27.8.2003 Reilun kuukauden päästä käynnistyvän miesten SM-Koriksen otteluohjelma on julkaistu. SM-Koris pyörähtää käyntiin sunnuntaina 5.10. täydellä seitsemän ottelun sarjakierroksella. Kaikkaan maaliskuun 2004 puoliväliin saakka kestävässä SM-runkosarjassa joukkueet pelaavat kukin 38 ottelua.
SM-Koris pelataan kaudella 2003-04 viime kaudesta tutulla formaatilla. Sarjan 14 joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen sarjan, jonka lisäksi pelataan ns. paikallispelikierroksia. Runkosarjan päätteeksi kahdeksan parasta selviytyy pudotuspeleihin.
SM-karsintasarjaan joutuvat SM-runkosarjassa 12. ja 13. sijoittuneet joukkueet yhdessä I divisioonan 2. ja 3. kanssa. Karsintasarjan paras joukkue (1.) pelaa miesten SM-sarjassa kaudella 2004-05 edellyttäen, että sen talous ja seuratoiminta ovat kunnossa. Kaudella 2004-05 SM-Koriksessa pelaa Koripalloliiton liittohallituksen päätöksen mukaisesti 13 joukkuetta.
Kaikki SM-runkosarjan ottelut pelataan pääsääntöisesti seuraavina kellonaikoina: arkisin klo 18:30 ja viikonloppuisin klo 17:00.
Otteluohjelma on kokonaisuudessaan ladattavissa ja selailtavissa ao. linkin avulla. Excel-tiedoston ylälaidasta löytyvien alasvetovalikoiden avulla voi mm. tulostaa suosikkijoukkueen kotiottelut.
Susijengi kirmaa kolme kertaa kotiyleisönsä eteen ennen elo-syyskuun taitteessa Tampereella pelattavaa EM-alkulohkoa. Joukkue käynnistää kotimaaottelukesänsä perjantaina 8.8. Lauri Markkasen kotikaupungissa Jyväskylässä Belgiaa vastaan ja ottaa Espoo Metro Areenalla mittaa 11.8. Belgiasta ja 21.8. Puolasta. Lipunmyynti käynnistyy toukokuun aikana.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut elo-syyskuussa pelattavien EM-kisojen otteluohjelman alkamisaikoineen.
Tampereen Kansiareenan lehterit täyttyvät koripallon EM-kotikisoihin. Susijengin isännöimiin kisoihin on myyty jo yli 50 000 lippua, vaikka kisojen alkuun on yli neljä kuukautta aikaa.
Erityisesti junioripeleissä katsojilla on suuri merkitys nuorten pelaajien pelikokemukselle, itsetunnolle ja jopa urheiluharrastuksen jatkumiselle. Entiset huippupelaajat ja nykyiset korisvanhemmat muistuttavat, kuinka tärkeää on luoda kannustava ja kunnioittava ilmapiiri kentän laidalle ja osoittaa arvostusta niin vastustajaa, erotuomareita kuin toimitsijoita kohtaan.
Susijengin EM-kotikisat Tampereella konkretisoituvat jälleen lisää 27. maaliskuuta, jolloin Suomelle arvotaan EM-kisavastustajat. Lohkoarvonnan jälkeen julkiseen myyntiin tulevat 4. huhtikuuta Day Pass -lippupaketit. Ennakko-ostoksille pääsevät totutusti Koripalloliiton 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat.
Suomi ja Liettua ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen kesän EM-kisoihin. Kotikisoihin lippuja tai majoitusta halajavan kannattaa toimia ripeästi, sillä tuore sopimus tuo Tampereelle Liettuan joukkueen vanavedessä tuhansia liettualaisfaneja ja kansainvälisen arvoturnauksen sähköistä tunnelmaa.
Koripallon katsojan oppaan päivitetyssä versiossa tutustumme koripallon peruspeleihin. Ensimmäisellä kerralla vuorossa on legendaarinen pick and roll, jota käydään lävitse Teemu Rannikon videoiden kautta opastajanaan tuore Suomen nuorten maajoukkueiden päävalmentaja Juha Sten.
Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.
Korisliigan ja Naisten Korisliigan yhteinen kauden avausinfo järjestetään tänään, torstaina 21.9. klo 12 alkaen Helsingissä. Tilaisuutta voi seurata livenä useamman eri kanavan välityksellä.
Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.