Namika Lahti taivutti Hongan

14.3.2009 Namika Lahti vahvisti lauantaina asemiaan Korisliigan kärkipäässä taivutettuaan kotipelissään voiton Espoon Hongasta 87-73 (43-35) -tuloksella. Kamppailussa pudotuspelien kotiedusta Honka jäi lahtelaisista nyt kolmen voiton päähän, kun runkosarjasta on vielä kahdeksan kierrosta jäljellä.

Namika otti heti pelin ohjat vietyään ensimmäisen viisiminuuttisen vakuuttavasti 15-2.

Honka pääsi toisella jaksolla parhaimmillaan viiden pisteen päähän, mutta kahdella viimeisellä neljänneksellä kotijohto pysytteli yli kymmenessä pisteessä.

- Olimme fyysisempiä ja asteen kovempi molemmilla koreilla. Hallitsimme peliä pitämällä painetta yllä. Honka oli yllättävän pehmeä Tuukka Kottia ja Sasu Salinia lukuun ottamatta, summasi Namika Lahden valmentaja Sami Toiviainen.

Peli ratkesi ulkomaalaisosastolla, kun lahtelaisten vierasvahvistukset tekivät 63 pistettä Hongan vastaavien jäätyä 27 pisteeseen. 15 heitostaan 14 koriin pistänyt Ray Nixon heitti Namika Lahdelle 24 pistettä ja Jason Conley 21.

Kotti oli Hongan tehokkain 26 pisteellä. Salin teki 11 pistettä.

Kouvoille pisteet Lappeenrannasta

Kouvot pysyi yhden ottelun enemmän pelanneena ja voittaneena sarjataulukossa Namika Lahden edellä, kun Lappeenrannan NMKY hävisi kotipelinsä Kouvoille 68-72 (26-38) -tuloksella.

LrNMKY on hävinnyt kahdeksasta viime pelistään seitsemän.

Kotijoukkue johti ensimmäistä jaksoa, mutta jäi sen jälkeen perässä tulijaksi. LrNMKY sai toisella kymmenminuuttisella aikaan vain yhdeksän pistettä ja Kouvot pääsi kasvattamaan johtonsa jo 15 pisteeseen. Kouvoilla oli viisi minuuttia ennen loppua 12 pisteen johto, jonka LrNMKY kuroi lopulliseksi neljän pisteen eroksi.

Calvin Walls oli Kouvojen tehokkain 24 pisteellä. Brian Swift heitti 15 pistettä.

24 pallonmenetykseen sortuneesta kotijoukkueesta Adrian Penland pääsi 26 pisteeseen ja HL Coleman 17:ään.

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

27.3.2026 20:53 Korisliiga

Honka tasoitti pisteen voitolla puolivälierät Korihaita vastaan – Kataja nappasi jo toisen voiton korkeammin sijoittunutta Kauhajokea vastaan

Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.

Näytä lisää vastaavia