



Naisten maajoukkue esiintyi alkukesän 2011 aikana edukseen Unkarissa järjestetyissä EM-karsinnoissa. Vaikka joukkue voitti neljästä ottelustaan vain yhden, piinasivat ”Naarassudet” vahvoja Hollantia ja Ukrainaa karsintaotteluissaan viimeiselle minuutille asti.
Alkavan kesän EM-karsintoihin Suomi lähtee uuden päävalmentajan, Anton Mirolybovin, komennossa. Mirolybov on nimennyt ns. ”FIBA-listaan” kaikkiaan 26 maajoukkue-ehdokasta, joista valitaan 15–18 pelaajan vahvuinen ryhmä valmistautumaan EM-karsintoihin.
– Meillä on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta, luonnehtii Mirolybov.
Maajoukkueringin tunnetuimpia nimiä ovat ammattilaispelaajat Taru Tuukkanen (Zamora, Espanja), Tiina Sten (Cadi La Seu, Espanja) ja Heta Korpivaara (Ferrol, Espanja) unohtamatta naisten SM-sarjan viime kauden MVP:ksi valittua Dionne Poundsia (Catzia). Mirolybov uskoo, että viime vuosista tuttu profiilipelaajien iskuryhmä muodostaa hyvän maajoukkuerungon myös tulevalle kaksivuotiskaudelle.
– Tiina Sten, Heta Korpivaara ja Dionne Pounds kuuluvat siihen ikäluokkaan, joka pelasi hyvällä menestyksellä 18- ja 20-vuotiaiden EM-kisoissa. He pelaavat nyt uransa parhaita vuosia, Mirolybov arvioi.
– Jatkuvuuden kannalta tärkeää on myös konkaripelaajiemme, kuten Taru Tuukkasen, lupautuminen mukaan. Olen hyvin iloinen siitä, että Taru on jälleen mukana ryhmässä.
Nuorista pelaajista jatkuvuutta
Pitkän listan kärkinimiin kuuluu myös kolmannen kautensa USA:n yliopistoliigan suurjoukkue North Carolina Tar Heelsissa vastikään päättänyt Krista Gross. 183-senttinen, 21-vuotias puolustusorientoitunut laituri pelasi vuosi sitten ensimmäiset naisten maajoukkuepelinsä.
– Krista on osoittanut olevansa erittäin motivoitunut edustamaan Suomea, kertoo Mirolybov.
Mirolybovin listassa näkyy myös panostus uuden sukupolven sisäänajoon. Kutsuttujen pelaajien joukossa on peräti kymmenen ensikertalaista sekä kaikkiaan 15 pelaajaa, jotka ovat syntyneet 1990-luvulla. 90-luvun kasvateista ensituntuman maajoukkueringissä ovat jo ottaneet Grossin lisäksi Evita Iiskola, Linda-Lotta Lehtoranta, Anni Mäkitalo sekä Hanna Vapamaa.
Uusia nimiä naisten maajoukkueympyröissä ovat mm. Espoo Teamin Meral Bedretdin, Annika Holopainen, Emmi Leino, ToPon Sophie Weckström ja Puhuttarien Noora Korhonen, jotka kaikki edustivat Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuetta viime kesänä Mirolybovin ja apuvalmentaja Mirka Dettmannin alaisuudessa. Joukkue oli viime vuonna Suomen nuorisomaajoukkueista menestyksekkäin voittamalla 19 ottelustaan 15.
– Nuorisomaajoukkueistamme on nousemassa esiin suuri määrä kehityskelpoisia nuoria pelaajia, jotka hakevat määrätietoisesti tietään huipulle, Mirolybov kertoo.
PM-kisat Oslossa, Liettua- ja Viro-maaottelut Suomessa
Suomi kohtaa 13.6.–14.7. pelattavissa EM-karsinnoissa Luxemburgin, Kreikan, Latvian sekä Italian. Kotiottelunsa Suomi pelaa Tikkurilan Valtti Areenalla. Lohkon kaksi parasta joukkuetta etenee vuonna 2013 Ranskassa järjestettäviin EM-kisoihin.
