6.2.2023 10:55 194-senttinen Koivisto on edustanut Vilpasta seitsemän kauden ajan ja hakenut joukkueineen SM-kullan lisäksi kolme SM-hopeaa ja Suomen cupin voiton.
Mikko Koivisto on tällä kaudella tilastoinut 10,7 pisteen keskiarvolla. Kuva: Ville Vuorinen
Kotimaisen pääsarjan ja maajoukkuehistorian kaikkien aikojen heittäjä-ässiin lukeutuva Mikko Koivisto, 35, jatkaa Korisliigan Salon Vilppaan paidassa kaksivuotisella sopimuksella.
- Nuoremmaksi tästä ei enää ainakaan tulla ja uraa on varmasti enemmän takana kuin edessä. Olen kuitenkin luottavainen, että minulla on vielä paljon hyvää koripalloa pelattavana. Tärkeintä on pitää kroppa terveenä ja nauttia tästä niin kauan kuin pystyy, Koivisto sanoo Vilppaan tiedotteessa.
- Olemme koko perhe erittäin tyytyväisiä, että saatiin tämä maaliin. Seitsemän vuotta Salossa on kohta takana ja tämä oli perheenä ykkösprioriteetti jäädä Saloon. Organisaationa Vilpas on yksi maan parhaista ja joukkue on aina kilpailukykyinen. Salossa on hyvä olla.
Vilpas pelaa parhaillaan Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa, jossa joukkue on sijalla neljä. Koivisto myöntää, että joukkueen esitykset ovat olleet kauden mittaan ajoittain vuoristorataa.
- Joukkueen esitykset ovat ailahdelleet liikaa ylös ja alas. Parhaimmillaan olemme todella hyviä, huonoimmillaan aika huonoja. Tiettyjä pelillisiä asioita pitää pystyä viemään eteenpäin ennen maaliskuun lopulla alkavia pudotuspelejä. Kun ne saadaan parempaan kuntoon, tulemme olemaan valmiita haastamaan ennakkosuosikit kevään tosipeleissä.
Vantaalaislähtöinen Koivisto pelasi valtakunnallisia aikuisten sarjoja Suomessa ensimmäistä kertaa kaudella 2003–04, jolloin hän edusti Rekolan Urheilijoita miesten divarissa. Tuolloin 16-vuotias Koivisto pussitti 19 ottelussa 11,8 pistettä ottelua kohden.
Vantaalta Koivisto siirtyi kahdeksi vuodeksi high school -koripallokentille Yhdysvaltoihin. High schoolista valmistuttuaan Koivisto eteni Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han UNC Greensboro Spartansiin. Koulunsa historian kaikkien aikojen parhaiden heittäjien joukkoon noussut Koivisto pelasi samassa konferenssissa mm. Stephen Curryn kanssa ja pussitti parhaalla kaudellaan 12,4 pistettä ottelua kohden.
Suomeen Koivisto palasi kaudeksi 2010–11, jolloin hän nakutteli ensimmäisellä liigakaudellaan ToPolle 11,9 pistettä per peli. Syksyllä 2011 Koivisto siirtyi liigatulokas Bisonsiin Loimaalle. Kahden ja puolen Loimaalla viettämänsä kauden aikana Koivisto johdatti Bisonsin kahdesti Suomen mestaruuteen sekä pelasi Eurocupia kovilla tehoilla syksyllä 2013.
Keväällä 2014 Koivisto siirtyi Loimaalta Turkin liigan Gaziantepiin. Koivisto juhli Gaziantepin kanssa EuroChallengen kolmatta sijaa, Turkin liigassa joukkue sijoittui yhdeksänneksi. Koivisto sivalsi Turkin liigassa 4,7 ja EuroChallengessa 6,2 pistettä ottelua kohden.
Kaudeksi 2014–15 Koivisto jatkoi Turkista Saksan Bundesliigaan Gordon Herbertin valmentamaan Frankfurt Skylinersiin. Loukkaantumisten leimaamalla kaudella Koivisto nakutti Bundesliigassa 5,5 pistettä ja EuroChallengessa 2,7 pistettä ottelua kohden.
Suomeen ja Bisonsiin Koivisto palasi syksyllä 2015, mistä hän siirtyi kevätkaudeksi 2016 Kauhajoen Karhuun. Syksyllä 2016 Koivisto siirtyi Salon Vilppaaseen, missä hänellä on parhaillaan menossa seitsemän kausi. Koivisto on saalistanut Suomen mestaruuden, kolme SM-hopeaa ja yhden Suomen Cup -voiton Vilppaan riveissä. Koivisto palkittiin Korisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnolla 2018.
Koivisto pelasi nuorten maajoukkueurallaan 80 ottelua ennen nousuaan Susijengiin. Kesällä 2008 Susijengissä debytoinut Koivisto on edustanut Suomea vuosien 2011, 2013, 2015 ja 2017 EM-kisoissa ja vuoden 2014 MM-kisoissa. Koivisto veti Suomi-paidan ylleen hurjassa 148 A-maaottelussa, joissa hän on heittänyt 740 pistettä.
Korisliigassa Koivisto on upottanut urallaan 1038 kolmen pisteen koria 40,9% tarkkuudella. Maajoukkuepaidassa Koiviston leipäpuu – kolmen pisteen heitto – on uponnut vuorenvarmalla 41,1% tarkkuudella. Onnistuneita kolmosia on Koivistolle Susijengissä kirjattu 178 kappaletta.
Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.
Kun Jussi Laakso otti kesällä 2019 vetovastuun Helsinki Seagullsista, odotukset pääkaupungissa nousivat. Nelivuotinen projekti huipentui tänä keväänä seurahistorian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen.
Timo Heinosen ja Antti Kanervon pitkien pääsarjaurien ensimmäiset mestaruudet, Rene Rougeaun siirtymä Kauhajoelta Helsinkiin mestaruuden perässä, Lassi Nikkarisen kasvu kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen johtajaksi – Helsinki Seagullsin mestaruuskausi 2022-23 tarjosi valtavan määrän tarinoita, joita tunnelmoida vielä vuosikymmenten päässä.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen kuudes finaaliottelu päättyi lukuihin 91–66 ja Seagullsin mestaruuteen.
Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.
Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin välinen viides finaaliottelu venyi jatkoajalle mutta päättyi isäntien voittoon.
Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa Kauhajokea vastaan 3–1. Puolustava pelinjohtaja Lassi Nikkarinen avaa ajatuksiaan niin aiemmista otteluista kuin tulevistakin.
Helsinki Seagulls nosti sarjajohtonsa 3–1:een finaaleissa Kauhajokea vastaan.
Korisliigan finaalisarjassa kolmen ottelun jälkeen kuskin paikalla on Helsinki Seagulls, joka johtaa ottelusarjaa Kauhajokea vastaan 2–1. Kolmannessa finaalissa osat muuttuivat – ja nyt Kauhajoki yrittää jatkaa siitä, mihin joukkue maanantaina jäi.
Takaa-ajoasemaan joutunut hallitseva mestari Kauhajoki kaatoi Helsinki Seagullsin luvuin 96–72.
Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.
Helsinki Seagulls on päässyt pahasti hallitsevan mestarin niskan päälle. Viidettä kauttaan joukkueessa pelaava Korisliiga-veteraani on nyt lähempänä kultamitalia kuin kenties koskaan aiemmin urallaan.
Helsinki Seagulls johtaa miesten Korisliigan finaalisarjaa 2–0.
Kauhajoki taipui kotikentällään Helsinki Seagullsille 54–70.
Miesten Korisliigan finaaleissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Toiselle joukkueista finaalit ovat viidennet perättäiset, toiselle ensimmäiset koko seurahistoriassa. Siitä huolimatta vastakkaisten joukkueiden veteraanipelaajat Timo Heinonen ja Cameron Jones suhtautuvat molemmat tilanteeseen itsevarmuudella.
Korisliigan pronssiottelu päättyi Kataja Basketin hyväksi luvuin 107–96, vaikka Salon Vilpas olikin saada viime metreillä kiinni.
Miesten Korisliigan finaalissa kohtaavat Kauhajoki ja Helsinki Seagulls. Pronssista pelaavat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin väliset välierät päättyivät tänään otteluvoitoin 4–0.
Salon Vilpas taipui kotonaan Kauhajoelle ja joutui välierissä 1–3-takaa-ajoasemaan.
Helsinki Seagulls kaatoi Kataja Basketin ja johtaa välieräsarjaa 3–0.