Naisten maajoukkue haastaa kolmesti Liettuan Tapiolassa

Elokuun 13. päivänä käynnistyviin Euroopan A-divisioonan otteluihinsa valmistautuva Suomen naisten koripallomaajoukkue saa vieraakseen viime kesän EM-kisojen kuutosen Liettuan kolmeen maaotteluun, jotka pelataan Tapiolan Urheilutalon parketilla 1.-3.8.

Rivejään nuorentanut Liettua valmistautuu Suomen tavoin EM-kisapaikan metsästykseen jäätyään viime kesän EM-lopputurnauksessa ensimmäisenä joukkueena vaille paikkaa Pekingin olympialaisiin. EM-kisoista olympialiput lunastivat viisi ensimmäistä. Liettua hävisi sijoituspelinsä viidennestä sijasta Tshekille.

Suomi kohtasi vastikään EM-nelosen Latvian. Ottelusarja balttijoukkueita vastaan tarjoaa Domingo Diazin ja Jukka Mantereen valmentamalle Suomelle todellisen opin paikan.

– Hienoa, että saimme järjestettyä Liettuaa vastaan kolme peliä. Toivottavasti opimme niistä paljon. Liettuaa vastaan lähdemme ensimmäiseen koitokseen keskittymällä ainoastaan omaan pelaamiseemme. Seuraavissa otteluissa huomioimme jo vastustajankin tekemisiä ja opettelemme pelien voittamista, suunnitteli Suomen kokenut apuvalmentaja Mantere.

Liettua ei omaa suuria tähtiä, mutta on sitäkin parempi joukkuepelaamisessaan. Suomeen saapuvista liettualaisista pelintekijä Sandra Valuzyte tehtaili EM-kisoissa 10,1 pistettä ottelua kohden ollen joukkueensa toiseksi paras korintekijä. 190-senttinen Agne Ciudarine (10,0) tuli tiukassa vanavedessä.

– Liettua kuuluu Euroopan ehdottomiin huippuihin ja koripallo on maan ykköslaji. Vaikka joukkue on kokonaisilmeeltään hieman viime vuodesta nuorentunut, ovat EM-kisojen avainpelaajat pysyneet lähes kaikki joukkueessa. Kyllä Liettuassa meille riittää haastetta, Mantere luonnehtii.

Ratkaisijakaarti laajenee

Suomen valmistautumisjaksoa ovat haitanneet muutamat avainpelaajien loukkaantumiset. Maajoukkuekapteeni Taru Tuukkanen on sivussa tositoimista polvivamman vuoksi. Tuukkasen tähtäimessä on kuntoutuminen 13. elokuuta käynnistyviin A-divisioonan otteluihin.

Liettua-otteluihin Suomi joutuu myös ilman Heta Korpivaaraa, joka pyöräytti nilkkansa tiistain Latvia-maaottelussa. Jo Latvia-pelissä esiintyneet konkarit Mari Puustinen ja Susanna Rinta pelaavat Liettuaa vastaan.

– Loukkaantumisia kun tulee, on meillä erinäköiset johtotähdet parketilla. Tietenkin Niina Laaksosen ja Reetta Piiparin roolit korostuvat, mutta uutena heittäjänä joukkueesta nousee mm. Tiina Sten, Mantere kertoo.

Liettua-maaotteluiden jälkeen Suomen naiset suuntaavat Kööpenhaminaan, jossa pelataan 4.-8.8. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. EM-karsinta-avauksessaan Suomi kohtaa Tapiolassa Bosnia-Hertsegovinan 13.8.

– Kaikki tekeminen tähtää tällä hetkellä EM-karsintojen alkuun. Silloin alkaa meidän omat olympialaisemme, Mantere virnistää.

A-divisioonan lohkossaan Suomi kohtaa bosnialaisten lisäksi Euroopan huippumaihin lukeutuvat Italian, Puolan ja Turkin. Lohkon kaksi parasta selviytyy varmuudella vuoden 2009 EM-lopputurnaukseen.

Liettua-maaottelut Espoossa 1-3.8.

  • 01.08. Suomi – Liettua, naisten maaottelu, klo 18:00 Tapiolan Urheiluhalli
  • 02.08. Suomi – Liettua, naisten maaottelu, klo 15:00 Tapiolan Urheiluhalli
  • 03.08. Suomi – Liettua, naisten maaottelu, klo 15:00 Tapiolan Urheiluhalli

Suomen kokoonpano

# Nimi   Pituus Syntynyt Seurajoukkue
4 Piipari Reetta 172 cm 22.01.1980 free agent
6 Puustinen Mari 179 cm 18.08.1979 free agent
7 Rinta Susanna 176 cm 07.02.1979 Espoo Team
8 Helenius Sanna 183 cm 31.03.1984 free agent
9 Välikoski Sandra 185 cm 22.03.1989 Espoo Team
10 Laaksonen Niina 185 cm 14.12.1984 Phard Napoli, ITA
11 Korpivaara Heta 185 cm 08.08.1984 free agent
12 Lehtonen Riikka 180 cm 21.10.1982 free agent
13 Sten Tiina 188 cm 18.06.1985 free agent
14 Harkko Piia 180 cm 08.01.1987 Catz
15 Sten Minna 187 cm 21.12.1987 Catz

Päävalmentaja: Domingo Diaz
Apuvalmentaja: Jukka Mantere
Joukkueenjohtaja: Lea Hakala

Liettuan kokoonpano

# Nimi   Pituus Syntynyt  
4 Zygelyte Egle 168 cm 1984  
5 Sauliute Milda 175 cm 1981  
6 Petronyte Gintare 196 cm 1989  
7 Bimbaite Ausra 179 cm 1982  
8 Ciudariene Agne 189 cm 1979  
9 Valentiene Rima 170 cm 1980  
10 Staugaitiene Daina 182 cm 1980  
11 Margeviciute Rima 188 cm 1981  
12 Kuktiene Vita 186 cm 1980  
13 Valuzyte Sandra 176 cm 1982  
14 Stakneviciene Egle 190 cm 1985  
15 Razmaite Diana 196 cm 1975  
16 Luksyte Greta 176 cm 1987  

Päävalmentaja: Rutenis Paulauskas
Apuvalmentajat: Dalia Kurtinaitiene, Mantas Sernius
Joukkueenjohtaja: Arvydas Tamauskas

Lisätietoja: /maajoukkueet/naisten_maajoukkue/