Naisten divarin voitto ratkeaa

Naisten koripallon I divisioonassa pelataan viimeinen kierros sunnuntaina 9.3. Sarjan voiton kannalta kupletin juoni on yksinkertainen; voittamalla kotiottelunsa Puhuttaria vastaan viime keväänä I divisioonaan noussut Orimattilan Jymy varmistaa ykkössijansa ja lunastaa paikan SM-sarjaan kaudelle 2008-09.

Ennen päätöskierrosta Orimattila on voittanut 17 pelistään 16. Sen kanssa tasapisteissä on Joensuun Kataja. Molemmat joukkueet ovat kärsineet kauden ainoat tappionsa toisiaan vastaan. OrJy kuitenkin omaa keskinäisistä peleistä paremman korieron (+8) ja sijoittuu näin ollen Katajan edelle, mikäli joukkueet päätyvät tasapisteisiin.

Orimattilan Jymyn tarinasta tekee herkullisen se, että joukkue nousi I divisioonaan viime vuonna A-juniorijoukkueellaan. Tällä kaudella samainen joukkue on naisten divarimenestyksensä ohella ollut voittamaton A-tyttöjen SM-sarjassa, jossa se pitää 15 voitollaan kärkipaikkaa.

Jymyn kokoonpanosta löytyy peräti seitsemän nuorten maajoukkuepelaajaa, joista kuusi on Orimattilan omia kasvatteja. Naisten sarjassa A-tyttöjoukkuetta on vain vahvistettu 185-senttisellä amerikkalaislaiturilla Maxienne Whitella.

Tulevaa viikonvaihdetta odotetaan Orimattilassa innolla.

– Joukkueen fiilikset ovat hyvällä tasolla. Puhuttaret-peliin valmistaudutaan normaalisti, samoin kuin kauden muihinkin peleihin. Sarjatilanne tietenkin tuo mukanaan pientä positiivista jännitettä, mikä on meille hyvä lisävoima. Innolla odotetaan sunnuntaita, kertoo Orimattilan Jymyn valmentaja Hannu Kesänen.

Orimattilan kilpakumppanilla Katajalla on viimeinen ottelu sarjajumbo Forssan Koripoikia vastaan. Suora nousu ei ole enää joensuulaisryhmän omissa käsissä, joten Katajassa tavoitteet on jo siirretty kakkossijan tuomaan SM-karsintaan.

– Joukkueessa on hyvä ja odottava tunnelma. Ollaan keskitytty jo kauan tuleviin karsintapeleihin Forssan Alkua vastaan. Sarjan viimeisen kierroksen peli käy hyvästä harjoittelusta, toteaa Kataja-luotsi Marko Tuononen.

Forssan Alku jää naisten SM-sarjassa viimeiseksi ja pelaa paras kolmesta –karsinnan divarin kakkosta vastaan. SM-karsinta käynnistyy jo tiistaina 11.3. Forssasta.

Naisten I divisioonan päätöskierroksen ottelut

su 9.3. Akatemia HNMKY Gorilla 11:00 Tapiolan urheiluhalli
su 9.3. ToPo TuRi 14:20 Töölön Kisahalli
su 9.3. OrJy Puhuttaret 15:00 Orimattilan urheilutalo
su 9.3. Kataja FoKoPo 15:00 Joensuun urheilutalo
su 9.3. ToPo II Kori-80 16:20 Töölön Kisahalli

Lisätietoja: http://www.basket.fi/

Päivitetty