5.10.2023 09:54 Sarjan mestari on selvillä viimeistään huhtikuun 19. päivä. Sarjassa on mukana 15 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen lohkoon. Avauspäivänä pelataan kaksi ottelua: Pyrintö Akatemia B – PeU-Basket ja KTP-Leppävaaran Pyrintö.

Viime kaudella I divisioona B:n mestariksi kruunattiin Raholan Pyrkivä, joka nousi täksi kaudeksi sarjaporrasta ylemmäs I divisioona A:han. Viime kauden neljän kärjestä tulevaan kauteen lähtevät PuHu Juniorit, Kataja Talents sekä Hyvinkään Ponteva.
Sarjassa on mukana alkavalla kaudella 15 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen lohkoon (A: 7 joukkuetta, B: 8 joukkuetta). Molempien lohkojen neljä parasta selvittävät tiensä pudotuspeleihin ja sarjan mestari nousee kaudeksi 2024–25 I divisioona A:han.
Omassa lohkossa pelataan kaksinkertainen sarja ja toista lohkoa vastaan pelataan yksinkertainen sarja. Jokainen joukkue pelaa runkosarjassa 20–21 ottelua. Kummallekin lohkolle muodostetaan oma sarjataulukko.
Kaikki divisioonaottelut näkyvät täksi kaudeksi avatussa Koristv.fi-palvelussa.
Katsojat voivat ostaa sarjakohtaisen kausikortin tai vaihtoehtoisesti yksittäisen ottelun. Kausikortin hankkijan pitää valita kannattamansa joukkue, jolloin kausikortin maksu tuloutetaan valitulle seuralle. Ottelukohtainen lippu tuloutetaan kotijoukkueelle.
Lue lisää Koristv.fi:stä >
Otteluohjelma >
A-lohko
BC Nokia (BC Nokia Akatemia)
Joensuun Kataja (Kataja Basket Talents)
KaU Koris (Karkkila)
Lahti Basketball (Team Pajulahti)
Perniön Urheilijat (PeU-Basket)
PuHu Juniorit
Tampereen Pyrintö (Pyrintö Akatemia B)
B-lohko
Espoo Basket Team
Hyvinkään Ponteva
KTP Koripallo (KTP)
Lappeenrannan NMKY
Leppävaaran Pyrintö
Munkkiniemen Kisapojat
Ura Basket
WB-Pantterit (Pantterit)
Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.
Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.
Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.
Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.
Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.
Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.
Miesten I divisioona A:ssa pelataan sunnuntaina runkosarjan viimeinen kierros, kun taas naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä taistelu pudotuspelipaikoista ja kotiedusta kiihtyi entisestään tiukkojen otteluiden ja yllättävien voittojen myötä.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Hyvinkään Pontevan Leo Fajardolle kahden ottelun kilpailukiellon.
Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.
Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.