Maajoukkueen valmistautumisjaksoon mahtuvat niin Oslossa pelattavat Pohjoismaiden mestaruuskilpailut 24.-27.5. kuin kotimaaottelut huippumaa Liettuaa sekä Viroa vastaan. Liettuan Suomi kohtaa kahdesti Pasilan Urheiluhallissa, perjantaina 1.6. klo 19 ja lauantaina 2.6. klo 17. Viron taidot Suomi mittaa puolestaan perjantaina 8.6. klo 17 Tikkurilan Urheilutalolla, Vantaalla.
Ennakkoliput naisten EM-karsintaotteluihin ovat myynnissä. Lisää tietoja karsintaotteluiden lipuista löytyy sivustolta www.basket.fi/em-karsinta.
Suomen naisten maajoukkuerinki 2012
| Sukunimi | Etunimi | Pituus | Synt. | Seura 2011/12 |
| Bedretdin | Meral | 174 | 7.3.1993 | Espoo Team |
| Eerikinharju | Meriem | 178 | 22.8.1990 | ToPo, Helsinki |
| Gross | Krista | 183 | 17.12.1990 | North Carolina (NCAA, USA) |
| Helenius | Sanna | 180 | 31.3.1984 | Keravan Energia Team |
| Holopainen | Annika | 186 | 4.8.1993 | Espoo Team |
| Iiskola | Evita | 182 | 28.3.1993 | Espoo Team |
| Juhola | Laura | 167 | 7.11.1992 | Keravan Energia Team |
| Kesänen | Vilma | 173 | 27.9.1988 | Lappeenrannan Catz |
| Koponen | Henna | 183 | 14.3.1986 | Forssan Alku |
| Korhonen | Noora | 183 | 23.9.1994 | Puhuttaret, Vantaa |
| Korpivaara | Heta | 185 | 8.8.1984 | Ferrol (ESP) |
| Lehtoranta | Linda-Lotta | 175 | 7.10.1991 | Peli-Karhut, Kotka |
| Leino | Emmi | 182 | 1.7.1994 | Espoo Team |
| Mäkitalo | Anni | 175 | 8.11.1991 | Kara Trutnov (CZE) |
| Pelander | Sofia | 188 | 4.8.1992 | Turun Riento |
| Piipari | Reetta | 170 | 22.1.1980 | Peli-Karhut, Kotka |
| Pounds | Dionne | 174 | 5.11.1984 | Lappeenrannan Catz |
| Richter | Lotta | 172 | 23.8.1991 | Peli-Karhut, Kotka |
| Saarinen | Laura | 186 | 15.1.1992 | ToPo, Helsinki |
| Salomaa | Henna | 177 | 5.6.1989 | Zamora (ESP) |
| Sten | Minna | 188 | 21.12.1987 | HoNsU, Jyväskylä |
| Sten | Tiina | 188 | 18.6.1985 | Cadi La Seu (ESP) |
| Tuukkanen | Taru | 190 | 30.12.1977 | Zamora (ESP) |
| Vapamaa | Hanna | 180 | 29.9.1990 | Lappeenrannan Catz |
| Weckström | Sophie | 169 | 9.8.1993 | ToPo, Helsinki |
| Wilson | Laura | 184 | 10.8.1984 | Espoo Team |
Päävalmentaja: Anton Mirolybov
Valmentaja: Mirka Dettmann
Valmentaja: Jussi Immonen
Osteopaatti: Riikka Sario
Huoltaja: Anette Juvonen
Joukkueenjohtaja: Ulla Karlsson
Lisätiedot: Naisten maajoukkue ja otteluohjelma 2012
Lisätiedot: EM-karsintojen ennakkolipunmyynti
