Namika Lahti isännöi Kouvoja Ylen TV-ottelussa

Kolmen ottelun voittoputkessa oleva Namika Lahti saa vastaansa tänään kello 16.00 Lahden Suurhallissa sarjataulukon kakkossijalla majailevan Kouvolan Kouvot. Ottelu televisioidaan suorana Yle TV:n toimesta ja selostajana toimii Antti-Jussi Sipilä.

Cameron Bennerman oli Namika Lahden tehomies biisonien kaadossa.


Lahti palaa kotikentälleen napattuaan kahdessa viimeisessä pelissä Helsinki Seagullsin sekä Salon Vilppaan päänahat.

– Neljäs peli yhdeksään päivään ennen hieman pidempää pelitaukoa. Kouvojen kokoonpanossa on uusi pelaaja, joka on tuttu nuorisomaajoukkueiden peleistä. Ollaan valmisteltu vaihtoehtoisia pelisuunnitelmia vastustajan kokoonpanon mukaan, Lahden päävalmentaja Ilkka Palviainen kommentoi.

Palviaisen viittaama pelaaja Kouvojen kokoonpanossa on Englannin maajoukkueen 21-vuotias Devon van Oostrum, joka pelasi ensimmäisen pelinsä perjantaina, kun Kouvot voitti vieraissa Tampereen Pyrinnön.

– Meillä oli peli perjantaina, Namikalla keskiviikkona, joka antaa heille pienen edun. Namikan kolmen peräkkäisen voiton takuuna on ollut neljännen erän vahva puolustuspeli ja Bennermanin hyökkäyspään ratkaissut, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen ennakoi.

Ottelulähetys alkaa 15.50 Yle TV2:lta ja selostajana toimii Antti-Jussi Sipilä.

Lisätietoja: Korisliiga.fi:n otteluennakko