3.6.2020 10:07 Viime kaudella ensiesiintymisensä Korisliigassa tehnyt Michael Besselink, 21, on tehnyt 1+1-mallisen jatkosopimuksen nokialaisseuran kanssa.

Besselink parhaillaan kuntoutuu loukkaantumisesta. Arvioiden mukaan pelikunnossa hän on joulun tienoilla. Kuva: Jani Virolainen
Wartti Basketin kasvatti liittyi nokialaisjoukkueen vahvuuteen marraskuussa, mutta kausi päättyi kahdeksan ottelun jälkeen loukkaantumiseen. Kahdeksassa pelaamassaan ottelussaan Besselink tilastoi keskimäärin 3,3 pistettä ja 2,5 levypalloa ottelua kohden vajaassa 12 minuutissa.
– Olen todella innoissani, että saimme Miken takaisin. Kun hän liittyi joukkueeseen viime vuonna, niin ensimmäisestä viikosta lähtien hän näytti tasonsa. Hänen harjoitteluintensiteettinsä on valtava ja hän tekee kaiken maksimaalisella tempolla, päävalmentaja Greg Gibson kertoo seuran tiedotteessa.
Besselink kuntoutuu vielä loukkaantumisestaan. Pelikunnossa hän on arvioiden mukaan joulun tienoilla.
– Me ehdimme jo nähdä väläyksiä minkälaisesta pelaajasta on kyse, kun hän on terveenä. Haluamme koota joukkueen, joka ei pelkää tehdä töitä ja laittaa kätensä mutaan. Sellaisia pelaajia meillä on myös kasassa.
Besselink on jo pitkään kuulunut 99-ikäluokkansa kirkkaimpiin suomalaislupauksiin, josta osviittaa antoi hänen 18-vuotiaana pelaamansa 16,3 pisteen, 5,2 levypallon ja 2,7 syötön kausi Porvoon Tarmon Divari A -joukkueessa.
Besselink lähti lukiovuosien jälkeen Atlantin taakse yliopistoon. Hän vaihtoi yliopistonsa Maristista Binghamptoniin, mutta vietti redshirt-vuoden loukkaantumisen vuoksi. Vuosi sitten, juuri alkavan NCAA-kauden kynnyksellä, hän päätti keskittyä kokonaan koripalloon, palasi Suomeen ja teki sopimuksen BC Nokian kanssa.
Besselinkin ja BC Nokian välinen sopimus on mallia 1+1, jossa toinen vuosi on molempien osapuolien välinen optiovuosi.
Besselinkin lisäksi BC Nokialla on pelaajasopimuksen Antero Lehdon, Lassi Nikkarisen ja Antti Ahosen kanssa. Päävalmentajana jatkaa Greg Gibson, jonka apuna ovat valmentaja Tero Vasell ja fysioterapeutti Tommi Tatti.
Salon Vilpas nousi illan ottelutuloksella vain yhden voiton päähän sarjakärki Kauhajoesta. Alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball päihitti lohkojohtaja Kataja Basketin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kukisti korkeammin sijoittuneen Tapiolan Hongan. Tampereen Pyrintö juhli alemmassa jatkosarjassa 19 pisteen kotivoittoa Kobrista.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Tammikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Kauhajoen Ike Nweke.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.
Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.