Minivalmennusseminaarin ilmoittautuminen avattu

24.7.2019 11:04 Koripalloliitto järjestää 20. - 21.9. järjestyksessään toisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat lupautuneet Juha Oikarinen, Tuomas Rahkonen ja Tristan Fay.

Minivalmennusseminaari on osa Koripalloliiton vuotuista valmentajakoulutustarjontaa. Seminaarin konsepti on Nuorisovalmennusseminaarista tuttu - aloitus perjantaina ja lopetus lauantaina. Seminaarin aiheet tulevat käsittelemään lasten urheilua ja valmennusta - minikoripalloa. Tänä vuonna seminaarin yhteydessä on mahdollisuus päivittää B-lisenssin lisäksi myös A-lisenssi.

- Viime vuonna järjestimme Minivalmennusseminaarin ensimmäistä kertaa ja se keräsi heti kivasti valmentajia paikalle - uskon, että tapahtuma on löytämässä paikkansa suomikoriksen vuosittaisessa tapahtumakierrossa, kertoo Koripalloliiton koulutusvastaava Jussi Räikkä.

- Lisäksi teimme kesällä tarkennuksia valmentajien lisenssijärjestelmään ja nyt näissä seminaareissa on mahdollista päivittää myös A-lisenssi. Aika monet meidän A-lisenssivalmentajistamme kuitenkin toimivat myös öasten valmennuksen parissa. Tämä on todella positiivinen suuntaus.

Seminaarin ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset ovat Juha Oikarinen, Tuomas Rahkonen ja Tristan Fay. Esitysten aiheita suunnitellaan parhaillaan ja niistä uutisoidaan lähiviikkoina. Myös uusista esiintyjistä informoidaan sitä mukaa, kun ne varmistuvat.


Ohjelma 20. - 21.9.


Perjantai 20.9.

16:30             Ilmoittautuminen (STC)
17:00             Avaus
17:15             Esitys 1
18:45             Tauko
19:00             Esitys 2
21:00             Illallinen majoittujille, Rantamakasiini

Lauantai 21.9.

8:00               Aamiainen (majoittujille 9:30 asti)
10:00             Esitys 3
11:30             Tauko
11:45             Esitys 4
13:15             Lounas
14:30             Esitys 5
16:00             Tauko
16:15             Esityz 6
17:45             Päätös
 

Minivalmennusseminaari 20. - 21.9.2019

Kaksipäiväinen Minivalmennusseminaari järjestetään vuosittain Kisakallion SUSI Training Centerissä. Seminaarin aiheet käsittelevät lasten valmennuksen aiheita ja lasten urheilun laatutekijöitä. Minivalmennusseminaarin avulla voi päivittää A- ja B-valmentajalisenssin sekä suorittaa I-tason vapaavalintaiset opinnot.

Hinnasto:

95€ hlö (sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, lounaan lauantaina) 

110 € hlö (sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, illallisen ja lounaan)

140 € hlö (sisältää majoituksen 2hh, koulutusmateriaalin, illallisen ja lounaan)

Mikäli seura/ilmoittautuja haluaa käyttää seuransa koulutusseteleitä, tulee valita ilmoittautumisen maksaminen laskutus toiminnolla. Luottokorttimaksua tai verkkomaksua ei voi käyttää. Tarkista seuran koulutussetelien määrä https://www.basket.fi/basket/info/koulutus/koulutussetelit/

Ilmoittautuminen ohjaa sinut automaattisesti maksuturvan sivuille, jossa voit maksaa kurssin verkkopankissa tai luottokortilla tai valita laskun. 

Mikäli seura maksaa koulutuksen, kirjoita maksajantietoihin seuran yhteyshenkilön nimi ja seura lomakkeen kohtaan sukunimi / organisaatio

ILMOITTAUDU MINIVALMENNUSSEMINAARIIN

 
11.10.2018 14:44 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa-koulutus marraskuussa Kisakalliossa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

11.10.2019 21:10 Pääjuttu

Jukka Toijala esiintyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Jukka Toijala on vahvistanut esiintymisensä seminaariin.

6.10.2019 13:32 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa - ilmoittautuminen päättyy 8.10.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 8.10.

28.9.2019 13:49 Pääjuttu

Nenad Trunic Nuorisovalmennusseminaariin - ilmoittautuminen avattu

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 10. – 11.1.2020. Myös ensimmäinen esiintyjä on varmistunut, kun Suomen Koripalloliiton ja FIBA:n yhteistyönä paikalle saadaan serbialainen Nenad Trunic. Samalla seminaarin ilmoittautuminen on avattu.

2.9.2019 15:22 Valmentajat

Jari Laine ja Juuso Milen esiintymään Minivalmennusseminaariin

Pitkän linjan koripallovalmentaja Jari Laine tulee mukaan Minivalmennusseminaariin. Myös Lauri Markkasen juniorivalmentajana toiminut Laine tulee esittelemään oman näkemyksensä hyökkäystaitojen rakentamisesta mini-ikäisillä koripalloilijoilla. Lisäksi esiintymisensä on vahvistanut Juuso Milen.

27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

7.12.2018 13:06 Koulutus

NVS 2019: Seminaarin ohjelma on valmis

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.

30.11.2018 12:48 Koulutus

NVS 2019: Joonas Iisalo ja Daniel Jansson mukaan Nuorisovalmennusseminaariin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin uusimmat esiintyjä ovat Joonas Iisalo ja Daniel Jansson.

25.11.2018 11:05 Valmentajat

NVS 2019: Martina Roos-Salmen aihe vahvistunut

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Lauantaina esiintyvän Martina Roos-Salmen esityksen otsikko on vahvistunut.

20.11.2018 11:53 Valmentajat

NVS 2019: Mikko Tupamäen aihe vahvistunut

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Perjantai-iltana esiintyvän Mikko Tupamäen esityksen otsikko on vahvistunut.

9.11.2018 12:24 Valmentajat

Nuorisovalmennusseminaari 11. - 12.1.2019 Kisakalliossa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ensimmäiset esiintyjäkiinnitykset ovat Jari Nykänen, Martina Roos-Salmi ja Mikko Tupamäki.

16.10.2018 18:51 Valmentajat

HKVT 2019 -kurssille haku käynnistyy tammikuussa

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

24.7.2018 17:10 Pääjuttu

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay.

19.12.2017 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaariin lisää majoitustilaa opistotasoisissa huoneissa

Nuorisovalmennuseminaariin on saatu lisää majoitustilaa. Lisämajoitustila on opistotasoisissa huoneissa ja huoneet ovat kahden hengen huoneita. Tällä hetkellä seminaariin on osallistumassa jo 150 valmentajaa.

22.11.2017 3x3

3x3 koripallo esittäytyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Lauantaina seminaarissa esittäytyy myös 3x3 - koriksen uusi olympialaji.

7.3.2017 Pohjoinen alue

HKVT 2017 -koulutuksen ilmoittautuminen päättyy 12.3.

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

17.11.2016 Pohjoinen alue

Sami Toiviainen täydentää Nuorisovalmennusseminaarin esiintyjälistan

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Viimeisenä kiinnityksenä laadukkaaseen esiintyjäkaartiin liittyy Sami Toiviainen

23.9.2016 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset esiintyjät kiinnitetty – Jyri Lehtonen avaa seminaarin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Seminaarin ensimmäiset esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.

22.8.2016 Pohjoinen alue

II-tason koulutuskokonaisuudet käynnistyvät lokakuussa ja maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Myös kevään 2017 koulutuksen päivämäärät on sovittu ja ilmoittautuminen avattu.

Näytä lisää vastaavia