Mukana nimetyssä maajoukkueryhmässä ovat mm. Euroopan ammattilaiset Taru Tuukkanen (Symel Tenerife, ESP) ja Michaela Moua (Acer Priolo, ITA). Myös kotoisen SM-sarjan tähtipelaajat Espoo Basket Teamin Heidi Adlerin, Panttereiden Heli Roukanojan ja peräti neljän Äänekosken Huiman pelurin johdolla ovat nimettyjen listalla.
Maajoukkue hioo kuvioitaan Helsingissä 14.-15.11., jonka jälkeen Suomi ottaa suunnan kohti Latviaa. Riikassa Suomi kohtaa kahdesti Latvian 16.-17.11. Viimeistely noudattaa näin viime vuotista kaavaa, jolloin Suomi pelasi niinikään kaksi kertaa Latviaa vastaan ennen EM-karsintaotteluitaan. Vuosi sitten Latvia voitti ensimmäisen kohtaamisen 67-61 ja Suomi toisen 76-71.
Venäjä tuore MM-hopeamitalisti
Suomen EM-karsintalohkon B ollessa puolivälissä kärjessä ovat Venäjä ja Unkari voittosuhteilla 2-1. Suomi (1-2) on kolmantena ja Slovenia samalla voittosuhteella lohkon viimeisenä. Kaksi parasta etenee Kreikassa syyskuussa 2003 järjestettäviin EM-kisoihin.
Maajoukkueen kotiotteluiden vastustajat, Unkari ja Venäjä, ovat huippuluokkaa. Pyynikin Palloiluhallilla keskiviikkona 20.11. klo 18.30 alkavaan otteluun saapuva Unkari sijoittui vuoden 2001 EM-kisoissa seitsemänneksi. EM-karsintojen ensimmäisessä kohtaamisessa Unkarissa Suomi hävisi viime vuonna emännilleen 55-76. Kautta aikain Suomi on kohdannut Unkarin 20 kertaa ja suomalaisvoittoon niistä on päättynyt vain kaksi. Viimeinen voitto on vuodelta 1987, jolloin Suomi on muuten viimeksi esiintynyt naisten EM-lopputurnauksessa.
Äänekosken Liikuntahallilla tiistaina 26.11. klo 18.30 nähtävä Venäjä on vielä astetta Unkariakin kovempi joukkue. Venäjä sijoittui nimittäin syyskuussa Kiinassa pelatuissa MM-kisoissa hopealle hävittyään loppuottelun niukasti Yhdysvalloille 74-79. Suomeenkin matkustanee todellinen tähtisikermä, sillä Venäjän EM-karsintoja varten nimeämästä 14 pelaajasta 11 oli MM-hopeajoukkueessa. Nimettyjen joukossa ovat mm. MM-finaalissa joukkuettaan 27 pisteellään pystyssä pitänyt Ilona Korstine sekä kisojen levyrikuningatar (keskiarvo 11,0) ja pistetilaston kakkonen (18,1) Jelena Baranova.
Suomen otteluohjelma
| Pvm | Ottelu | Klo | Pelipaikka |
| Harjoitusmaaottelut | |||
| la 16.11. | Latvia – Suomi | 18:00 | Riika, LAT |
| su 17.11. | Latvia – Suomi | 13:00 | Riika, LAT |
| EM-karsintaottelut | |||
| ke 20.11. | Suomi – Unkari | 18:30 | Pyynikin Palloiluhalli |
| la 23.11. | Slovenia – Suomi | 20:00 | Ljubljana, SLO |
| ti 26.11. | Suomi – Venäjä | 18:30 | Äänekosken Liikuntatalo |
Suomen joukkue harjoitusleirillä 14.-15.11.
Nimetystä 15 pelaajasta 12 valitaan Latvia-maaotteluihin, jotka pelataan Riikassa, Latviassa 16.-17.11.
| Nimi | Pituus | Synt. | Seurajoukkue |
| Heidi Adler | 180 | 1976 | Espoo Basket Team |
| Minna Hartikka | 172 | 1973 | Äänekosken Huima |
| Kaisa Höök | 172 | 1981 | Pussihukat |
| Heta Korpivaara | 185 | 1984 | Tapiolan Honka |
| Niina Laaksonen | 185 | 1984 | Pussihukat |
| Anu Mahlamäki | 180 | 1976 | Pussihukat |
| Michaela Moua | 180 | 1976 | Acer Priolo, ITA |
| Minna Myllylä | 174 | 1972 | Äänekosken Huima |
| Eva Mäkelä | 185 | 1984 | Espoo Basket Team |
| Sari Puranen | 175 | 1977 | Äänekosken Huima |
| Sanna Puskala | 183 | 1979 | Äänekosken Huima |
| Susanna Rinta | 176 | 1978 | Pantterit |
| Heli Roukanoja | 186 | 1973 | Pantterit |
| Laura Sario | 181 | 1984 | Tapiolan Honka |
| Taru Tuukkanen | 189 | 1977 | Symel Tenerife, ESP |
Valmentajat: Risto Piipari, Hilpi Savikko