Suomi oli tasoltaan aivan eri planeetalta lauantaina vastaan asettuneeseen Mongoliaan nähden, ja saatuaan kauan kaivattuja onnistumisia hyökkäyspäässä sai Suomi joukkuepelinsä rullaamaan kuin unelma.
Peli oli taputeltu käytännössä jo kymmenen minuutin jälkeen, kun kotijohto oli pisteissä 32-5. Suomi nautiskeli lopulta 46 pisteen voiton.
– Tasoero oli aika suuri ja ensimmäisen kymmenminuuttisen ajan otimme pelin haltuumme pelaamalla normaalia puolustusta ja juoksemalla nopeita. Tämän jälkeen intensiteettitaso tippui, summasi naisten haastajamaajoukkueen luotsi Anton Mirolybov.
Sofia Pelander (17/6), Henna Salomaa (17/0) ja Laura Saarinen (13/9) olivat Mongoliaa vastaan Suomen virkeimmät.
Suomi kohtaa maanantaina universiadikentillä Japanin.
Liettua liian kova 16-vuotiaille pojille
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi Baltian leirityksensä ensimmäisessä maaottelussa Liettuan, joka puolusti kotikenttäänsä Palangassa loppupistein 84–52 (44–24).
Liettua voitti ottelun neljästä pelatusta jaksosta kolme tasaisella kymmenen pisteen erolla. Liettua juoksi erityisesti pisteitä Suomen pallonmenetyksistä, joita kirjattiin pöytäkirjaan 28 kappaletta.
– Viitisentoista pistettä 30 pisteen erosta johtui ihan puhtaasti vastustajan kovemmasta tilannekovuudesta, ja toiset 15 pistettä siitä, ettemme ole tottuneet pelaamaan tällä tasolla, 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski miettii.
– Ajoittain pystyimme tekemään oikeita asioita molemmissa päissä kenttää, mutta oma kokemattomuutemme näkyi.
Edon Maxhuni (12/2/4 riistoa) oli Suomen pirtein. Joukkueet kohtaavat toistamiseen sunnuntaina.
20-vuotiaille miehille toinen tappio
Suomen 20-vuotiaille miehille merkittiin lauantaina toinen perättäinen tappio B-divisioonan EM-kisoissa Romanian Targovistessa.
Ilman Joni Herralaa, Daniel Dolencia ja ottelun tiimellyksessä takareitensä loukannutta Juuso Kauppista pelannut Suomi ei saanut joukkuehyökkäystään ojennukseen missään vaiheessa pelin kulkua. Hollanti karkasi kymmenen pisteen johtoon jo toisen jakson alussa ja tyylitteli lopulta suomalaisista komean 79–40 (36–24)-voiton.
– Olimme yksinkertaisesti huonoja tänään. Nyt valmistaudumme kohtaamaan Kyproksen huomenna ja yritämme auttaa näitä jätkiä niin paljon kuin mahdollista, 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen tiivisti.
Topias Palmi (17/12) oli Suomen valopilkku.
Suomi – Mongolia 84–38 (32-5, 47–10, 66–30), naisten haastajamaajoukkueiden maaottelu, universiadien sijoitusottelut, Kazan (Venäjä) 13.7.2013
Suomi: Sofia Pelander 17/6, Henna Salomaa 17/0, Laura Saarinen 13/9, Meral Bedretdin 8/1/3 riistoa, Anissa Pounds 7/1, Krista Gross 6/12/4 riistoa/2 blokkia, Anni Mäkitalo 6/2, Linda-Lotta Lehtoranta 4/4, Saara Wahlgren 3/0, Hanna Vapamaa 3/0, Emmi Leino 0/1, Noora Järvikangas.
Liettua – Suomi 84–52 (20–10, 44–24, 62–42), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Palanga (Liettua)
Suomi: Edon Maxhuni 12/2/4 syöttöä, Ville Leikas 9/2/4 riistoa, Matias Suvanto 8/7, Matias Oksa 7/2, Robert Bärlund 6/2, Riku Laine 4/7, Lassi Nikkarinen 2/1/3 riistoa, Sakari Laakso 2/0, Karri Kallio 2/0, Tommi Rasi 0/2, Jonathan Guzman Monet 0/2, Remu Raitanen 0/0.
Hollanti – Suomi 79–40 (18-9, 36–24, 59–34), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, B-divisioonan EM-kisat, Targoviste (Romania) 13.7.2013
Suomi: Topias Palmi 17/12, Joonas Lehtoranta 10/2, Joonas Cavén 6/2, Kristofer Clement 3/1, Julius Rajala 2/3, Juuso Kauppinen 1/1, Mika Nuolivirta 1/1, Tommi Huolila 0/6/3 riistoa, Orlando Taylor 0/5, Mikael Kauhanen 0/3, Joni Herrala, Daniel Dolenc.
