Miesten Suomen Cup uudistuu, naiset taistelevat cup-kannusta kuuden vuoden tauon jälkeen

23.9.2019 18:00 Tulevana kaudella Suomen Cup -pokaaleista taistelee sekä naisten että miesten Korisliigan kahdeksan parasta joukkuetta. Suomen Cup -paikat määräytyvät Korisliigan voittosuhteiden mukaan 23.11. pelatun kierroksen jälkeen.

Suomen Cup palasi viime kaudella takaisin miesten koriskalenteriin ja tällä kaudella naisten Suomen Cup palaa kuvioihin kuuden vuoden tauon jälkeen. Tällä kaudella Suomen Cup uudistuu ja mukana nähdään korisliigojen parhaimmat joukkueet, joiden cup-taival huipentuu finaaliviikonloppuun. 

Keskitalven huipentuman ja merkityksellisien lisäpelien sekä perinteisen cup-kannun nostamisen lisäksi kilpailuformaatti nostaa syksyn runkosarjan otteluiden merkitystä. 

Keskiviikkona 23.11. pelattujen otteluiden jälkeen Suomen Cupiin selviää kahdeksan parasta joukkuetta voittosuhteen perusteella. Suomen Cup huipentuu viikonloppuna 25.-26.1. pelattaviin Suomen Cupin finaaleihin (miesten ja naisten Suomen Cup).

- Runkosarjan syyskierroksilla on nyt extra-panosta, kun joukkueet taistelevat sijoituksista kahdeksan parhaan joukkoon ja paikasta Suomen Cupiin niin naisten kuin miestenkin puolella. Uskon, että cup-muotoisella kilpailulla on paikka suomalaisten korisfanien sielunmaisemassa, kommentoi Koripalloliiton kilpailujohtaja Tom Westerholm.

 

Naisten ja miesten Suomen Cupin kilpailujärjestelmä 

Puolivälierät 11.12.2019

  • Kahdeksan joukkuetta.
  • 23.11. pelattujen otteluiden jälkeen voittosuhteen mukaisesti Naisten Korisliigan/Korisliigan runkosarjan 1. valitsee itselleen vastustajan sijoilla 5-8 olevista joukkueista. Tämän jälkeen runkosarjan 2. valitsee itselleen sijoilla 5-8 jäljellä olevista joukkueista itselleen vastustajan, jonka jälkeen runkosarjan 3. suorittaa valinnan sijoilla 5-8 jäljellä olevista joukkueista. Runkosarjan 4. saa vastustajakseen sijoilla 5-8 olleen joukkueen, jota sijoilla 1-3 olleet joukkueet eivät ole valinneet.
  • Kotiottelun saa runkosarjassa sijoilla 1-4 olleet joukkueet.
  • Otteluiden voittajat selviävät välieriin.

 

Välierät 11.1.2020

  • Neljä joukkuetta (puolivälierien voittajat).
  • Voittaja ottelusta runkosarjan 1. – valittu 1 kohtaa voittajan ottelusta runkosarjan 4. – valittu 4.
  • Voittaja ottelusta runkosarjan 2. – valittu 2 kohtaa voittajan ottelusta runkosarjan 3. – valittu 3.
  • Kotijoukkue arvotaan.
  • Otteluiden voittajat selviävät Suomen Cupin finaaliin.

 

Finaali 25.1.2020 tai 26.1.2020

  • Kaksi joukkuetta, välierien voittajat.
  • Kotijoukkue runkosarjassa voittosuhteen mukaisesti 23.11. paremmin sijoittunut joukkue.
  • Ottelun voittaja on Suomen Cupin mestari.
 
28.12.2022 10:00 Suomen Cup

Suomen Cupin mestaruudet ratkeavat tammikuussa, liput nyt myynnissä

Naisten ja miesten koripallon Suomen Cup huipentuu tammikuun 13.–15. päivä Urhea-hallissa Helsingissä pelattavaan Final Fouriin. Koriksen superviikonloppu pitää sisällään sekä naisten että miesten välierät sekä finaalin.

2.12.2022 14:09 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin puolivälierien aikataulu on vahvistettu

Naisten ja miesten Suomen Cupin puolivälierät pelataan joulukuun alkupuolella. Voittajat selviytyvät Urhea-hallissa tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen.

28.11.2022 11:45 Suomen Cup

Suomen Cupin valintatilaisuus maanantaina suorana YouTubessa klo 13

Molempien Korisliigojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta selvittivät tiensä Suomen Cupin puolivälieriin. Yksiosaiset puolivälierät pelataan joulukuun alkupuolella.

24.11.2022 13:30 Suomen Cup

Suomen Cupiin selviytyneet joukkueet ja rankingit ovat ratkenneet

Korisliigan ja naisten Korisliigan tulevan talven Suomen Cupin rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä. Joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä. Valintatilaisuus järjestetään 28.11. ja se näytetään suorana YouTubessa.

20.12.2021 07:39 Suomen Cup

Suomen Cupin Final Fourin lipunmyynti käynnistyy maanantaina klo 10

Molempien Suomen Cupien loppuhuipennus järjestetään 14.–16. tammikuuta uudessa Urhea-hallissa Helsingissä. Lipunmyynti Final Fouriin käynnistyy tänään maanantaina klo 10.

10.12.2021 12:00 Suomen Cup

Suomen Cupin puolivälierät vauhtiin perjantaina

Molempien sarjojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta yrittävät selvittää tiensä 14.-16.1.2022 pelattavaan Final Four –turnaukseen. Loppuhuipennus järjestetään Urhea-hallissa Helsingissä. Puolivälieriä pelataan perjantaina ja lauantaina.

30.11.2021 12:20 Suomen Cup

Suomen Cupin puolivälierien aikataulut selvillä

Naisten ja miesten Suomen Cupin puolivälierät pelataan 10.-12. joulukuuta. Voittajat selviytyvät Urhea-hallissa tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen.

22.11.2021 15:11 Suomen Cup

Miesten ja naisten Suomen Cupin puolivälieräparit on valittu

Suomen Cup -joukkueiden valintatilaisuus järjestettiin tänään. Korisliigojen runkosarjan kärkinelikon joukkueet valitsivat paremmuusjärjestyksessä vastustajansa joulukuussa pelattavaan puolivälierävaiheeseen.

22.11.2021 12:15 Suomen Cup

Suomen Cupin valintatilaisuus tänään suorana YouTubessa klo 13

Molempien Korisliigojen rankingin kahdeksan parasta joukkuetta selvittivät tiensä Suomen Cupin puolivälieriin. Yksiosaiset puolivälierät pelataan joulukuussa.

17.11.2021 22:18 Suomen Cup

Suomen Cupiin selviytyneet joukkueet ja rankingit ovat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan keskiviikon kierroksesta muodostui dramaattinen tulevan talven Suomen Cupin osallistumisoikeuksien suhteen. Rankingin kahdeksan parasta joukkuetta ovat nyt selvillä ja joukkueet pelaavat joulukuussa puolivälierät paremmin sijoittuneiden kotikentillä.

17.11.2021 10:25 Suomen Cup

Suomen Cup -pakoista käydään tänään kova kilpailu Korisliigoissa – näistä lähtökohdista kierroksille lähdetään

Korisliigan ja naisten Korisliigan illan kierroksilla panokset ovat kovat. Kierroksen jälkeen ratkeaa molemmista sarjoista kahdeksan joukkuetta, jotka saavat osallistumisoikeuden tämän vuoden Suomen Cupiin.

10.11.2021 15:45 Suomen Cup

Taistelu Suomen Cup -paikoista käy kuumana molemmissa sarjoissa

Molempien sarjojen kahdeksan parasta joukkuetta osallistuvat Suomen Cupiin. Osallistujat ratkeavat 17.11. pelattujen otteluiden jälkeen. Final Four -huipennus järjestetään tammikuun puolessa välissä uudessa Urhea-hallissa Helsingissä.

30.9.2021 19:55 Suomen Cup

Miesten ja naisten Suomen cup uudistuu, kruununa Final Four -huipennus

Suomen cupin kilpailujärjestelmä uudistuu alkavaksi kaudeksi, kun puolivälierien voittajat pääsevät tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen. YLE seuraa Suomen cupia tiiviisti omilla kanavillaan.

26.11.2020 14:05 Naisten Korisliiga

Miesten ja naisten Suomen Cupin puolivälieräparit valittu

Suomen Cup -joukkueiden valintatilaisuus järjestettiin tänään etäyhteydellä. Korisliigojen runkosarjan kärkinelikon joukkueet valitsivat paremmuusjärjestyksessä vastustajansa joulukuussa pelattavaan puolivälierävaiheeseen.

26.11.2020 09:51 Korisliiga

Miesten ja naisten Suomen Cupin valintatilaisuus suorana tänään klo 13 YouTubessa

Molempien Korisliigojen runkosarjan kahdeksan joukkuetta selvittivät tiensä Suomen Cupin puolivälieriin. Yksiosaiset puolivälierät käynnistyvät joulukuussa.

3.12.2019 16:03 Suomen Cup

Sekä naisten että miesten Suomen Cupin otteluohjelmat julki

Koripallon Suomen Cup käynnistyy joulukuussa. Tammikuussa pelattavat finaalit televisioidaan YLE TV2:lta. Puolivälierät ja välierät näkyvät Elisa Viihteen kanavilla.

23.11.2019 20:57 Pääjuttu

Suomen Cupien kahdeksikot selvillä – Puolivälieräparit valitaan torstaina

Sekä naisten että miesten Suomen Cupin finaalin voittaja saa kymmenen tuhannen euron ja hävinnyt kolmen tuhannen euron rahapalkinnon.

Miesten ja naisten SM-sarjoihin uudet vahvistuskiintiöt

Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä pitämässään kokouksessa päättänyt miesten ja naisten SM-sarjojen uusista ulkomaalaiskiintiöistä. Miesten SM-Koriksessa sallitaan pelikaudella 2004-05 kaksi ja naisten SM-sarjassa yksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolinen vahvistus. Samat säädökset koskevat myös Suomen Cup –kilpailuita.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

1.6.2023 08:40 Korisliiga

Jussi Laakso ja Mika Haakana pokkasivat Vuoden valmentaja -palkinnot

Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.

Näytä lisää vastaavia