Myös Portugali liian vahva 18-vuotiaille tytöille

Suomen 18-vuotiaat tytöt avasivat B-divisioonan EM-kisojen alemman jatkosarjan tappiolla Portugalille. Lukuisiin pallonmenetyksiin jälleen syyllistynyt Suomi hävisi lukemin 55-79.

Alemmassa jatkosarjassa joukkueet pelaavat sijoista 9-14 yksinkertaisen sarjan, jonka perusteella muodostuu loppusijoitukset. Suomen muut vastustajat ovat Makedonia (26.7.), Irlanti (27.7.), Islanti (29.7.) ja Englanti (30.7.).

Portugali otti luulot pois Suomelta heti avausjaksolla, jonka se vei peräti 25-9. Parhaimmillaan Suomi pääsi vielä seitsemän pisteen päähän (33-26) Laura Pekkarisen kahdella peräkkäisellä korilla. Lähemmäs rahkeet eivät kuitenkaan riittäneet. Portugali jyräsi puoliajan jälkeiset reilut kolme minuuttia itselleen 12-1 ja ratkaisi ottelun (tilanne 47-29).

– Portugali pelasi aggressiivisesti ja vei meiltä hyökkäyksestä tilan pois. Kun vielä helpot lay-upit missattiin ja puolustuksessa hävittiin jatkuvasti 1 vastaan 1 -tilanteet, oli tulos tämä. Ongelmana on ollut myös suuri menetysten määrä (nyt 26), tilitti maajoukkueen päävalmentaja Mervi Nurmi.

Suomen joukkueen menetyskeskiarvo kisojen kolmessa ottelussa on 31,3.

Portugali-pelissä suomalaisista eniten pisteitä heitti Henna Salomaa, 13. Sandra Välikoski poimi ottelussa 14 levypalloa.

Portugali – Suomi 79 – 55 (35-28), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, Chieti, Italia 25.7.2006

Laura Pekkarinen 4/1
Anna Kuokkanen 2/5
Vilma Kesänen 9/5
Hanna Ahtikoski 11/3
Henna Salomaa 13/3
Vappu Honkanen 1/3
Tiia Hietanen 0/1
Aino Wirtanen 0/0
Suvi Karvonen 4/1
Maria Huitti 0/0
Linnea Oljemark 2/3
Sandra Välikoski 6/14

Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/18-vuotiaat_tytot2/