Mikael Jantunen lähtee ammattilaisuralle

20.4.2021 08:11 Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.

Mikael Jantusen tähtäimessä ovat Euroopan kentät. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

- En ikinä vaihtaisi pois valintaani tulla Utahiin, mutta nyt on oikea aika siirtyä uralla eteenpäin. Treenaan täällä Salt Lake Cityssä vielä jonkin aikaa, jonka jälkeen palailen Suomeen treenaamaan ja valmistautumaan ensi kauteen, Utahista saavutettu Jantunen kertoo.

Jantunen vakiinnutti paikkansa Utahin aloitusviisikossa pelikauden 2020–21 aikana joukkueensa puolustuksen lukkona, lähietäisyyksien viimeistelijänä ja levypallopelaajana. Jantunen harkitsi myös jatkavansa Utahissa kevääseen 2023 asti, mutta päätös lähteä ammattilaisuralle veti pidemmän korren.

- Nämä ovat olleet hyvät kaksi vuotta, joita en ikinä vaihtaisi pois. Olen nähnyt yliopistokentät, päässyt mittaamaan tasoani oman ikäluokkani NBA-varauksia vastaan, treenaamaan ammattilaisympäristössä ja aivan varmasti lähden täältä paljon parempana pelaajana kuin millaisena tänne tulin, Jantunen jatkaa.

- Ainoa hampaankoloon jäänyt asia oli se, että emme joukkueena saavuttaneet menestystä lopputurnauksissa. Kaikissa muissa suhteissa Utahin vuodet antoivat aivan erinomaiset eväät jatkoon.

Jantunen kuului Utahin yliopistojoukkueen eli ”Runnin’ Utesin” kantaviin voimiin kahdella NCAA-kaudellaan. Jantunen urakoi kahden kauden aikana yhteensä 49 NCAA-ottelua 7,4 pisteen, 4,8 levypallon ja 1,2 syötön ottelukohtaisin keskiarvoin.

Jantunen lukeutui myös koko NCAA:n tarkimpiin kahden pisteen heittäjiin: päättyneellä 2020–21-kaudella Jantusen kakkoset lävistivät korirenkaan 71,4% tarkkuudella. Kolmosensa hän upotti 33,3% ja vapaaheittonsa 77,1% tarkkuudella.

Susijengissä Jantunen debytoi kesällä 2018 vasta 18 vuotta täytettyään. Nuoresta iästään huolimatta hän on ehtinyt vetää Suomi-paidan ylleen 19 kertaa. Jantunen kuului Susijengin kantaviin voimiin vuosien 2018–19 MM-karsinnoissa sekä pelasi avainroolissa helmikuun 2021 EM-karsintaikkunassa Susijengin varmistaessa paikkansa syksyn 2022 EM-kisoissa.

Nuorisomaaotteluita Jantunen on pelannut 64 kappaletta. Jantunen näytteli avainrooleissa kesällä 2016 alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkueessa, joka sijoittui EM-kisoissa viidennelle sijalle, sekä samana kesänä 17-vuotiaiden poikien MM-kisoissa. Kesällä 2019 Jantunen edusti puolestaan Suomea Napolin universiadeissa.

Henkilöt

 
12.6.2022 10:34 Susijengi

Jacob Grandison optiovuodeksi Duken yliopistoon

Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.

22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

9.9.2019 13:48 Susijengi

Hannes Pöllä jatkaa NCAA-uraansa UT-Martinissa

Viimeiset kaksi kautta Oklahoma Soonersia Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 21, siirtyy University of Tennessee-Martiniin. 212-senttinen Pöllä edusti päättyneenä kesänä Suomea miesten universiadeissa Napolissa sekä pelasi neljä ottelua Susijengissä.

8.6.2023 13:18 NCAA

Olivier Nkamhoua siirtyy Michiganiin

Neljä kautta Tennesseetä Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Susijengin nuori runkopelaaja Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta viimeiseksi yliopistokaudekseen. Nkamhoua on valinnut uudeksi osoitteekseen Michiganin, joka kuuluu Tennesseen tavoin NCAA:n huippujoukkueisiin.

7.6.2023 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitasella opettavainen debyyttikausi ulkomailla – ”Periaatteessa sain mitä hain”

Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.

5.6.2023 09:31 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin kausi päättyi Espanjassa - Daniel Janssonille ja Aatu Kivimäelle finaalitappio

Sasu Salinin ja Teneriffan kausi päättyi puolivälierävaiheeseen Espanjan liigassa. Saksassa Tuomas Iisalon valmentama Bonn eteni vakuuttavasti Bundesliigan finaaliin ja Daniel Janssonin sekä Aatu Kivimäen Tigers Tübingen taipui ProA:n finaalisarjassa.

1.6.2023 11:40 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunilla hyvä henkilökohtainen kausi Saksassa – ”Kausi lähti hyvin rullaamaan”

Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.

30.5.2023 18:25 Susijengi

Ilari Seppälälle jatkosopimus Saint-Chamondiin

Susijengin ratkaisijan roolissa viime vuosina yhä useammin viihtynyt Lapuan Kobrien kasvatti Ilari Seppälä, 30, viihtyy Ranskassa. Viime kesän EM-kisajoukkueeseen kuulunut 188-senttinen Seppälä on allekirjoittanut yksivuotisen jatkosopimuksen Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Saint-Chamondin kanssa.

29.5.2023 23:00 Suomalaiset ulkomailla

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden Itävallan mestari

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden pääsi juhlimaan Itävallan mestaruutta. Swans tyhjensi tällä kaudella palkintopöydän voittamalla aiemmin myös Supercupin ja Itävallan cupin.

26.5.2023 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”

Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.

24.5.2023 08:56 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Janssonin ja Aatu Kivimäen Tigers nousi Bundesliigaan

Daniel Janssonin valmentama ja Aatu Kivimäen edustama Tigers Tübingen varmisti nousun Saksan Bundesliigaan. Espanjassa saatiin runkosarja päätökseen ja Tuomas Iisalon Bonn porskuttaa.

22.5.2023 15:25 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenilla kaksijakoinen kausi Kreikassa

Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.

22.5.2023 09:27 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki heitti joukkueensa voiton päähän noususta

Aatu Kivimäen edustama ja Daniel Janssonin Tigers Tübingen on voiton päässä noususta Saksan Bundesliigaan. Suomalaisvalmentajien joukkueet esiintyivät jälleen muutenkin edukseen.

19.5.2023 09:14 Suomalaiset ulkomailla

Suomalaisten joukkueille voittoja pudotuspeleissä

Euroopan koripallosarjoissa pudotuspelit ovat täyttä häkää käynnissä. Saksassa ja Itävallassa suomalaiset pääsivät juhlimaan voittoja.

15.5.2023 00:18 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo valmensi Bonnin Mestarien liigan voittoon

Tuomas Iisalon kausi uskomaton kausi Bonnin kanssa sai upean palkinnon, kun Bonn juhli historiansa ensimmäistä Mestarien liigan voittoa. Se kaatoi finaalissa jännittävien vaiheiden jälkeen Hapoel Jerusalemin 77-70 (37-28).

13.5.2023 07:14 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan suomalaisfinaali jäi parin pisteen päähän – Tuomas Iisalon Bonn upeasti finaaliin

Tuomas Iisalon ja Bonnin voittokulku jatkui, kun saksalaisjoukkue eteni Mestarien liigan finaaliin. Suomalaisfinaali jää kuitenkin näkemättä, kun Sasu Salinin Teneriffa taipui Hapoel Jerusalemille.

12.5.2023 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan Final Four viikonloppuna – Sasu Salin ja Tuomas Iisalo taistelemassa mestaruudesta

Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.

8.5.2023 11:30 Suomalaiset ulkomailla

Runkosarjat päätökseen Saksassa ja Italiassa – Sasu Salin palasi kentille

Saksassa saatiin Bundesliigan runkosarja päätökseen. Kausi jatkuu vielä runkosarjan voittaneella Tuomas Iisalon valmentamalla Bonnilla sekä Max Besselinkin Göttingenillä. Sasu Salin palasi loukkaantumisen jälkeen tositoimiin.

Näytä lisää vastaavia