
Naarassusien kesäkausi on ollut tiivis, kun parin viikon sisällä Suomi on pelannut peräti kuusi ottelua, joista kaksi on vielä edessä. Suomi kohtaa Tshekin Suomen aikaa lauantaina 12. elokuuta kello 19:00 ja sunnuntaina 13.8. kello 11:00.
– Edelleen keskiössä on samat asiat eli se, että pystymme pelaamaan sitä koripalloa, jota myös haluamme pelata. Välillä olemme olleet jopa häikäisevän hyviä. Nyt vain haetaan tasaisuutta avainasioihin 40 minuutiksi, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.
Vaihtelevalla kokoonpanolla läpi kesän pelannut Suomi on hakenut vielä pelirytmiään. Tuplaotteluiden toinen osa onkin ollut jokaisen vastustajan kohdalla parempi.
– Nyt meillä on matkassa itse asiassa aika kokenut joukkue. Osa NCAA-tytöistä lähti jo takaisin Yhdysvaltoihin kouluihin. Suuri osa joukkueesta on joko Suomessa tai muualla Euroopassa pelaavia.
Naarassudet Tshekissä 12.-13.8.
| Sukunimi | Etunimi | Pituus | Syntynyt | Seura 2016-17 |
| Aaltonen | Lotta | 180 | 29.08.1985 | Espoo Basket Team (FIN) |
| Grönberg | Camilla | 179 | 23.04.1994 | Bad Homburg (GER) |
| Holopainen | Annika | 186 | 04.08.1993 | Wasserburg (GER) |
| Iiskola | Evita | 182 | 28.03.1993 | PF Umbertide (ITA) |
| Jämsä | Anni | 169 | 08.10.1995 | Hyvinkään Ponteva |
| Kesänen | Vilma | 173 | 27.09.1988 | Real Canoe (ESP) |
| Koskimies | Elina | 180 | 02.10.1996 | American University (NCAA) |
| Lehtoranta | Roosa | 176 | 01.04.1997 | Espoo United |
| Pounds | Anissa | 173 | 07.12.1992 | Peli-Karhut |
| Rokkanen | Sara | 178 | 15.05.1996 | Toledo (NCAA) |
| Tuukkanen | Taru | 192 | 30.12.1977 | Hyvinkään Ponteva |
| Väätänen | Ella | 185 | 05.12.1997 | Long Island (NCAA) |
- Päävalmentaja Pekka Salminen
- Valmentaja Mirka Dettmann
- Valmentaja Jari Nykänen
- Valmentaja Miikka Sopanen
- Fysioterapeutti Riitta Lakaniemi
- Fysioterapeutti Taru Hakala
- Joukkueenjohtaja Lea Hakala
- Lääkäri Lauri Alanko
