Mika Nuolivirta ja Brandon Conley Korihaihin

20.7.2018 14:03 Vuosikausia Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokalustoon kuulunut ja viimeiset neljä vuotta Yhdysvaltain yliopistokentillä viettänyt Rekolan Urheilijoiden kasvatti Mika Nuolivirta, 210 cm ja 23 v, debytoi Korisliigassa syksyllä Korihaiden paidassa. Lisää kokoa Korihaihin tuo myös 201-senttinen, 24-vuotias Brandon Conley.

RU:n kasvatti Mika Nuolivirta tekee Korisliiga-debyyttinsä Korihaissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

- Opiskelin Yhdysvalloissa matematiikkaa ja nyt keskityn vain koripalloon. Halusin kunnollisen roolin Korisliigassa ja sellaista Korihaista lupailtiin. Olen sentteri, mutta viime kaudella upotin kolmoset 38% tarkkuudella eli pidän itseäni monipuolisena pelaajana, Nuolivirta luonnehtii Korihaiden tiedotteessa.

Nuolivirta pelasi edellisen kerran Suomessa kaudella 2013-14, jolloin hän urakoi HBA-Märskylle Divari B:ssa 5,2 pistettä ja 4,1 levypalloa ottelua kohden. Viimeiset neljä vuotta Nuolivirta on pelannut Yhdysvaltain yliopistosarjoja ensiksi Freed-Hardemanissa ja sittemmin CSU-Pueblossa.

Nuolivirta on pelannut urallaan myös 74 nuorten maaottelua.

Korihaiden kolmas ulkomaalaiskiinnitys on 201-senttinen, 24-vuotias Brandon Conley, joka pelasi yliopistouransa Oral Robertsissa. Ammattilaisdebyyttinsä Conley teki viime kaudella Slovakiassa, missä hän urakoi 15,9 pistettä ja 9,3 levypalloa ottelua kohden. Conley kruunattiin Slovakian liigan levypallokuninkaaksi.

Korihailla on voimassa sopimukset kaudesta 2018-19 Brandon Conleyn, Bryan Colemanin, Mario Edwardsin, Mika Nuolivirran, Miikka Marttisen, Vesa-Pekka Laineen, Roope Viinikkalan, Emil Djeenin ja Topias Kuukkasen kanssa.

Henkilöt

 
13.9.2019 08:52 Korisliiga

Korisliiga-joukkueita tulessa Hanhivaara-turnauksesta, Elisa Viihde tiiviisti mukana

Salon Vilppaan isännöimässä perjantaina käynnistyvässä turnauksessa nähdään lisäksi Lahti Basketball, Kouvot ja tallinnalainen TLÜ/Kalev. Elisa Viihde televisioi ottelut manuaalituotannolla.

6.9.2019 12:38 Korisliiga

Juan Davis Jr. siirtyy BC Nokiasta Karhubasketiin

Kaksi peräkkäistä Suomen mestaruutta voittanut Kauhajoen Karhubasket on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Juan Davis Jr:n kanssa. 203-senttinen Davis on tuttu kasvo Korisliiga-kartalla, kun hän edusti viime kaudella BC Nokiaa.

28.8.2019 11:01 Korisliiga

Suomen mestari Ray Nixon palaa Korisliigaan, tuo kokemusta Pyrinnön etukentälle

Namika Lahden Suomen mestaruuteen keväällä 2009 johdattanut Wisconsinin yliopiston kasvatti Ray Nixon, 34, palaa yhdeksän kauden mittaisen tauon jälkeen Suomeen. 201-senttisen, aiemmin kaksi kautta Lahdessa pelanneen Nixonin uusi osoite on Tampereen Pyrintö.

28.8.2019 10:51 Korisliiga

Kymen Sanomat: Kevin Langford jatkaa Kotkassa, Byron Wesley joukkueeseen Israelista

Viime keväänä pronssia voittaneen KTP-Basketin riveissä pelannut 203-senttinen, 34-vuotias Kevin Langford jatkaa joukkueessa myös alkavalla kaudella, uutisoi Kymen Sanomat. Uutena pelaajana KTP:hen saapuu kaudella 2016-17 Katajassa piipahtanut 196-senttinen ja 27-vuotias Byron Wesley, joka pelasi viime kaudella Israelissa.

27.8.2019 10:00 Korisliiga

Koripallon ystäviä hemmotellaan tänä syksynä Elisa Viihteessä ‒ manuaalituotannot vievät Korisliigan lähetykset uudelle tasolle

Kaikki miesten Korisliigan ottelut kuvataan monikameratuotantoina, mikä tuo lähetyksiin monipuolisuutta ja laatua.

27.8.2019 09:26 Korisliiga

Pepperdinen kaikkien aikojen pistetykki Stacy Davis BC Nokiaan

BC Nokia on tehnyt pelaajasopimuksen 24-vuotiaan Stacy Davisin kanssa. 198-senttinen Davis on Pepperdinen yliopiston kaikkien aikojen pisteykkönen ja on ehtinyt pelata jo kolmen kauden ajan ympäri maapallon.

8.8.2019 14:03 Korisliiga

Kanadalaistakamies Jarred Ogungbemi-Jackson Kataja Basketiin

Joensuulainen Kataja Basket on tehnyt sopimuksen kanadalaistakamies Jarred Ogungbemi-Jacksonin, 27, kanssa.

