Namika Lahti vahva Turussa

27.2.2005 Namika Lahti todisti koripallon Sparliigan sunnuntaikierroksella vahvan vireensä Turussa, jossa Aura Basket taipui sille harvinaiseen kotitappioon vieläpä selvällä erolla 72-87 (30-49). Turkulaisilla oli alla marraskuusta asti jatkunut peräti kahdeksan kotivoiton putki, jonka lahtelaiset nyt siis katkaisivat neljännellä peräkkäisellä voitollaan.

Namika pohjusti voittonsa jo ensimmäisellä neljänneksellä 13-31 jaksovoitolla, josta Aura Basket ei enää toipunut. 

Namikan koko aloitusviisikko pussitti kaksinumeroiset pisteet. Heistä tehokkaimpia olivat Monte Cummings 24:llä ja Teemu Laine 22 pisteellä. 

Turkulaisten teho jäi liiaksi Boakai Lalugban 29:n ja Jan-Axel Alangon 19 pisteen varaan. 

Pyrbasket voitti pitkästä aikaa 

Putoamiskarsijan paikalle tippunut Pyrbasket voitti pitkästä aikaa, kun sarjakakkonen Vantaan Pussihukat kärsi Tampereella yllätystappion 85-83 (39-35) tuloksella. 

Viiden pelin tappioputkensa katkaissut Pyrbasket prässäsi ensimmäisellä jaksolla vieraat shokkiin ja karkasi 30-13 johtoon. Pussihukat kavensi toisella ja kolmannella jaksolla eroa niin, että viimeiselle neljännekselle lähdettiin tasatilanteesta. 

Lopussa PuHu tasoitti pelin kolmosella, mutta Pyrbasket pääsi nakkaamaan voittopisteet vapaaheittoviivalta.  

Kotijoukkueen tehokaksikon muodostivat 29 pistettä heittänyt Lamont Turner ja 21 pistettä kerännyt Jeremiah Sola. 

Peräti 78 prosentin tarkkuudella kahden pisteen heittonsa upottaneilta vierailtakin löytyi kaksi samanveroista tehomiestä, kun amerikkalaiskaksikosta Marckell Patterson teki 27 ja Philip Hickey 24 pistettä. 

Huimalle täpärä tappio 

Sarjajumbo Äänekosken Huima jatkoi tiukkaa taisteluaan suoraa putoamista vastaan, kun se joutui taipumaan kotipelissään niukkaan 81-83 (45-46) tappioon Joensuun Katajaa vastaan. 

Huima karkasi alussa parilla kolmosella kuuden pisteen johtoon, mutta sen jälkeen peli eteni loppuun asti vain muutaman pisteen erolla. Huima osui tarkemmin kaaren takaa prosentein 48-17, mutta Kataja oli tehokkaampi lähietäisyyksiltä. 

Katajan päätehosta vastasi amerikkalaiskaksikko Llewellyn Smalley 26:lla ja Stephen Rich 21 pisteellä. 

Huimaan tasaiseen tehotrioon pääsivät Toni Ilmonen 21:llä ja Jeremiah Johnson sekä Tero Rantaniva 17 pisteellä. 

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/

Asiat

 
26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

15.4.2026 12:13 Korisliiga

Greg Gibson on KTP-Basketin uusi päävalmentaja

KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.

15.4.2026 12:08 Korisliiga

Riku Laine palaa Vilppaaseen

Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

13.4.2026 21:38 Korisliiga

Vilpas vei voiton välieräavauksesta Korihaiden vahvasta pelistä huolimatta

Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.

13.4.2026 10:12 Korisliiga

Kalle Mattila ja Pyrintö kahden vuoden sopimukseen

Tampereen Pyrintö on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kalle Mattilan, 21, kanssa. Mattila on pelannut Pyrinnön akatemiajoukkueessa syksystä 2024. Opiskeluiden perässä tuolloin Tampereelle muuttanut Mattila nousi kuluneena kautena osaksi Korisliiga-joukkuetta.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia