Naarassudet aloittavat maaottelukesänsä Espanjaa vastaan

22.5.2013 Kahden viikon verran yhdessä harjoitellut Suomen naisten maajoukkue käynnistää tiiviin maaottelukesänsä kohtaamalla torstaina ja perjantaina Euroopan ehdottomaan eliittiin kuuluvan Espanjan maajoukkueen. Espanja-maaottelut aloittavat ”Naarassusien” valmistautumisen kohti 7.-9. kesäkuuta Helsingissä pelattavaa EM-karsintaturnausta.

Heta Korpivaaran Naarassudet pääsevät taas tositoimiin torstaina Espanjassa.

Paluumuuttaja Minna Sten pelannee perjantaina uransa 50. naisten maaottelun. Kuvat: Ville Vuorinen & Tytti Nuoramo.

Naarassusien avausvastus kuuluu Euroopan kermaan, sillä Espanja on haalinut viime vuosina mm. MM-pronssia 2010, EM-pronssia 2009 sekä EM-hopeaa 2007. Suomi ja Espanja iskevät yhteen torstaina Aguilasissa ja perjantaina Molina de Segurassa.

 

– Vastus on kova, mutta toisaalta mielenkiintoista päästä näkemään, miten meidän pelitapamme sopii Espanjaa vastaan, Naarassusia toista kesäänsä valmentava Mirolybov puntaroi.

 

- Kun muistamme, että pelasimme viime kesän PM-kisoissa tasaisesti Ruotsia vastaan ja Ruotsi nujersi kahdesti Espanjan, niin kaikkihan on mahdollista. Espanja hamuaa menestystä tulevissa EM-kilpailuissa ja he tulevat varmasti kovaa kesän ensimmäisiin maaotteluihinsa.

 

Naarassudet lähtee Espanjaan parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan. Joukkue on harjoitellut yhdessä kaksi viikkoa, ja tuore Saksan mestari Tiina Sten liittyi harjoitusrinkiin viime viikolla Bundesliigan finaalien päätyttyä.

 

– Pelaajien ilme on hyvä ja harjoituksissa tekemisen meininki. Reetta Piipari ja Minna Sten ovat tuoneet paluumuuttajina taitoa ja hurttia huumoria yhteiseen tekemiseen ja odotamme innolla, että pääsemme jatkamaan siitä, mihin viime kesänä jäimme.

 

Viime kesänä maajoukkueesta sivussa ollut Minna Sten rikkonee 50. naisten maaottelun rajapyykin perjantain Espanja-Suomi-ottelussa. 189-senttinen, 17-vuotias Anniina Äijänen tekee puolestaan naisten maaotteludebyyttinsä Espanjassa.

 

Suomi kohtaa Espanjan ja Saksan ennen 7.-9.6. Töölön Kisahallissa pelattavaa vuoden 2015 EM-karsintaturnausta, jossa Suomi ottaa mittaa Puolasta ja Belgiasta.

 

Espanja-Suomi-maaottelut

 

  • To 23.5. klo 22:00 Espanja – Suomi
  • Pe 24.5. klo 21:30 Espanja – Suomi

 

Kellonajat Suomen aikaa.

Suomen naisten maajoukkue Espanjassa 22.–25.5.

 

Sukunimi

Etunimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2012/13

Kesänen

Vilma

173

27.9.1988

Torpan Pojat, Helsinki

Korpivaara

Heta

185

8.8.1984

Heli Girls Donau-Ries (GER)

Lehtoranta

Linda-Lotta

175

7.10.1991

Peli-Karhut, Kotka

Leino

Emmi

182

1.7.1994

Tapiolan Honka

Mäkitalo

Anni

175

8.11.1991

Lappeenrannan Catz

Piipari

Reetta

170

22.1.1980

Peli-Karhut, Kotka

Pounds

Dionne

174

5.11.1984

Caja Rural Zamora (ESP)

Sten

Minna

188

21.12.1987

HoNsU, Jyväskylä

Sten

Tiina

188

18.6.1985

TSV Wasserburg (GER)

Tuukkanen

Taru

190

30.12.1977

Caja Rural Zamora (ESP)

Vapamaa

Hanna

181

29.9.1990

Lappeenrannan Catz

Äijänen

Anniina

189

1995

BC Nokia

 

  • Päävalmentaja Anton Mirolybov
  • Valmentaja Jussi Immonen
  • Valmentaja Henrik Pulkkinen
  • Fysioterapeutti Riitta Lakaniemi
  • Trainer Susanna Vartiainen
  • Joukkueenjohtaja Ulla Karlsson 

 

 
7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

20.11.2018 14:23 Susiladies

Walker ja Marginean Romanian kulmahampaat

Susiladies saa vastaansa keskiviikkoiltana EM-karsintojen päätösottelussa Romanian Cluj-Napocassa. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikkä kuvailee Romaniaa joukkueeksi, jonka korintekovastuu keskittyy Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaniin.

