8.7.2015 Korihait on solminut seuran oman kasvatin, Mikael Herbertin (205 cm ja 95 kg), 21, kanssa pelikauden 2015-2016 kattavan sopimuksen. Lisäksi nimen sopimuspapereihin raapustivat Korihaiden kasvatit Eero Lehtonen, Jaakko Lahti, Valtteri Järvenpää, Akseli Mäkelä ja Turun NMKY:n kasvatti Valtteri Hyytinen.

Herbert jatkaa Korisliiga-nousun tavoittelua Korihaissa myös kaudella 2015-16. Kuva: Kai Kilappa.
Herbert palasi viime kaudeksi Korihaiden riveihin vietettyään vuoden Tulanen yliopistossa, Yhdysvalloissa. Laiturin pelipaikalla viihtyvä Herbert heitti pistekeskiarvokseen 11,5 pinnaa ja napsi 4,2 levypalloa ottelua kohden. Pistekeskiarvollaan Herbert sijoittui 1A-divarin viidenneksi parhaaksi kotimaiseksi pistemieheksi. Herbertin yhden ottelun parhaat pinnamäärät (23 ja 21) syntyivät Oulun NMKY:tä vastaan. Erityisen tarkka Herbert oli kolmenpisteen viivan takaa, sillä hän oli sarjan toiseksi tarkin kolmospyssy 44,6 prosentin tarkkuudella ja upotti parhaimmillaan neljä kolmosta, neljässä eri ottelussa.
- Jatko Korihaissa oli minulle luonnollinen ratkaisu ja tulevan kauden jälkeen tavoitteena on siirtyä Korisliigaan yhdessä Korihaiden kanssa", kertoo kaikkiaan neljä kautta Korisliigassa pelannut Herbert seuran tiedotteessa.
Joukkuetta täydentävät myös A-juniori-ikäiset Eero Lehtonen (194 cm), Jaakko Lahti (181 cm), Valtteri Järvenpää (189 cm), Akseli Mäkelä (201 cm) ja Valtteri Hyytinen (189 cm), jotka pelaavat edustusjoukkueen ohella edelleen myös A-pojissa.
- Miksun jatko täydentää avausviisikkomme ja hänelle on jatkossa tiedossa entistä isompi rooli joukkueen hyökkäyspelaamisessa, kertoo Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula.
- Kaikki junnut ovat vetäneet kovaa kesätreeniä toukokuusta lähtien ja he ovat ansainneet näyttöpaikan divaripeleissä. Minulle eivät nimet pelaajien pelipaidoissa merkitse mitään, vaan peliminuutit ansaitaan kovalla työllä ja sitä nämä herrat ovat kesän aikana todellakin tehneet, hän päättää.
Korihailla on nyt kaikkiaan sopimukset 12 pelaajan kanssa, kun aiemmin on solmittu sopimukset Mikko Jalosen, Vesa-Pekka Laineen, Marcus Vanin, Nigel Mooren, Hunter Gibsonin ja Petteri Ruutiaisen kanssa.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.
Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.
Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
Kesän 2026 Liike on lääke -kiertue saa uuden, vauhdikkaan lisän, kun Pirkka Street Basket liittyy osaksi tapahtumakokonaisuutta. Katukoriksen hengessä toteutettavat pelit ja lajikokeilut tuovat kiertueelle entistä monipuolisempaa liikunnan iloa ja houkuttelevat mukaan uusia osallistujia erityisesti nuorten ja perheiden keskuudessa.