7.2.2006 Ensimmäisenä suomalaiskoripalloilijana Venäjän superliigassa pelaavan Hanno Möttölän on ansaittava uudelleen paikkansa Moskovan Dynamon kokoonpanossa.
Möttölä, 29, on jäänyt viime aikoina vähille peliminuuteille serbivalmentaja Dusan Ivkovicin tasokkaassa joukkueessa. Möttölä ei ollut Dynamon kokoonpanossa viikonvaihteessa, kun superliigan hallitseva mestari TsSKA voitti Moskovan paikallisottelun pistein 81-74.
Möttölä saattaa olla sivussa myös tänään Moskovassa pelattavasta ULEB-cupin neljännesvälierien toisesta osaottelusta belgialaista Charleroita vastaan. Ensimmäinen osaottelu päättyi viikko sitten Dynamon 81-67 -voittoon. 209-senttinen Möttölä seurasi ottelua vaihtopenkiltä.
- Valmentaja on peluuttanut muita, kun oma pelini ei ole kulkenut. Tarkoituksena on, että palaan rotaatioon pelitaukomme jälkeen.
Dynamolla on tiedossa pitkä tauko. Joukkue pelaa seuraavan ottelunsa 25. helmikuuta, jolloin Ural Great Perm saapuu superliigan merkeissä Moskovaan.
- Lähdemme leireilemään ja turnaukseen Espanjaan. Sinä aikana on hyvä tilaisuus ansaita peliminuutteja loppukautta ajatellen, kertoo Möttölä.
Möttölä on pelannut Moskovan Dynamossa 8,2 pisteen ja 3,7 levypallon keskiarvoilla. Hän on saanut peliaikaa 26 ottelussa keskimäärin 18,7 minuuttia.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.