7.8.2019 15:52 Korisliiga

Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2019-20 on julkaistu

Korisliigan ohjelma pelikaudelle 2019-20 on julkaistu. Pantterijahti käynnistyy jo syyskuun puolella, kun 27.9.-28.9. pelataan täysi kuuden ottelun kierros. Suomen mestari on selvillä viimeistään 25.5.2020.

28.7.2019 16:15 Korisliiga

Jarekious Bradley palaa Kataja Basketiin

Katajan mestaruuskevään 2017 takuumies Jarekious Bradley palaa Joensuuhun yksivuotisella sopimuksella, joka sisältää koeajan.

25.7.2019 00:34 Korisliiga

Antto Nikkarinen Kobriin, Ville Turja päävalmentajaksi

Kahdeksanteen Korisliiga-kauteen valmistautuva Lapuan Kobrat hankki Antto Nikkarisen pelintekijäkseen 1+2-mittaisella sopimuksella. Joukkueen päävalmentajana toimii Ville Turja. Seura solmi jatkosopimukset Jussi Turjan ja Lauri Toivosen kanssa.

24.7.2019 08:09 Korisliiga

Desmond Hubert Lahti Basketballin korin alle

Korisliigaan noussut Lahti Basketball kiinnitti toiseksi ulkomaalaisvahvistukseksi maineikkaasta North Carolina Tar Heelsistä vuonna 2015 valmistuneen Desmond Hurbertin.

23.7.2019 10:23 Korisliiga

Petri Heinoselle jatkosopimus Pyrintöön

Sentteri Petri Heinonen, 30, on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön kanssa. Heinonen on pelannut Pyrinnössä edelliset kuusi kautta.

22.7.2019 09:45 Susijengi

Antti Kanervo palaa Seagullsiin

Viime kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa edustanut ja erinomaisia näyttöjä Susijengin MM-karsintaotteluissa antanut Äänekosken Huiman kasvatti Antti Kanervo, 30, palaa yhden kauden jälkeen Helsinki Seagullsiin. Kanervo juhli Seagullsin kanssa SM-pronssia keväällä 2018.

20.7.2019 19:56 Korisliiga

Aidoo ja Leppänen vahvistavat Katajaa, Herralalle jatkosopimus

Susijengin nuoriin kasvoihin lukeutuva Visa Basketin kasvatti Fiifi Aidoo, 23, ja viime kaudella divaria Jyväskylä Basketball Academyssa pelannut Valtteri Leppänen, 22, liittyvät joensuulaisen Kataja Basketin riveihin kaudeksi 2019-20. Lisäksi takamies Joni Herrala on solminut jatkosopimuksen joensuulaisjoukkueen kanssa.

16.7.2019 08:26 Korisliiga

Eldar Skamo KTP:n paitaan

Viime kaudella sarjanousija Ura Basketia edustanut Eldar Skamo, 32, on tehnyt sopimuksen viime kaudella Korisliigassa pronssia saavuttaneen kotkalaisseuran kanssa.

15.7.2019 09:24 Susijengi

Ilari Seppälä käyttää ulkomaanoptionsa, siirtyy Ranskaan

Alkukesällä sopimuksen Korisliigan Helsinki Seagullsin kanssa tehnyt Susijengin takamies Ilari Seppälä, 26, käyttää sopimuksensa ulkomaanoption ja siirtyy Ranskan Pro B -liigaan Aix-Mauriennen joukkueeseen. Ulkomaanpesti on Lapuan Korikobrien kasvatille uran ensimmäinen.

11.7.2019 10:24 Korisliiga

BJ Raymond palaa Pyrintöön kaksivuotisella sopimuksella

Tampereen Pyrintö saa mieleisen paluumuuttajan, kun seura on solminut kaksivuotisen sopimuksen Benjamin “BJ” Raymondin, 32, kanssa. Viimeksi mies nähtiin Pyrinnön väreissä kaudella 2013-2014, kun Pyrintö edellisen kerran juhli Suomen mestaruutta

9.7.2019 09:03 Korisliiga

Jamuni McNeace Salon Vilppaan haaviin

Salon Vilppaan joukkue syyskuun lopulla käynnistyvään Korisliigaan on valmis. Vilppaan viimeinen palanen on sisäpelaaja Jamuni McNeace.

3.7.2019 09:47 Korisliiga

Karhu Basketille kaksi uutta pelaajasopimusta – Thomas Vehmanen ja Miron Ruina Kauhajoelle

Kaksi perättäistä Suomen mestaruutta voittanut Kauhajoen Karhu Basket on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Thomas Vehmanen on tehnyt seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Miron Ruina solmi puolestaan yksivuotisen sopimuksen, joka sisältää molemminpuolisen option kaudesta 2020-21.

28.6.2019 08:24 Korisliiga

Gonzalvezille jatkosopimus, Nuolivirta uutena Kouvoihin

Viime kaudella SM-hopeaa voittanut Kouvot on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen David Gonzalvezin kanssa. Viime kaudella Korihaita edustanut Mika Nuolivirta on solminut 1+1-mallisen sopimuksen Kouvojen kanssa.

Näytä lisää vastaavia