukkueen kanssa on näin ollen jäänyt vähiin.

- Onhan siinä omat haasteensa, kun en vielä täysin tunne pelaajia eivätkä pelaajat minua, joten joudumme vielä puolin ja toisin opettelemaan. Se on kuitenkin luontainen prosessi eikä sitä voi nopeuttaa. Alkukaudesta kaikilla on haasteita ja asiat on vain pidettävä yksinkertaisina.

Strasbourg on yksi Mestarien liigan monivuotisista vakionimistä. Toissa vuonna se eteni aina Final Four -lopputurnaukseen saakka ja viime vuonna se pääsi kahdeksan parhaan joukkoon.

- Kansainväliset pelit ovat aina erityisiä. Sen näkee jo ihan siitä miten joukkue on keskittynyt ja motivoitunut eri tavalla. Tietysti siihen vaikuttaa se, että olemme myös pärjänneet viime vuosien aikana.

Strasbourg saa Mestarien liigan avauksessa vastaansa keskiviikkona Szombathelyn.

 
5.5.2022 17:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen jahtaavat Mestarien liigan voittoa

Mestarien liiga huipentuu viikonloppuna Bilbaossa pelattavaan Final Four -lopputurnaukseen. Susijengin pelaajista pokaalia havittelevat Sasu Salin ja Elias Valtonen.

25.1.2022 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen pelaa loistokautta Espanjassa – ”Meillä on älyttömän hyvin rakennettu joukkue”

Ensimmäistä kauttaan Espanjassa pelaava Elias Valtonen, 22, on ottanut nopeasti paikkansa Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

30.5.2021 21:31 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen sai ehjän kauden - "Kehitystä tapahtui”

Alexander Madsen pääsi juhlimaan uransa toista Latvian mestaruutta, kun VEF Riika jyräsi mestariksi. Henkilökohtaisella tasolla Madsen välttyi pahimmilta loukkaantumisilta ja ainoa takaisku kauden aikana oli sairastuminen koronavirukseen.

5.5.2021 19:27 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lopputurnaus alkaa – suomalaisten kohtaaminen heti puolivälierässä

Mestarien liigan tämän kauden huipentava Final Eight –lopputurnaus pelataan loppuviikon aikana Venäjällä Nizhni Novgorodissa. Suomalaisista mukana nähdään Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin edustama Teneriffa sekä Lassi Tuovin valmentama Strasbourg.

20.11.2020 18:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin isolla itseluottamuksella EM-karsintakuplaan – ”Koko ajan olen parantanut”

Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

20.10.2020 10:17 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyy tiistaina – suomalaiset kovin tavoittein mukana

Mestarien liigassa lohkovaihe saadaan käyntiin tiistaina ja kolmessa joukkueessa nähdään suomalaisedustusta.

6.2.2020 14:31 Suomalaiset ulkomailla

Salin uskoo voittomahdollisuuksiin Mestarien liigassa – Madsen ja Tuovi pettyivät

Mestarien liigan lohkovaihe saatiin päätökseen keskiviikkona. Sasu Salinin Teneriffa eteni lohkostaan jatkoon ja jatkaa taistelua kilpailun voitosta. Alexander Madsenin VEF Riian ja Lassi Tuovin SIG Strasbourgin urakka päättyi sen sijaan lohkovaiheeseen.

26.11.2019 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen selättänyt loukkaantumiset ja jahtaa nyt tuplamestaruutta

Alexander Madsen, 24, siirtyi täksi kaudeksi latvialaisen VEF Riian riveihin vaikean Gran Canariassa vietetyn vuoden jälkeen. Viime kaudella vaivanneet loukkaantumiset ovat jääneet nyt taakse ja monipuolinen Madsen on taas pääsemässä huippukuntoon.

15.10.2019 07:58 Suomalaiset ulkomailla

Salin, Tuovi ja Madsen aloittavat Mestarien liigan lohkovaiheen tiistaina

Vaikka hallitsevan Korisliigan mestari Karhu Basketin haaveet Mestarien liigan lohkovaiheesta kariutuivat dramaattisesti viimeisellä sekunnilla, niin Mestarien liigassa nähdään tällä kaudella suomalaisväriä. Sasu Salin on Teneriffan kanssa samassa lohkossa Alexander Madsenin VEF Riian kanssa ja Lassi Tuovin valmentama SIG Strasbourg on niin ikään mukana.

