21.6.2017 Lappeenrannan Catzin tulevan kauden palapeliin liitettiin tärkeä palanen, kun päävalmentajana jo seitsemän kauden ajan toiminut Mika Haakana solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen kanssa.

Viiden mestaruuden jälkeen pronssimitaleille päätyneen Catzin viime kausi oli monelle pettymys, mutta päävalmentaja Mika Haakanan mukaan Latvia–Estonia Liigan toinen sija ja voitto eurooppalaisesta huippujoukkue TTT Rigasta tekivät keväästä kokonaisuutena kuitenkin hyvän.
Naisten Korisliigan kova taso ei valmentajaa yllättänyt, sillä hän ennakoi jo syksyllä mestaruuden olevan useamman joukkueen välinen kilpajuoksu. Täyttä mitalisuoraa hallussaan pitävä veteraani arvioi tulevankin kauden olevan kovatasoinen.
– Voimasuhteita on tietysti vaikeaa vielä arvioida, mutta vaikuttaa siltä, että viime kauden finalistit ovat edelleen vahvoja. Olemme uudessa tilanteessa haastajina, mutta uskon että meillä on mielenkiintoinen kausi edessä, Haakana kertoo Catzin tiedotteessa.
Catz on toistaiseksi vahvistanut neljän pelaajan sopimukset ensi kaudeksi. Omista junioreista nostetut Johanna Kalin, Roosa Kosonen ja Johanna Timperi saavat seurakseen viime talvena kesken kauden joukkueeseen tulleen amerikkalaisen takapelaajan Valencia McFarlandin. Muista pelaaja- tai taustajoukkojen sopimuksista Catz tiedottaa myöhemmin.
Naisten Korisliigan finaalit huipentuivat melkoiseen trilleriin Helsingissä. Ottelu päättyi lopulta Peli-Karhujen voittoon 72–71, ja se vei mestaruuden otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.
Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.
Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.
Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.