21.2.2006 Moskovan Dynamon viimeisissä ULEB-cupin ja superliigan otteluissa vähille peliminuuteille jäänyttä Hanno Möttölää, 29, sovitetaan uuteen rooliin venäläisseuran kuvioissa.
Kokenut serbivalmentaja Dusan Ivkovic peluutti 208-senttistä Möttölää Dynamon Espanjan leirillä sentterin paikalla hyvin tuloksin.
- Pelasin enemmän korin alla ja luulen, että se sopiikin minulle tässä joukkueessa ja systeemissä paremmin. Ainakin leirillä ja kahdessa harjoitusottelussa sentterinä pelaaminen sujui hyvin, kertoo Möttölä.
Möttölä lähti ansaitsemaan Etelä-Espanjan Esteponassa järjestetyltä viikon mittaiselta leiriltä peliaikaa Dynamon laadukkaassa kokoonpanossa. Pitkien pelaajien minuuteista taistelevat Möttölän kanssa kreikkalaiset Euroopan mestarit Antonios Fotsis ja Lazaros Papadopoulos.
- Leiri meni omalta osin ihan odotusten mukaisesti ja koko joukkue sai toivottavasti vähän uutta intoa ja ilmettä loppukaudelle.
- Yritimme leirillä palauttaa puolustukseemme hieman järjestystä ja sitä kovuutta, mitä se on kaivannut viime aikoina, painottaa Möttölä.
Moskovan Dynamo palaa lauantaina runsaan kahden viikon mittaiselta tauolta tositoimiin, kun se kohtaa kotonaan Venäjän superliigan ottelussa Ural Great Permin. Dynamo on pelannut superliigassa 16 ottelua, joista se on voittanut 11. Dynamo on hallitsevan mestarin, Moskova TsSKA:n johtamassa liigassa viidentenä ja Perm puolestaan kuudentena.
- Luulen, että viikko Espanjan lämmössä antoi meille kaikille uutta virtaa peleihin ja auttoi meitä taas hitsautumaan yhteen. Perm-ottelussa mitataan, mitä leiristä jäi käteen, sanoo Möttölä.
Ensi viikon tiistaina vuorostaan eurokentät kutsuvat Moskovan Dynamoa. Dynamo kohtaa silloin ULEB-cupin ensimmäisessä puolivälieräottelussa Punaisen Tähden Belgradissa. Jälkimmäinen ja välieräpaikan lopullisesti ratkaiseva toinen osaottelu pelataan Moskovassa 7. maaliskuuta.
Dynamo ja Punainen Tähti ovat kohdanneet toisensa jo kahdesti tällä kaudella. Dynamo voitti Punaisen Tähden molemmissa ULEB-cupin alkulohkon otteluissa.
Lassi Nikkarisen ensimmäinen kausi Euroopassa ei ole ollut kaikista helpoin. Nyt Nikkarinen on löytänyt paikan, jossa häneen luotetaan.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Viljami Vartiainen, joka heitti 25 pistettä ja 7 kolmosta, sekä Olavi Suutela, joka kahmi 11 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaistähti oli Henna Sandvik, joka pussitti yliopistouransa uudeksi piste-ennätykseksi 25. Albina Syla ja Rhode Island ovat voittaneet taas jo 17 ottelua putkeen.
Helmi Tulonen on pelannut ammattilaisena Euroopan kentillä jo vuodesta 2018 lähtien, mutta joutui vasta tällä kaudella ensimmäisen kerran vaihtamaan joukkuettaan kesken kauden. Slovakialaisseura Slavia Banska Bystricaan helmikuun alussa siirtynyt Tulonen myöntää alkukauteen mahtuneen käänteitä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Elsa Lemmilä, joka säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 23, ja Albina Syla, joka kahmi tupla-tuplan, kun Rhode Island venytti voittoputkensa jo 15 ottelun mittaiseksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat 21 pistettä heittänyt Eemeli Yalaho, 16 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen ja monipuoliset 17 pistettä tehoillut Okku Federiko.
NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan kuuteen venyneen tappioputkensa, kun Jazz päihitti Indiana Pacersin vieraissa 122-131. Lauri Markkanen säkitti 27 pistettä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaistähti oli Elsa Lemmilä, joka tilastoi 14 pistettä, 14 levypalloa ja 4 torjuntaa. Albina Sylan Rhode Island taas porskuttaa jo 13 ottelun voittoputkessa.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisten pistekärki oli Eemeli Yalaho, joka mätti 26 pistettä Washington Statelle. Miro Littlen yliopisto on kuuden ottelun voittoputkessa, Emil Skytän yliopisto taas on voittanut jo 9 putkeen.
Sasu Salin sai kaappiinsa uuden pokaalin, kun Estudiantes juhli Copa Españjan voittoa. Kokeneelle Susijengi-kipparille pokaalit ovat alkaneet iän myötä maistua entistä paremmalle.