

– Liettua on vahva, isokokoinen ja aggressiivinen. Tämä on iso testi meille ja kesäharjoituskauden kovimmat pelit. Pyrimme saamaan peliä leveälle, liikutettua palloa ja pakotettua vastustaja puolustuksella epämukaviin tilanteisiin. Jos onnistumme, niin luvassa on hienoa koripalloa, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.
Naarassudet hävisi viikonlopun aikana nuorella kokoonpanolla Puolan universiadijoukkueelle kahdesti Martinhallissa. Nyt vastustaja on pykälän kovempi: Liettua on ottanut osaa jokaiseen 2000-luvun naisten EM-kisoihin. Myös Suomen kokoonpanoa on muokattu niin, että avainpelaajat ovat kaikki yhtä aikaa joukkueessa.
– Vastustaja on kova, joten haluamme myös kokeilla meidän kovaa nelikkoa eli raudankovia ammattilaisia Vilma Kesästä, Annika Holopaista, Evita Iiskolaa ja Taru Tuukkasta, joka on meidän joukkueen selkäranka.
Naarassudet kohtaa tänään keskiviikkona 9.8. Liettuan kello 17:30 Martinhallissa. Suomi pelaa uudestaan Liettuaa vastaan heti huomenna torstaina 10.8. kello 17:30.
Naarassudet Hyvinkäällä 9.-10.8.
| Sukunimi | Etunimi | Pituus | Syntynyt | Seura |
| Kalin | Marianne | 186 | 27.05.1997 | Hofstra (NCAA) |
| Tuukkanen | Taru | 192 | 30.12.1977 | Hyvinkään Ponteva |
| Pirttinen | Veera | 180 | 24.06.1997 | Catz |
| Karsten | Sandra | 181 | 31.07.1997 | Hofstra (NCAA) |
| Iiskola | Evita | 182 | 28.03.1993 | PF Umbertide (ITA) |
| Rokkanen | Sara | 178 | 15.05.1996 | Toledo (NCAA) |
| Tulonen | Helmi | 189 | 09.12.1998 | Duquesne (NCAA) |
| Aaltonen | Lotta | 180 | 29.08.1985 | EBT |
| Koskimies | Elina | 180 | 02.10.1996 | American University (NCAA) |
| Rajala | Sofia | 182 | 25.05.1998 | IPFW (NCAA) |
| Holopainen | Annika | 186 | 04.08.1993 | Wasserburg (GER) |
| Lehtoranta | Roosa | 176 | 01.04.1997 | Espoo United |
| Jämsä | Anni | 169 | 08.10.1995 | Hyvinkään Ponteva |
| Pounds | Anissa | 173 | 07.12.1992 | Peli-Karhut |
| Kesänen | Vilma | 173 | 27.09.1988 | Real Canoe (ESP) |
- Päävalmentaja Pekka Salminen
- Valmentaja Mirka Dettmann
- Valmentaja Jari Nykänen
- Valmentaja Miikka Sopanen
- Valmentaja Timo Parviainen
- Fysioterapeutti Riitta Lakaniemi
- Fysioterapeutti Taru Hakala
- Joukkueenjohtaja Lea Hakala
- Lääkäri Lauri Alanko
