Möttölä vahvistaa Italian hopeajoukkuetta

15.8.2003 Koripalloilija Hanno Möttölä, 26, jatkaa uraansa Italian liigan hopeajoukkueessa Skipper Bolognassa. Möttölä on tehnyt seuran kanssa yhden vuoden sopimuksen. Skipper Bologna pelaa Italian liigan ohella kovatasoista Euroliigaa.

Skipper Bologna putosi viime keväänä niukasti korierolla Euroliigan neljän parhaan lopputurnauksesta.

- Skipper on Euroopan parhaimmistoa ja on entisestään vahvistunut kesän aikana. Olen onnellinen, että vielä tässä vaiheessa kesää minulla oli mahdollisuus liittyä näin tasokkaaseen joukkueeseen, Möttölä sanoo.

Joukkue hankki heinäkuussa Euroliigan viime kauden parhaan korintekijän ja New York Knicksin varaaman Milos Vujanicin. Laituri Carlos Delfino varattiin kesäkuussa NBA:han 25:ntenä (Detroit Pistons). Skipper Bolognaa edustavat tulevalla kaudella myös Italian maajoukkueen takamiehet Gianluca Basile ja Gianmarco Pozzecco.

Möttölä tavoitteli kesällä paikkaa NBA-liigasta, jossa hän pelasi kaksi kautta vuosina 2000-2002. Hän vietti kolme kuukautta Yhdysvalloissa, jossa harjoitteli Miami Heatin kanssa ja pelasi kesäliigan Miamin sekä San Antonio Spursin kanssa.

- Pelit alkoivat loppua kohden sujumaan, mutta talven loukkaantumisesta johtunut pitkä pelaamattomuus näkyi otteissani. Tärkeintä on, että annoin NBA:han paluulle kaikkeni. Ainakaan se ei jää harmittamaan.

Möttölä pelasi viime syksyn Espanjassa Tau Vitoriassa. Hän jätti seuran joulukuussa ja hoivasi kevään ajan kuntoon nilkkaansa.

- Nyt keskityn täysillä eurooppalaiseen koripalloiluun ja jatkan siitä, mihin viime syksynä jäin. En pohdi NBA:ta sen enempää. Jos se joskus tulee ajankohtaiseksi, niin katsotaan sitten.

- Tulevan kauden tavoitteena on menestyä Skipperin kanssa Italian ja Euroopan kentillä. Ja seuraavana syksynä haluan olla muiden mukana johtamassa Suomen maajoukkuetta EM-kilpailuihin.

Viime kaudella Möttölä näki, että eurooppalainen koripalloilu perustuu vauhtiin ja joukkuepeliin. Hän uskoo sopeutuneensa tyyliin Taussa.

- Eurooppalainen koripalloilu vaatii myös isoilta pelaajilta liikkuvuutta. Minulla on loukkaantumisen jälkeen kova työ saada liikkuvuuteni takaisin ja saavuttaa taas potentiaalini.

Taussa Möttölä sai erityisen paljon vastuuta Euroliigassa, jossa hän teki keskiarvokseen 15,1 pistettä. Möttölä valittiin Euroliigan ensimmäisen viikon pelaajaksi, kun hän nakutti Tel Avivia vastaan 31 pistettä.

- Viime syksynä olin parhaimmillani tärkeissä otteluissa. Skipperin riveissä tiukkoja otteluita on tiedossa paljon lisää.

