19.8.2004 Naisten koripallon Suomen mestaruuden jälkeen reilu vuosi sitten pelikentiltä vetäytyneet Minna Myllylä ja Sari Puranen tekevät paluun tositoimiin. Myllylä ja Puranen ovat solmineet sopimukset Forssan Alun SM-sarjajoukkueen kanssa.
Myllylä ja Puranen tuovat kosolti kokemusta Alun joukkueeseen. Kaksikko on pelannut yhteensä 112 naisten maaottelua ja molemmat kuuluivat vuosikausien ajan SM-sarjan kirkkaimpaan tähdistöön ennen vuoden hengähdystaukojaan.
Sekä Myllylä että Puranen olivat voittamassa keväällä 2003 Äänekosken Huimalle sen historian ensimmäistä naisten mestaruutta. Kausi oli hyvä sekä Myllylälle että Puraselle. Myllylä palkittiin kauden päätteeksi SM-sarjan vuoden pelaajana ja Puranen SM-finaalien MVP-palkinnolla.
32-vuotias Myllylä on tunnettu tarkasta heittokädestään. Hän oli kaudella 2002-03 SM-sarjan tarkin niin kahden kuin kolmen pisteen heitoissa. Kolmen pisteen rajan takaa syntyi jopa uusi sarjan kausiennätys, kun bonusheitot suhahtivat korisukan läpi huikealla 57,6 prosentin (57/99) tarkkuudella. SM-runkosarjassa 174-senttinen Myllylä tehtaili runkosarjassa Huimalle mestaruuskaudella 15,4 pistettä.
Puranen taitaa myös heittämisen taidon. Edelliskaudella hänen kädestään syntyi 14,0 pistettä ottelua kohden. 175-senttinen Puranen on käynyt kokeilemassa siipiään myös ulkomailla. Hän pelasi kauden 1999-2000 Ruotsissa Polisen-joukkueessa.
Uusien tulokkaiden lisäksi Forssan Alun tulevan kauden kokoonpanoon kuuluvat Minna Brofeldt, Erja Hakamäki, Jaana Holm, Minna Johto, Saara Lind, Siiri Nuutinen, Pauliina Oksanen ja Johanna Saukkonen sekä edustusjoukkueeseen nostettu juniori Iina Oras. Maija Lähteen oli tarkoitus myös liittyä Alun joukkueeseen, mutta Lähde ottaa syksyllä suunnan kohti Yhdysvaltain yliopistosarjoja ja jättää näin Suomen kentät.
HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.
ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.
Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.
Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 2. huhtikuuta, kun molemmat välieräsarjat käynnistyvät.
Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.
Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.