19.11.2018 12:24 Susiladies

Susiladies lievin muutoksin Romaniaan

Susiladies lähtee keskiviikon EM-karsintaotteluun Romaniaa vastaan miltei samalla kokoonpanolla, joka nähtiin lauantaina Töölön Kisahallissa Sloveniaa vastaan. Romania ja Susiladies kohtaavat keskiviikkoiltana Cluj-Napocassa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

9.8.2018 08:37 Pääjuttu

Susiladies saa vastaansa valmistavissa maaotteluissa Viron

Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Suomen naisten maajoukkue kohtaa ensi viikolla Viron kahdesti vieraissa. Tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8. Susiladies ottaa mittaa Virosta Paidessa.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 EM-karsinnat

Susiladies-valmentaja Jussi Räikkä: ”Henkinen kapasiteetti saatava paremmin käyttöön”

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Jussi Räikkä näkee, että nuori joukkue on mennyt marraskuusta paljon eteenpäin, mutta kaipaa parketille vielä lisää pelirohkeutta.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

9.2.2018 16:30 EM-karsinnat

Susiladiesin EM-karsintavastus Romania on vahvasti viisikkonsa varassa

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies pelaa huomenna lauantaina 10. helmikuuta Töölön Kisahallissa kello 14:00 Romaniaa vastaan EM-karsintaottelun. Susiladiesin valmentaja Jussi Räikän mukaan Romanialla on vahva aloitusviisikko, mutta korintekovastuu nojaa vahvasti kahteen laituriin Ashley Walkeriin ja Gabriela Margineaan.

7.2.2018 21:50 EM-karsinnat

Susiladies päihitti Viron suljetuin ovin Kisakalliossa

EM-karsintoihin valmistautuva Suomen naisten koripallomaajoukkue Susiladies päihitti kenraaliharjoituksessaan Viron Kisakallion Susi Training Centerissä 75-52 (42-26). Suljetuin ovin pelatussa ”scrimmagessa” Susiladiesin aggressiivinen puolustus puri virolaisiin erinomaisesti, mikä lupaa hyvää ajatellen lauantaina pelattavaa EM-karsintaottelua Romaniaa vastaan.

29.1.2018 13:30 EM-karsinnat

Salminen nimesi 15 pelaajaa Susiladiesin helmikuun EM-karsintarinkiin

Suomen naisten maajoukkueen eli Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on nimennyt 15 pelaajaa helmikuussa pelattaviin EM-karsintaotteluihin Romaniaa ja Ranskaa vastaan. Salmisen nippu on elänyt marraskuun karsintaikkunaan verrattuna, kun Susiladies saa mieluisia loukkaantumisista toipuneita pelaajia kokoonpanoonsa.

17.1.2018 Pääjuttu

Susiladies-tähti Linda-Lotta Lehtoranta palaa Peli-Karhuihin

Susiladiesin avainkaartiin kuuluva Linda-Lotta Lehtoranta, 26, tekee paluun vaikeiden loukkaantumisten jälkeen kotiseudulleen Kotkaan, kun Naisten Korisliigan Peli-Karhut ja 178-senttinen Lehtoranta ovat tehneet pelaajasopimuksen. Lehtoranta pelasi edellisen kerran PeKassa kaudella 2012/13, minkä jälkeen hän on luonut uraansa kansainvälisillä pelikentillä.

12.1.2018 07:00 Maaottelu

Naisten EM-karsintaottelun Suomi–Romania liput myyntiin

Naisten maajoukkue jatkaa vuoden 2019 kisoihin tähtääviä EM-karsintoja helmikuussa, kun se kohtaa Töölön Kisahallissa Romanian 10.2. klo 14. Lipunmyynti otteluun käynnistyy tänään perjantaina 12.1. klo 9.

8.1.2018 20:45 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-kulmakivi Vilma Kesänen palaa Catziin

Syyskauden Espanjan kivenkovassa kakkosliigassa pelannut Orimattilan Jymyn kasvatti ja Susiladiesin pitkäaikainen pelinrakentaja Vilma Kesänen, 29, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen 2010-luvun Naisten Korisliigan kestomenestyjän Lappeenrannan Catzin kanssa. Kesänen edusti Catzia viimeksi vuosina 2007-2012.

4.1.2018 08:00 Suomalaiset ulkomailla

Tehokas Taru Tuukkanen jatkaa Zaragozassa tammikuun

Hyvinkään Pontevasta yksikuukautisella sopimuksella Espanjan liigan Mann Filter Zaragozaan siirtynyt maajoukkueikoni Taru Tuukkanen, 40, jatkaa Espanjassa vielä tammikuunkin. Tuukkanen on kuulunut voitokkaan joulukuun aikana Zaragozan parhaimmistoon.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

Evita Iiskola ei jatka Italiassa

Syyskauden Italian kakkosliigassa pelaavaa Pallacanestro Femminile Umbertidea edustanut Evita Iiskola, 24, ei jatka italialaisseurassa loukkaantumisen vuoksi. Iiskola oli Umbertiden pisteykkönen pelaamassaan kuudessa ottelussa 17,2 pisteen keskiarvolla.

Näytä lisää vastaavia