28.6.2023 13:43 Swans Gmundenin kausi Itävallassa oli täydellinen joukkueen puhdistaessa palkintopöydän triplamestaruudella. Anton Mirolybov oli syystäkin ylpeä kauden menestyksestä.
Anton Mirolybov (etualalla) ja Aleksi Koskinen putsasivat palkintopöydän Itävallassa. (Kuva: FIBA Europe)
Swans putsasi palkintopöydän kauden päätteeksi. Se voitti alkukaudesta Super Cupin, sitten tuli Itävallan cupin voittopokaali, runkosarjan voitto ja kausi huipentui mestaruusjuhliin.
Swans osallistui myös ensimmäistä kertaa historiansa aikana europeleihin.
Mestarien liigan karsinnoissa se pääsi toiselle kierrokselle ja jatkoi kauttaan FIBA Europe Cupin alkulohkovaiheessa. Siellä se taisteli jatkopaikasta, mutta jäi lopulta lohkossaan viimeiseksi kahdella voitolla ja neljällä tappiolla.
- Tuloksellisesti on aika vaikea pistää paremmaksi. Ehkä FIBA Europe Cupissa olisimme voineet päästä toiselle kierrokselle. Hävisimme kaksi ensimmäistä kotiotteluamme, jotka meillä oli mahdollisuudet voittaa ja lopulta jäimme yhden voiton päähän jatkopaikasta.
- Tietenkin pelin sisällä voi pelata aina paremmin, mutta tuloksellisesti ei olisi paljon paremmin voinut mennä, Mirolybov arvioi joukkueensa kautta.
Hallitseva mestari Vienna lähti kauteen jälleen suurimpana mestarisuosikkina. Swans otti kuitenkin otteluparissa selvän niskalenkin kauden aikana. Swans kaatoi Viennan Super Cupin finaalissa ja sarjan finaalisarjassa otteluvoitoin 3-1. Lisäksi runko- ja jatkosarjan keskinäisissä kohtaamisissa Swans oli vahvempi viemällä neljästä ottelusta nimiinsä kolme. Siitä huolimatta Swansin mestaruus oli pienoinen yllätys.
- Olimme altavastaajia finaalisarjaan lähdettäessä ja heillä on kolminkertainen budjetti meihin verrattuna. Pelasimme hyvin erilaista korista. He yrittivät pelata hidasta ja lähinnä puolen kentän peliä, kun taas me yritimme pelata koko kentällä ja pitää vauhtia.
- Me olimme heille vaikea match-up, ja jos pystyimme pelaamaan omalla temmollamme, niin olimme vahvoilla, ja jos he omalla, niin he olivat vahvoilla. Lopulta siinä kävi niin, että he joutuivat heittämään oman pelikirjansa roskiin kesken finaalisarjan ja heidän pelaamisensa meni enemmän yksi vastaan yksi -pelaamiseksi. Me pystyimme pitämään tempoa päällä.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.AUSTRIAN CHAMPIONS 2023!!
— Anton Mirolybov (@AntonMirolybov) May 30, 2023
So proud of the guys, Club OCS Swans Gmunden and all the fans!
These gentlemen never gave up, where always ready work and pull together! Real Team effort
Austrian Super Cup 🏆 ✅
Austrian Cup 🏆✅
Regular season Champions ✅
AUSTRIAN CHAMPIONS 🏆✅ pic.twitter.com/Yk8TnrBLTT
Mestaruus oli Mirolyboville ja Koskiselle toinen Gmundenin peräsimessä. Ensimmäinen tuli toissa kaudella keskellä korona-aikaa.
- Kyllä ne maistuivat hieman erilaisille. Ensimmäisellä kerralla se oli sekä itselleni että monelle muulle ensimmäinen mestaruus. Toisella kerralla olimme selviä altavastaajia. Ensimmäisellä kerralla oli myös korona päällä eikä katsomossa ollut faneja. Nyt oli hallit täynnä ja 350 meidän kannattajaamme matkasi vieraspeliin, Mirolybov vertailee.
Vuoden valmentajaksikin valittu Mirolybov jakoi kaudesta kiitokset ja kunniat apuvalmentaja Koskiselle ja koko joukkueelle.
- Kaudesta jäi tosi hyvä maku. Olen äärimmäisen ylpeä pelaajista. Jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien palaset loksahtivat kohdilleen. Olimme ainoa joukkue, joka ei vaihtanut pelaajia kauden aikana. Lisäksi säästyimme isommilta loukkaantumilta ja siitä iso kiitos kuuluu Aleksi. Hänen apunsa oli jälleen täysin korvaamatonta ja hänestä oli valtava apu kauden aikana.
- Välillä oli vuoristorataa, mutta joukkueesta huokui usko omaan tekemiseen. Jäi kiitollinen olo siitä, että pelaajat uskoivat meidän hommaan ja jaksoivat tehdä töitä koko kauden.
- Gmundenin tavoite kauteen lähdettäessä on aina vähintään yksi pytty, mutta nyt teimme historiaa ottamalla kaikki kolme ensimmäistä kertaa seuran historiassa ja toisena joukkueena Itävallassa. Teimme töitä alusta loppuun ja kauden lopussa olimme siellä missä pitikin. Tästä tekee spesiaalin myös se mitä tässä on itse käynyt läpi, vakavaa sairautta vastaan taisteleva Mirolybov kuvailee.
Yhdessä Koskisen kanssa he ovat neljän kauden aikana saavuttaneet kaksi mestaruutta, kaksi Super Cupia ja yhden Itävallan cupin pokaalit. Lisäksi Mirolybov on valittu kahdesti Itävallan liigan vuoden valmentajaksi. Ei siis ihme, että hänelle löytyy kysyntää myös muualla.
- Jatko on vielä auki. Tässä joutuu puntaroimaan asioita monelta kantilta. Tässä on muutamia vaihtoehtoja ja mietin vielä asiaa. Gmundenista on tullut minulle tänä aikana rakas perhe. Katsotaan mihin suuntaan viisari värähtää. Ratkaisuja tehdään varmasti lähiaikoina, Mirolybov paljastaa.
Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.
EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.
Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.
Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.
Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.
Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.
Ninni Salmi, 26, siirtyi vuodenvaihteessa Vimpelin Vedosta Saksan Bundesliigan kärkiseuroihin lukeutuvan Herner TC:n riveihin. Salmi pääsi samalla toteuttamaan yhden tavoitteistaan.
Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.
Elina Koskimies, 26, pelasi toisen kautensa Saksan liigassa Angels Nördlingenin riveissä. Koskimies nautti suurta vastuuta kauden aikana ja kausi meni pääosin positiivisesti sekä joukkueelta että henkilökohtaisesti.
Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.
Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.
Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.
Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.
Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.
Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.