Helmikuussa kuukauden pelaajaksi valittu Kouvottarien Re’Shawna Stone on viihtynyt Kouvolassa kahden kauden ajan. Hän johdollaan Kouvottaret nappasi sarjassa kolmannen sijan ja lähtee hyvistä asemista pudotuspeleihin. Pelaaja itse kokee kehittyneensä Kouvolassa vietettyjen vuosien aikana.
– Koen, että olen parantanut peliäni viime vuoteen verrattuna. Olen pystynyt mukautumaan sarjan pelityyliin ja fyysisyyteen. Loistavat joukkuekaverit ja valmennusjohto ovat myös auttaneet pelini kehittämisessä, Stone sanoo.
Tällä kaudella 24-vuotias pelaaja on tilastoinut keskimäärin 16,4 pistettä, 5,3 levypalloa ja 4,1 koriin johtanutta syöttöä. Hän nimeää suurimmiksi vahvuuksikseen pelintekotaidon ja erilaisilla nopeuksilla pelaamisen. Kehityskohteetkin ovat selvillä.
– Haluan pitää pallosta parempaa huolta, tehdä parempia päätöksiä kentällä ja kehittää puolustuspelaamista.
Helmikuussa amerikkalaispelaaja oli lähes pitelemätön. Kuukauden aikana hänelle kirjattiin 27,3 pistettä, 8,0 levypalloa ja 6,0 syöttöä ottelua kohden. Teholukema oli 32,7. Tulevaisuudessa hän haluaa olla vieläkin parempi.
– Haluan kehittyä pelaajana ja pelata kovissa sarjoissa. Haluan tietysti voittaa myös mestaruuksia.
Kouvottaret sai pidettyä suurimman osan viime kauden pelaajistosta myös tälle kaudelle ja joukkueen kausi on ollut kokonaisuudessaan vahva. Lopulta joukkue keräsi sarjassa 19 voittoa. Tappioita kertyi seitsemän ja joukkue lähtee kolmannelta sijalta pudotuspeleihin.
– Toistaiseksi kausi on sujunut joukkueeltamme hyvin. Olemme olleet parempia kuin viime kaudella. Kemia ja kommunikointi ovat joukkueemme vahvuuksia ja meidän on todella helppoa pelata toistemme kanssa, Stone sanoo.
Naisten Korisliigasta amerikkalaisella on hyvää sanottavaa.
– Sarjassa on paljon hyviä pelaajia ja kilpailu on kovaa. Sarja on myös todella fyysinen. Suomessa pelaaminen on ehdottomasti kehittänyt minua pelaajana, hän päättää.
