7.11.2008 Korisliigan kärjessä tasapistein Joensuun Katajan kanssa oleva Namika Lahti kärsi perjantaina kauden kolmannen tappionsa, kun KTP-Basket otti lahtelaisista 73-59 (33-25) -kotivoiton.
KTP johti toiselta neljännekseltä alkaen peliä koko ajan. Viimeisen jakson alkaessa eroa oli vain piste. Jakson aikana kotijohto kasvoi tasaisesti loppua kohden niin, että se olisi suurimmillaan loppunumeroissa.
Kotkalaisjoukkueesta löytyi tasainen tehokvartetti, kun Pasi Heinonen, Durell Vinson ja Steve Smith heittivät 15 pistettä mieheen ja Damon Williams 14.
Namika Lahdesta löytyi ratkaisevasti yksi tehopeluri vähemmän, kun kaksinumeroisiin pisteisiin pääsivät Vesa Mäkäläinen ja Sami Pekkola 12:lla sekä Ray Nixon 10 pisteellä. Lahtelaisten toinen yhdysvaltalaispelaaja Bilal Abdullah jäi edellispelissä nollille eikä saanut nytkään aikaan kuutta pistettä enempää.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.