Skipper Bologna –faktat

  • Seuran virallinen nimi on Fortitudo Pallacanestro Bologna, ja se on perustettu vuonna 1932.
  • Sponsorinimi Skipperin taustalla on Zuegg-niminen yritys, joka on erikoistunut Skipper-tuotesarjallaan hedelmistä valmistettaviin jalosteisiin (mm. mehut, virvoitusjuomat, marmeladit).
  • Seura on selviytynyt Italian liigassa kolmena viime kautena finaaleihin, tuloksena aina hopeamitalit. Italian mestaruuden Skipper Bologna voitti vuonna 2000 ja cup-mestaruuden 1998.
  • Pelikaudella 2002-03 Skipper Bologna selviytyi Euroliigassa 16 parhaan joukkoon ja putosi liigan lopputurnauksesta Final Fourista korierolla.
  • Pelikauden 2003-04 joukkueeseensa Skipper Bologna on kiinnittänyt Hanno Möttölän lisäksi seuraavat pelaajat: Gianluca Basile (190 cm, takamies, ITA), Marco Belinelli (196 cm, takamies/laituri, ITA), Carlos Delfino (198 cm, laituri, ARG), Robert Fultz (188 cm, takamies, ITA), Erazem Lorbek (210 cm, laituri/sentteri, SLO), Stefano Mancinelli (202 cm, laituri, ITA), Gianmarco Pozzecco (180 cm, takamies, ITA), Matiaz Smodis (205 cm, laituri, SLO), Patricio Prato (193 cm, takamies, ARG), Thomas Van den Spiegel (214 cm, sentteri, BEL), Milos Vujanic (190 cm, takamies, YUG). Nimekkäin pelureista on Milos Vujanic, joka viime kaudella Partizan Belgradin riveissä voitti Euroliigan korikuninkuuden 25,7 pisteen keskiarvollaan. Vujanic oli voittamassa myös Jugoslavialle MM-kultaa vuonna 2002.
  • Joukkuetta valmentaa kroatialainen Jasmin Repesa.

Euroliiga-faktat

  • Euroliiga on kansainvälisestä koripalloliitosta FIBA:sta irtautunut ammattilaisliiga, jossa pelaa tulevalla kaudella 24 joukkuetta.
  • Euroliigassa kahdeksan joukkueen alkulohkoja on kolme. Joukkueet pelaavat alkulohkoissaan kaksinkertaisen sarjan (14 ottelua/joukkue). Lohkojen viisi parasta ja paras lohkokuutonen selviytyvät jatkoon. Jatkoonpääsijät sijoitetaan neljään jatkosarjalohkoon, joissa pelataan kaksinkertainen sarja (6 ottelua/joukkue). Lohkovoittajat selviytyvät neljän joukkueen lopputurnaukseen, Final Fouriin.
  • Skipper Bolognan alkulohkoon B on arvottu Israelin mestari Tel Aviv Maccabi, Kreikan mestari Panathinaikos, Liettuan mestari Zalgiris Kaunas, Slovenian mestari Krka Novo Mesto, Venäjän mestari Moskovan TsSKA, Espanjan pronssimitalisti Unicaja Malaga sekä Skipperin paikallisvastus Virtus Bologna Italiasta.
  • Euroliigan runkosarja käynnistyy 5.11.2003 ja päättyy 19.2.2004. Final Four pelataan 29.4.-1.5.2004 Tel Avivissa, Israelissa.

Italian liiga –faktat

  • Italian liigassa pelaa tulevalla kaudella 18 joukkuetta. Runkosarjassa pelataan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen kahdeksan parasta selviytyy pudotuspeleihin.
  • Sarja käynnistyy 5.10.2003, runkosarja päättyy 9.5.2004 ja mestari on selvillä viimeistään 15.6.2004.
  • Liigassa pelaa Hanno Möttölän lisäksi toinenkin suomalainen: Scavolini Pesaron Teemu Rannikko. Rannikon ja Möttölän kohtaamista saadaan odottaa vielä vähän aikaa, sillä Rannikko kävi 13.8. polven eturistileikkauksessa ja toipunee pelikuntoon kuudessa kuukaudessa.
  • Italian hallitseva mestari on Benetton Treviso, joka voitti finaaleissa Skipper Bolognan 3-1. 


Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/

Henkilöt

 
9.1.2026 10:35 NBA

Jazz kampesi voittoon Mavericksia vastaan – Markkanen 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz sai katkaistua viiteen venyneen tappioputkensa, kun utahilaiset kaatoivat Dallas Mavericksin 116-114. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 33 pistettä, 7 levypalloa ja 4 syöttöä.

6.1.2026 09:34 NCAA

Elsa Lemmilä herkutteli torjunnoilla Ohio Staten aloitusviisikossa – NCAA:ssa käynnistyivät lopullisesti konferenssiottelut

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa ovat käynnistyneet joulun jälkeen konferenssiottelut. Viimeisen kahden viikon suomalaisonnistujiin lukeutuu Elsa Lemmilä, joka torjui peräti 14 heittoa kolmeen otteluun.

5.1.2026 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä erikoinen haaste Englannissa – ”Paikallista aksenttia on välillä vaikea ymmärtää”

Veera Pirttinen on pelannut Euroopassa ammattilaisena aiemmin Islannissa, Saksassa, Espanjassa sekä Slovakiassa ja otti uuden suunnan siirtyessään Iso-Britanniaan Manchester Basketballin joukkueeseen. Pirttinen on sopeutunut hyvin uuteen haasteeseen, vaikka yllättäviä ongelmiakin on ollut.

22.12.2025 21:35 Suomalaiset ulkomailla

Mustapha Amzil saanut hyvän startin ammattilaisuralleen – ”Olen pelannut tasaisesti”

Mustapha Amzil, 24, vietti edelliset viisi kautta USA:n yliopistosarjassa Daytonissa ja New Mexicossa, mutta palasi takaisin vanhalle mantereelle tänä kesänä. Amzil on aloittanut ammattilaisuransa vahvasti Kosovon tuplamestari Trepcan joukkueessa.

18.12.2025 12:26 Pääjuttu

Lassi Nikkarinen siirtyy Hradec Kraloveen

Syyskauden ajan Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Fuenlabradan paidassa pelannut Korisliigan MVP ja kaksinkertainen Korisliigan mestari Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 vuotta, siirtyy Espanjasta Tshekkien liigaa pelaavaan Hradec Kraloveen.

16.12.2025 09:01 NBA

Jazz jatkoaikavoittoon Mavericksista – Markkanen 33 pistettä, 16 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti jatkoajan jälkeen Dallas Mavericksin 140-133. Lauri Markkanen oli hurjassa vireessä tilastoiden 33 pistettä, 16 levypalloa, 5 syöttöä ja 4 riistoa.

13.12.2025 07:24 NBA

Lauri Markkanen 26 pistettä, kun Jazz vei voiton Tuomas Iisalon Grizzliesistä

NBA:ssa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Lauri Markkasen edustama Utah Jazz voitti Tuomas Iisalon päävalmentaman Memphis Grizzliesin 126-130. Markkanen heitti 26 pistettä ja noukki 9 levypalloa.

10.12.2025 11:47 NCAA

Meri Kanerva vauhdissa Xavierin kolmen voittoputkessa – Venla Ulander läväytti 21 pistettä, 10 levypalloa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon onnistujiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, Meri Kanerva sekä Venla Ulander, joka keräsi yliopistouransa ennätyspisteet ja ensimmäisen tupla-tuplan.

10.12.2025 11:11 NCAA

Olavi Suutela murtautunut Oregon Staten viisikkoon – Eemeli Yalaholle tupla-tupla NCAA:ssa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa Olavi Suutela, Eemeli Yalaho ja Okku Federiko.

8.12.2025 15:20 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenin odotus kannatti – ”Olen tosi tyytyväinen”

Susijengin takamies Perttu Blomgren joutui odottelemaan lokakuun puoliväliin saakka ennen kuin uusi joukkue löytyi. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Blomgren sai hakemansa siirryttyään Saksan hallitsevan cup-mestari Mitteldeutscherin joukkueeseen.

Näytä lisää vastaavia