Möttölän Dynamo ULEB-cupin mestarina Euroliigaan

12.4.2006 Hanno Möttölän edustama Moskovan Dynamo on toteuttanut kauden päätavoitteensa. Venäläisseura nähdään ensi kaudella koripallon arvostetussa Euroliigassa, jonne se raivasi tiensä voittamalla ULEB-cupin mestaruuden Belgian Charleroissa pelatussa finaalissa.

83-vuotiaan historiansa ensimmäisen mestaruuden Euroopan kentiltä poiminut Dynamo kukisti vahvalla päätösneljänneksen kirillään kreikkalaisen vastustajansa Aris BSA Thessalonikin 6300 katsojan silmien edessä numeroin 73-60 (36-28).

Voittajien serbivalmentaja Dusan Ivkovic oli päättänyt pitää Möttölän täpötäyden Spiroudome-areenan vaihtopenkillä koko ottelun ajan.

Dynamon sankarin viitan sai harteilleen tammikuun alun loukkaantumisesta kreivin aikaan toipunut 191-senttinen takamies Bojan Popovic, joka heitti finaalissa 17 pistettä Ruben Douglasin tavoin. Popovic pisti ottelussa sisään kaikki 12 vapaaheittoaan.

- Pari viimeistä kuukautta ovat olleet minulle erittäin vaikeita. Sain kuitenkin kaikilta hyvää tukea ja tiesin, että minun oli tultava vielä takaisin. Tämä oli hyvä tapa toteuttaa se, sanoi Popovic voittosikari suupielessään.

Dynamolla oli ottelussa yhteensä 35 vapaaheittoa, joista 29 lävisti korirenkaan. Aris pääsi vastaavasti vapaaheittoviivalle vain 18 kertaa.

Mestareiden muut näkyvät hahmot olivat Mire Chatman 15 ja ja Lazaros Papadopoulos 12 pisteellä. Papodopoulos kahmi lisäksi 12 levypalloa samoin kuin Dynamon toinen kreikkalainen Euroopan mestari Antonios Fotsis. Dynamo vei levypallot selvästi 46-29 sortuen toisaalta 18 pallonmenetykseen.

- Tunne on mahtava. Olemme hakeneet tätä kauden alusta asti ja voin vakuuttaa, että matka tavoitteen toteutumiseen on ollut pitkä ja vaikea, mutta me suoriuduimme siitä, iloitsi Papadopoulos.

Kreikkalaisjoukkue rikkoi ottelun alussa surutta maanmiestään, mutta Papadopoulos tiesi, että se kääntyy jatkossa vielä Dynamon eduksi.

- Meillä riitti kärsivällisyys ottelun loppuun asti. Siksi me voitimme.

Arisin tehokkain oli Terrel Castle 17 pisteellä. Merkattuihin miehiin lukeutunut Corey Brewer sai tyytyä seitsemään pisteeseen.

- Charleroin korit olivat meille liian pienet. Pelasimme hyvin, mutta emme sittenkään tarpeeksi hyvin. Dynamo toimi järkevästi joukkueena ja ansaitsi voittonsa. Popovicista oli merkittävä apu voittajille. Hän teki ottelun kovimmat korit, korosti Brewer.

Möttölälle niukasti peliaikaa alkulohkon jälkeen

Moskovan Dynamo teki kauttaaltaan varsin vakuuttavaa jälkeä ULEB-cupissa, jossa se hävisi 17 ottelustaan ainoastaan kaksi. Nekin osuivat moskovalaisittain merkityksettömille alkulohkon viimeisille kierroksille, kun Dynamo oli ehtinyt varmistaa jo hyvissä ajoin jatkopaikkansa.

Dynamo voitti kaikki ottelunsa kaksiosaisissa pudotuspelisarjoissa. Dynamo pudotti neljännesvälierissä jatkosta Charleroin ja puolivälierissä puolestaan Belgradin Punaisen Tähden. Välierissä saman kohtalon koki Hapoel Jerusalem.

Möttölä, 29, pelasi kaikki kymmenen alkulohkon ottelua, joissa hän teki keskimäärin 20,5 peliminuutin aikana 8,2 pistettä ja otti 3,2 levypalloa.

Alkulohkon jälkeisissä otteluissa valmentaja Ivkovicin suomalaiselle tarjoama peliaika romahti. Möttölä nähtiin kentällä enää yhteensä 24,15 minuuttia.

 
12.11.2025 14:13 Suomalaiset ulkomailla

Anton Mirolybov BC Kalev/Cramon päävalmentajaksi

Viimeiset puolitoista vuotta HBA:ta miesten divarissa valmentanut ja mittavan kansainvälisen valmentajauran tehnyt Anton Mirolybov, 48, on kiinnitetty loppukauden kattavalla sopimuksella Viron suurseuran ja moninkertaisen mestarin BC Kalev/Cramon päävalmentajaksi.

12.11.2025 08:58 Susijengi

Jantusen vapaaheitot ja levypallot siivittivät Fenerbahcen voittoon Maccabista

Hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce haki elintärkeän voiton Maccabi Tel Avivista tiistai-illan Euroliiga-kierroksella. Maccabi Tel Aviv rynnisti vahvalla hyökkäyslevypallopelillään 20 pisteen takaa johtoon Fenerbahcen kotiluolassa Istanbulissa, mutta Jantunen kunnostautui tärkeimmässä paikassa Fenerbahcea karkaamaan 84–75 (40–30) -voittoon.

12.11.2025 07:07 NBA

Jazz hurjalla hyökkäystuulella – Markkanen 35 pistettä Pacersin kaadossa

NBA:ssa Utah Jazz säkitti uskomattoman pistemäärän Salt Lake Cityssä, kun Indiana Pacers kaatui loppunumeroin 152-128. Lauri Markkanen säkitti 35 pistettä.

11.11.2025 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

10.11.2025 11:12 NCAA

Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa – Okku Federiko 18 pistettä, 15 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.

10.11.2025 10:29 NCAA

Aarnisalo aloitti vahvasti North Carolinan paidassa – Syla rohmusi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.

4.11.2025 09:19 NBA

Jazzille viimeisten hetkien voitto Celticsistä – Markkanen 20 pistettä, 9 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti Boston Celticsin 103-105, kun Jusuf Nurkic nosti loppulukemat 0,6 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen säkitti 20 pistettä ja repi 9 levypalloa.

3.11.2025 20:16 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi ottanut askeleita eteenpäin Turkissa – ”Olen saanut jo paljon oppia”

Sara Bejedi siirtyi kesällä kovaan Turkin liigaan Botasin joukkueeseen ja on ottanut heti ison roolin joukkueessa. Bejedi odottaa innolla myös ensi viikolla alkavia EM-karsintoja.

3.11.2025 09:29 NCAA

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA käynnistymässä tällä viikolla – suomalaisilla jälleen hieno edustus ykköstasolla

Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.

1.11.2025 08:03 NBA

Jazz taipui vieraskentällä Sunsille – Markkanen 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraissa Phoenix Sunsille 118-96. Lauri Markkanen jatkoi alkukauden pistetehtailuaan, kun suomalainen säkitti 33 pistettä.

Näytä lisää vastaavia