Namika Lahti taisteli välieräsarjalle viidennen pelin

2.4.2004 Namika Lahden ja KTP Basketin välinen välieräsarja saa huikean päätöksen, kun joukkueet kohtaavat viidennen ja ratkaisevan kerran lauantaina Lahdessa. Lahtelaiset taistelivat sarjalle viidennen ottelun voittamalla KTP:n Karhuvuoressa perjantaina 102-89 ja tasoittamalla voitot 2-2:een hävittyään kaksi ensimmäistä kohtaamista.

SM-Koriksen historia tuntee vain yhden tapauksen, jossa joukkue olisi noussut 0-2-tappioasemasta välieräsarjassa 3-2-voittoon. Kyseinen nousu tapahtui vuonna 1983, jolloin Pantterit hävisi kaksi ensimmäistä välierää, mutta voitti kolme seuraavaa. Panttereiden vastustaja oli ottelusarjassa KTP, joka lauantaina voi estää historiaa toistamasta itseään. Pudotuspelejä on SM-koripallossa pelattu vuodesta 1974. 

Namika Lahti pisti perjantaina isäntänsä ahtaalle puolustuksellaan. KTP menetti ottelussa pelivälineen 21 kertaa, joista Lahti pääsi rankaisemaan. Lisäksi kotkalaiset syyllistyivät Lahden puristuksessa pelityylilleen harvinaisiin huonoihin ratkaisuihin.  

- Pystyimme ottamaan Kotkalta sen vahvuuksia pois. Puolustus oli tänään avain. Kaikki ottelun sankarit eivät komeile pistesarakkeiden kärjessä. Puolustuksessa moni teki upeita roolisuorituksia. Tämä oli koko joukkueen voitto, kiitteli Namika Lahden apuvalmentaja Jouni Mäkäläinen.  

Lahtelaisista olivat hyökkäyspäässä kovimmassa vedossa Sami Lehtoranta, tarkasti heittänyt Teemu Laine, kovia koreja nostellut Tom Gustafsson sekä liukkaudellaan ongelmia KTP-puolustulle aiheuttanut Monte Cummings. Lehtoranta säkitti peräti 30 pistettä. Laine avusti kotkalaisten kaadossa 23 pisteellä. Gustafsson teki 17 ja Cummings 16 pistettä.  

Ottelu kulminoitui päätösneljänneksen alkuun. Jaksolle lähdettiin Lahden viiden pisteen johdossa (74-69). KTP pysyi aisoissa, eikä tehnyt neljään minuuttiin pisteen pistettä. Se avasi Namika Lahdelle mahdollisuuden lopulliseen irtiottoon, jonka joukkue häikäilemättä käytti.  

- Kun pääsimme reilumpaan johtoon, joutui KTP ottamaan riskejä. Niiden seurauksena pääsimme tekemään muutaman helpon häkin, summasi Mäkäläinen.  

Namika Lahti oli kahdessa ensimmäisessä välierässä selkeästi väsyneempi osapuoli. Irtonaisuus on löytynyt kuin ihmeen kaupalla joukkueen peliin. Lahti liikkui hyvin kulloinkin kentällä olleen viisikon toimesta, joka kahdessa ensimmäisessä pelissä oli KTP:n tavaramerkki. Liikkuvan viisikkopelin yksi tunnus on hyvin onnistunut heittopeli. Lahti onnistui heitoissaan perjantaina erinomaisesti; se pisti kakkosistaan sisään 52,8 prosenttia (28/53) ja kolmosistaan peräti 47,1 prosenttia (8/17).  

Lauantaina edessä on mielenkiintoinen taisto ja varmasti ääriään myöten täyden katsomon edessä. Lahden Urheilutalo on ollut turvoksissa jo aiemmissa pudostuspeleissä, joten viides ja ratkaiseva välierä vetänee lehterit täyteen. Ottelu käynnistyy klo 17.  

- Yritämme parhaamme, katsotaan sitten mihin se riittää, lateli Mäkäläinen urheilukliseen pilke silmäkulmassaan.  

- Fiilis joukkueessa on tällä hetkellä sopiva. Luottamusta omaan tekemiseen löytyy.  

Viidennen välierän voittaja saa kotiedun finaalisarjaan Kouvoja vastaan. Sekä Lahti että KTP nimittäin sijoittuivat runkosarjassa paremmin kuin neljänneksi jäänyt Kouvot. Pudotuspelit ovat kuitenkin oma maailmansa, jonka Kouvot osoitti omassa välieräsarjassaan, jossa se kaatoi runkosarjavoittaja Hongan suoraan otteluvoitoin 3-0. SM-finaalit käynnistyvät maanantaina 5.4.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/

Asiat

 
6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia