Miesten universiadijoukkue on valittu, Daniel Jansson päävalmentajaksi

11.7.2023 12:17 Kahdestatoista vuosina 1998–2002 syntyneestä miesten maajoukkueen haastajapelaajasta koostuva miesten universiadijoukkue on valittu. Daniel Janssonin, Anton Mirolybovin ja Tuomas Ojan valmentama joukkue osallistuu ennen Chengdun universiadeja neljän joukkueen kansainväliseen turnaukseen Hangzhoussa.

Mustapha Amzil kuuluu Suomen miesten universiadijoukkueen kärkinimiin. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi & Dennis Duddek / Nina Sander.

Tigers Tübingenin Saksan Bundesliigaan keväällä nostanut Jansson saa universiadiryhmässä valmennettavakseen hyvin harjoitelleen joukkueen, sillä kaikki koolle kutsutut pelaajat olivat mukana kesäkuisessa Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

- Meillä on aika tiivis valmistautumisaika ennen Kiinan matkaa, mutta uskon, että pelaajien pitkä historia juniorimaajoukkueista sekä kesäkuun Rising Stars -leiritys antama vahva selkänoja auttavat meitä löytämään yhteisen sävelen nopeasti, Jansson kommentoi.

Kaikki universiadeihin nimetyt pelaajat kellottivat vähintään yhden haastajamaaottelun kesäkuun Rising Stars -leirityksessä. Mustapha Amzil puolestaan harjoitteli Rising Starsissa kaksi viikkoa ennen lähtöään tutustumaan uuteen yliopistoonsa New Mexicoon.

Nyt koolle kutsutusta joukkueesta kahdeksan pelasi viime kaudella Korisliigaa (mm. Perttu Blomgren, Thomas Tumba), kolme Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta (Amzil, Touko Tainamo, Tomas Murphy) ja yksi Saksan kakkosliiga Pro A:ta (Luukas Vaara).

- Meillä on hyviä pelaajia, mutta susikoripallolle ominaisella tavalla tavoitteemme on pelata ennen kaikkea kollektiivisesti ja yhtenä ryhmänä, Jansson luonnehtii.

Miesten universiadeihin ottaa osaa kuusitoista joukkuetta, jotka on jaettu neljään neljän joukkueen lohkoon. Suomi pelaa omat alkulohkopelinsä Etelä-Koreaa ja Azerbaidzania vastaan. Aiemmin Suomen alkulohkovastustajaksi arvottu Meksiko on perunut osallistumisensa.

- Universiadeissahan mielenkiintoista on aina se, että pääsee pelaamaan sellaisia joukkueita vastaan, joista ei ole mitään aiempaa kosketuspintaa. Ihan äkkiseltään saamme tuskin ihan hirveästi tallenteita vaikkapa Azerbaidzanista ennen otteluamme, mutta sitä suuremmalla syyllä meidän kannattaa keskittyä omaan juttuumme, jatkaa Jansson.

Lyhyen Helsingin leirityksen jälkeen universiadijoukkue matkustaa Kiinaan 17.7. ja kohtaa Hangzhoussa järjestettävässä turnauksessa Liettuan ja Puolan universiadijoukkueet sekä Kiinan liigan kärkijoukkueisiin lukeutuvan Beijing Ducksin.

Kesäuniversiadit järjestettiin edellisen kerran Napolissa 2019. Suomi hävisi tuolloin alkulohkossa Ukrainalle ja Yhdysvalloille, mutta voitti kaikki loput pelinsä ja sijoittui yhdeksänneksi. Ukraina ja Yhdysvallat kohtasivat lopulta universiadien finaalissa, jonka Yhdysvallat voitti.

Jansson: ”Meidän on otettava aloite kaikissa otteluissa”

Jo pitkään Saksassa viihtyneellä Janssonilla on takana kaksi menestyksekästä kautta Tigers Tübingenin päävalmentajana Saksan Pro A:ssa. Joukkue on yltänyt Pro A:n hopeasijalle kahtena perättäisenä keväänä, ja viime kauden päätteeksi se myös lunasti paikkansa Saksan Bundesliigassa.

Jansson ehti käydä pokkaamassa myös Pro A:n vuoden valmentajan palkinnon ennen kuin palasi Suomeen seuraamaan Rising Stars -leiritystä.

- Edellisen kerran olin maajoukkuetoiminnoissa mukana kolme vuotta sitten. Oli kiva nähdä, missä vanhat, tutut pelaajat vuosien takaa menevät tällä hetkellä. Oli myös mukava seurata muutamien täysin uusien kavereiden otteita maajoukkuepaidassa, Jansson kommentoi kesäkuuta.

- Rising Stars -leiritys itsessään oli tyypillistä susileireilyä. Intensiteetti oli kova ja pelaajat olivat motivoituneita ja hymy huulillaan. Oli hauska huomata, miten pitkän, raskaan seurajoukkuekauden ja kahden päivän loman jälkeen omakin energia nousi heti, kun pääsi tuohon ympäristöön.

Susijengi Rising Stars pelasi kesäkuussa neljä maaottelua, joista se haki kolme voittoa. Rising Starsin satimeen jäivät Viron ja Latvian haastajamaajoukkueet sekä Filippiinien miesten maajoukkue. Janssonin mukaan Rising Stars asetti standardin myös universiadijoukkueelle.

- Rising Stars asetti jokaisessa ottelussaan riman korkealle ja vei vastustajaa päästessään pelaamaan omaa peliään. Samalla tavalla meidän on otettava aloite kaikissa otteluissa universiadijoukkueen kanssa.

Janssonin kollegat universiadijoukkueen valmennusjohdossa ovat Itävallan triplamestari ja vuoden valmentaja Anton Mirolybov sekä viime vuosina mm. Kouvoissa, Helsinki Seagullsissa, EBT:ssä ja Helsingin NMKY:ssa valmentanut Tuomas Oja.

Suomen miesten universiadileiritys 2023

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

2

Joel MÄNTYNEN

199

2002

Kouvot, Kouvola

3

Teemu SUOKAS

185

2001

Salon Vilpas

5

Perttu BLOMGREN

196

2001

free agent

7

Tomas PIHLAJAMÄKI

190

2000

Helsinki Seagulls

9

Thomas TUMBA

196

2001

Kataja Basket, Joensuu

12

Vili NYMAN

198

1998

KTP-Basket, Kotka

13

Eemi LUUKKONEN

200

2002

Karhu Basket, Kauhajoki

14

Tomas MURPHY

205

1998

BC Nokia

15

Erik SAJANTILA

195

2001

Lahti Basketball

21

Mustapha AMZIL

206

2001

New Mexico (NCAA)

22

Touko TAINAMO

205

2001

Denver (NCAA)

24

Luukas VAARA

207

2001

Salon Vilpas

  • Päävalmentaja Danny JANSSON
  • Valmentaja Anton MIROLYBOV
  • Valmentaja Tuomas OJA
  • Fysioterapeutti Jarkko AHO
  • Huoltaja Arttu TAMMI

Henkilöt

 
6.8.2023 12:23 Susijengi

Rakkisudet historialliselle viidennelle sijalle universiadeissa

Suomen miesten universiadijoukkue – tuttavallisemmin ”Rakkisudet” – teki historiaa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa nujertamalla Romanian 76-61 (37-34) Chengdun universiadien päätösottelussa ja varmistamalla siten viidennen sijan, joka on Suomen miesten kaikkien aikojen paras sijoitus universiadeissa.

1.8.2023 08:02 Susijengi

Rakkisudet kohtaa Tshekin universiadien puolivälierissä

Oman alkulohkonsa tappiottomana päättänyt Suomen miesten universiadijoukkue eli ”rakkisudet” kohtaa universiadien puolivälierissä Tshekin, joka taipui oman alkulohkonsa päätösottelussa Yhdysvalloille neljällä pisteellä.

30.7.2023 16:57 Susijengi

”Rakkisudet” alkulohkovoittoon universiadeissa Etelä-Korean kustannuksella

”Rakkisudet”-nimellä Suomen miesten universiadijoukkue varmisti universiadialkulohkonsa voiton Kiinan Chengdussa peittoamalla Etelä-Korean pistein 58-80 (24-33). Voiton kulmakiviä olivat erinomainen levypallopelaaminen sekä läpäisemätön joukkuepuolustus.

29.7.2023 08:54 Susijengi

Rakkisudet rymistelivät Azerbaidzanin nurin universiadiavauksessa

Suomen miehet eli Rakkisudet saivat Chengdun universiadeihin parhaan mahdollisen lähdön jyräämällä Azerbaidzanin alkulohkoavauksessaan pistein 105-43 (53-19). Joukkueiden tasoero kävi ilmiselväksi jo ensimmäisillä minuuteilla ja viisi suomalaispelaajaa pääsi nautiskelemaan kaksinumeroiset pisteet.

28.7.2023 14:45 Susijengi

”Rakkisudet” valmiina kisoihin: miesten universiadijoukkue hakee tulosta puolustuksen kautta

Suomen miesten universiadijoukkue sai lentävän lähdön kohti Chengdun universiadeja voittamalla Huangzhoussa pelatun kansainvälisen turnauksen viime viikolla. Huangzhoun turnauksen voitto kirkasti myös joukkueen identiteetin: yhdessä, tinkimättä ja puolustuksen kautta. Sama resepti kantaa joukkueen Chengdu’hun asti.

22.7.2023 12:28 Susijengi

Revanssivoitto! Miesten universiadijoukkue narrasi Liettuaa Huangzhoun turnauksen finaalissa

Suomen miesten universiadijoukkue sai Kiinan Huangzhon turnauksessa pelattavakseen vielä yhden ottelun, kun se sai turnausfinaalissa vastaansa uudelleen Liettuan. Toissapäivänä Liettualta kyytiä saanut Suomi oli lauantaina tulta ja tappuraa ja haki Liettuan päänahan sisukkaalla 75-79 (40-38)-voitolla.

1.12.2021 10:51 Susijengi

Suomelle paikat universiadien koripalloturnaukseen miehissä ja naisissa

Suomalainen koripalloyhteisö vastaanotti ilouutisen, kun kansainvälinen yliopistourheiluliitto FISU ilmoitti myöntäneensä Suomelle paikat niin miesten kuin naistenkin universiadien koripalloturnaukseen. Koronapandemian vuoksi jo kertaalleen vuodella lykätyt universiadit järjestetään Kiinan Chengdussa 26.6.-7.7.2022.

6.4.2021 08:35 Pääjuttu

Universiadit siirtyvät vuodella eteenpäin

Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU on ilmoittanut siirtävänsä alun perin elokuussa 2021 pelattavaksi tarkoitetut Kiinan Chengdun kesäuniversiadit syyskesään 2022 vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Siirrettyjen kesäuniversiadien päivämäärät julkaistaan toukokuussa FISU:n järjestelykomitean seuraavan kokouksen jälkeen.

11.7.2019 22:30 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueen universiadit päätökseen, Kroatia kaatui trillerissä

Suomi sijoittui Italian Napolissa järjestetyissä universiadeissa yhdeksänneksi, kun se lopetti kisat kolmeen peräkkäiseen voittoon. Tiukka ottelu päättyi lopulta Suomen 80-78-voittoon. Universiadien mestaruus meni Yhdysvalloille.

9.7.2019 23:31 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueen hurja toinen puoliaika universiadeissa kaatoi Tšekin

Suomi varmisti paikkansa kymmenen parhaan joukossa, kun Tšekki kaatui lopulta eheän joukkue-esityksen jälkeen 74-57. Viimeisessä ottelussa Suomi kohtaa torstaina Kroatian, jossa voittajalle on tarjolla universiadien yhdeksäs sija.

8.7.2019 14:05 Susijengi

Suomen miehet kaatoivat Norjan universiadeissa hurjalla puolustusesityksellä

Suomi kaatoi Norjan aamupäiväottelussa 62-39 Napolin universiadeissa. Voiton myötä miesten haastajamaajoukkue pelaa sijoista 9-12. Turnaus jatkuu huomenna sijoitusottelulla Tšekkiä vastaan.

6.7.2019 23:40 Universiadit

Ukraina kesytti Suomen miehet universiadeissa, puolivälieräpaikka lipesi käsistä

Suomen miesten haastajamaajoukkueen tie nousi Napolin universiadien kärkikahinoissa pystyyn, kun Ukraina varmisti 72-65-voitollaan Suomesta paikan kahdeksan parhaan joukkoon. Suomi aloittaa maanantaina pelaamisen sijoista 9-16, kun se kohtaa Norjan.

5.7.2019 17:31 Pääjuttu

Suomen miehet murskasivat Kiinan universiadeissa, jatkopaikka ratkeaa huomisessa Ukraina-ottelussa

Torstain Yhdysvallat-tappio oli pyyhkiytynyt pois miesten haastajamaajoukkueen takaraivosta, kun joukkue kaatoi Kiinan 105-65 toisessa ottelussaan Napolin universiadeissa. Paikka kahdeksan parhaan joukossa ratkeaa huomenna.

4.7.2019 23:48 Susijengi

Miesten haastajamaajoukkueelle kirvelevän niukka tappio Yhdysvaltoja vastaan universiadeissa

Suomen haastajamaajoukkueen urakka universiadeissa alkoi niukalla 65-69-tappiolla Yhdysvaltoja vastaan. Tasainen ottelu ratkesi vasta ottelun loppuminuuteilla.

3.7.2019 16:22 Universiadit

Suomen universiadijoukkuetta odottaa hurja haaste avausottelussa – ”Ainutlaatuinen tilanne”

Maanantaina Napoliin matkannut miesten haastajamaajoukkue kohtaa universiadien avausottelussa torstaina Yhdysvallat. Nelijoukkueisen lohkon kaksi parasta etenee kahdeksan parhaan joukkoon. Samassa alkulohkossa ovat myös Kiina ja Ukraina.

2.7.2019 19:19 Susijengi

Elias Valtonen luottavaisena kohti universiadeja – ”Hyökkäyspelimme on ollut iloista”

Suomen haastajamaajoukkue kohtaa torstaina universiadien avausottelussa Yhdysvallat. Suomen kapteeni Elias Valtonen näkee joukkueen onnistuneen valmistautumisjakson palvelevan tiukkaa kisarupeamaa.

28.6.2019 20:43 Susijengi

Kanada kaatui toistamiseen, universiadeihin matkaava Suomen joukkue julkistettu

Ensi viikolla Napolissa järjestettäviin universiadeihin matkaava miesten haastajamaajoukkue pelasi viimeisen valmistavan maaottelun, kun se kohtasi Kanadan toisena päivänä peräkkäin. Suomi hallitsi Salohallissa pelatun ottelun kulkua ja voitti lopulta numeroin 93-81 (52-41).

27.6.2019 21:43 Universiadit

Suomen miesten haastajamaajoukkue kukisti Kanadan

Suomen miesten haastajamaajoukkue kohtasi tänään Espoossa niin ikään universiadeihin matkaavan Kanadan. Aiemmin kesän aikana jo Latvian ja Ukrainan kaataneen Suomen voittotili kasvoi jälleen, kun se onnistui kellistämään Kanadan 103-85 (46-48).

26.6.2019 14:03 Universiadit

Kovavireisen miesten haastajamaajoukkueen vieraaksi saapuu Kanada

Valmistavat maaottelunsa voittanut miesten haastajamaajoukkue kohtaa Kanadan Espoossa torstaina ja Salossa perjantaina. Tulevissa otteluissa tehdään historiaa, sillä Kanada vierailee maajoukkueella ensimmäistä kertaa Suomessa.

17.6.2019 15:13 Susijengi

Ukrainan vuoro kokea Suomen miesten haastajamaajoukkueen iskukyky

Universiadeihin valmistautuva haastajamaajoukkue otti toisen voiton peräkkäisinä päivinä, kun sunnuntaista Latvia-voittoa seurasi tänään 75-68-voitto Ukrainasta.

Näytä lisää vastaavia