21.9.2018 14:15 Susijengi

Lassi Tuovin ja Jamar Wilsonin kaudet käynnistyvät viikonloppuna

Ranskassa ja Liettuassa pyörähtävät kaudet käyntiin viikonlopun aikana ja samalla Lassi Tuovin sekä Jamar Wilsonin joukkueet pääsevät tositoimiin. Tuovi palasi kesällä tuttuun osoitteeseen tehtyään valmentajasopimuksen SIG Strasbourgin kanssa ja Wilsonia odottavat uudet haasteet Liettuassa Lietkabelisin riveissä.

1.12.2022 09:09 Suomalaiset ulkomailla

FIBA Europe Cupissa alkulohkovaihe päätökseen – Maxhunin, Palmin ja Hopkinsin joukkueet jatkoon

FIBA Europe Cupissa saatiin alkulohkovaiheet päätökseen ja suomalaispelaajista Shawn Hopkinsin, Topias Palmin ja Edon Maxhunin kamppailut jatkuvat jatkopeleissä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa on lähellä lohkovoittoa.

24.11.2022 07:37 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni juhli FIBA Europe Cupin suomalaiskohtaamisessa – ”Iso voitto meille”

Edon Maxhuni pääsi makselemaan Topias Palmille ja Shawn Hopkinsille kalavelkoja, kun Merlins Crailsheim haki tärkeän voiton Craiovasta FIBA Europe Cupissa. Myös Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen.

3.11.2022 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin loisti taas Mestarien liigassa - Hopkinsin ja Palmin Craiova varmisti jatkopaikan

Suomalaispelaajat ja valmentajat pääsivät juhlimaan voittoja eurokentillä. Susijengin tuore kapteeni Sasu Salin jatkoi kuumaa virettään Mestarien liigassa, Shawn Hopkinsin sekä Topias Palmin Craiova jatkaa puhtaalla pelillä ja Edon Maxhunin Merlins Crailsheim otti tärkeän voiton FIBA Europe Cupissa.

29.10.2022 15:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla värikäs alku Kreikassa – ”Se oli uudenlainen kokemus”

Alexander Madsen siirtyi kesällä Kreikan huippuseuroihin lukeutuvan AEK Ateenan joukkueeseen. Madsenin alkukauteen on mahtunut paljon.

27.10.2022 09:41 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset voittoisia FIBA Europe Cupissa

Viikolla pelattiin taas europelejä ja Elias Valtosen Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin Craiovan tappiotili on koskematon FIBA Europe Cupissa ja Edon Maxhunin Merlins otti tärkeän avausvoiton.

20.10.2022 10:05 Suomalaiset ulkomailla

Palmi ja Hopkins juhlivat FIBA Europe Cupissa suomalaiskohtaamisen voittoa

FIBA Europe Cupissa nähtiin keskiviikkona susijengiläisten kohtaaminen, kun Edon Maxhunin Merlins Crailsheim isännöi Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiovaa. Palmi ja Hopkins pääsivät kotimatkalla makean voiton kera.

13.10.2022 07:32 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen ja Elias Valtonen loistivat Mestarien liigassa

Mestarien liiga tarjosi voittoja niin suomalaispelaajille kuin valmentajille, kun Alexander Madsen ja Elias Valtonen pistivät parastaan. Myös FIBA Europe Cupin lohkovaihe saatiin vauhtiin.

11.10.2022 21:11 Suomalaiset ulkomailla

Saksaan siirtyneellä Edon Maxhunilla iso mahdollisuus – ”Olen päässyt paremmin rytmiin mukaan”

Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.

6.10.2022 09:46 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin loisti Mestarien liigan avauksessa – Valtosen ja Tuovin joukkueet myös voittoihin

Mestarien liigan lohkovaiheet saatiin käyntiin suomalaisten osalta tiistaina ja keskiviikkona. Sasu Salin, Elias Valtonen ja Lassi Tuovi pääsivät heti voiton makuun.

26.9.2022 19:37 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmi ja Shawn Hopkins yhdessä Romaniassa – ”Tämä auttaa kumpaakin”

Tampereen murre tulee tällä kaudella tutuksi romanialaisen SCMU Craiovan pukukopissa, kun Topias Palmi ja Shawn Hopkins tekivät kesällä joukkueen kanssa sopimukset. Ystävykset pääsevät tositoimiin jo tiistaina alkavissa FIBA Europe Cupin karsinnoissa.

Näytä lisää vastaavia