19.5.2009 Miesten I divisioonajoukkue BC Nokian tulevan kauden valmentajaksi on palkattu yksivuotisella sopimuksella Mikko Kurki.
Kurki on valmentajauransa aikana ehtinyt valmentaa mm. Panttereiden naisten ja miesten edustusjoukkueita sekä Pussihukkien naisten edustusjoukkuetta. Kurki luotsasi Panttereiden naiset Suomen mestaruuteen vuosina 2001, 2002 ja 2004, ja hänet on valittu naisten SM-sarjan vuoden valmentajaksi vuosina 2001 ja 2002.
- Olemme erittäin tyytyväisiä syntyneestä sopimuksesta, sillä Mikko on erittäin kokenut, arvostettu sekä laajakatseinen valmentaja, ja hänellä on hyvät verkostot lajimme sisällä, kertoo BC Nokia ry:n puheenjohtaja Kati Nynäs.
- BC Nokiassa erityisenä painoalueena on valmennuksen kehittäminen, ja Mikko tuo myös osaamistaan sekä junioreiden että valmentajien kehitykseen, Nynäs jatkaa.
BC Nokian muusta kokoonpanosta tiedotetaan lähiaikoina.
Bisons Loimaa kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn 94-86 I divisioona A:n avausfinaalissa. Raholan Pyrkivä oli puolestaan toistamiseen PuHu Junioreita vahvempi I divisioona B:n puolella 81-77.
Torpan Pojat nappasi toisen voiton ja samalla paikan I divisioona A:n välieriin. B:n sekä naisten I divisioonan puolella kolme joukkuetta varmisti välieräpaikan sunnuntaina.
Lauantaina miesten I divisioona A:n välieriin tiensä raivasivat JBA sekä Kipinä Basket. Bisons Loimaa siirsi voitolla ratkaisun tiistaille.
Miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjojen ensimmäisiä osia pelattiin torstaina.
Osa miesten I divisioona A:n ja B:n sekä naisten I divisioonan puolivälieräsarjoista käynnistyi keskiviikkona.
Miesten I divisioonat pyörähtävät käyntiin kauden 2022–23 osalta lokakuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Sarjojen mestarit ovat selvillä viimeiseen huhtikuun loppuun mennessä.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.
Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.
Korisliigassa viime kaudella pelannut kaarinalainen Ura Basket ilmoitti Koripalloliitolle ettei se hae Korisliigan sarjalisenssiä kilpailuvuodelle 2021–22. Muissa huippu- ja kilpakoripallosarjoissa kaikki urheilullisesti sarjaan oikeutetut joukkueet hakivat sarjalisenssejä.
Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.
Naisten Korisliigassa ja miesten sekä naisten divisioonissa pelataan otteluita kyseisenä ajanjaksona mutta ilman yleisöä.
Uudellamaalla sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella pelattavat viikonlopun ottelut pelataan Aluehallintoviraston ohjeiden mukaisesti ilman yleisöä.
Seurojen tuli sunnuntaihin mennessä ilmoittaa, pelaavatko ottelut ilman yleisöä vai siirretäänkö ottelut. Uudenmaan osalta päätöstä päivitetään loppuviikosta, kun mahdollisista uusista määräyksistä kerrotaan.
Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.
Suomen Koripalloliitto on yhdessä pääsarjaseurojen sekä asiantuntijoiden kanssa valmistellut yhteisen toimintaohjeen, jonka avulla halutaan tehdä ottelutapahtumasta mahdollisimman turvallinen niin pelissä mukana oleville kuin katsojillekin.
Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.
Korisliiga ja kaikki muut suomalaisen aikuiskoripallon pääsarjat siirtyvät Nelonen Median omistamaan Ruutuun monivuotisella sopimuksella.
Naisten Korisliigan ja naisten sekä miesten I divisioonien otteluohjelmat kaudelle 2020-21 on julkaistu. Naisten Korisliiga käynnistyy 8.10. Sekä naisten että miesten divisioonat starttaavat lokakuun puolessa välissä.