29.5.2020 08:23 Viimeiset neljä kautta Kouvottarien naisten Korisliiga-joukkuetta valmentanut Mika Hartonen siirtyy Peli-Karhujen valmennukseen Roope Mäkelän aisapariksi.

Hartonen tulee vastamaan PeKassa joukkueen puolustuspelaamisesta. Kuva: Ville Vuorinen/naisten Korisliiga
Hartosen ura Kouvottarien penkin päässä oli nousujohteinen. Kesken jääneellä viime kaudella Kouvottaret johti sarjaa ennen koronaviruksen aiheuttamaa keskeytystä kaksi kierrosta ennen runkosarjan loppua.
– Heitin Mikalle ensin puoliksi vitsinä, että tule sitten meille kakkosvalmentajaksi. Ajatus jäi muhimaan ja aloin sitten miettiä, että kysytään nyt, kun on hyvä mies vapaana, Roope Mäkelä kommentoi Kymen Sanomien haastattelussa.
Hartonen tulee keskittymään kotkalaisseurassa joukkueen puolustuspelaamiseen. Lisäksi hän hoitaa videovalmennusta yhdessä Säde Hartosen kanssa.
– Minulla on isompi osaaminen hyökkäyskorilla, ja Mika tuntee puolustuksen kehittämisen vahvuudekseen, Mäkelä sanoo.
Hartonen odottaa innolla yhteistyötä Mäkelän kanssa.
– Minua kiinnostaa se mitä Roope voi minulle opettaa. Kyllä hänen merkityksensä tässä sopimuksessa oli ihan ratkaiseva. Roopen kyky houkutella ja saada kiinnostumaan on ihan huikea, Hartonen avaa.
– PeKa on ollut viime vuodet erinomainen joukkue. Tarkoitus on auttaa Roopea tekemään siitä vielä vähän parempi.
PeKan sopimuspelaajiin tulevalla kaudella kuuluvat Minna Sten, Zykera Rice, Elena Melto, Noora Järvikangas, Maria Koskinen, Amira Nyibong ja Elina Oravakangas.
189-senttinen SB-Girlsin kasvatti solmi espoolaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.
Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.
Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.