Namika Lahti yllätti Hongan

28.2.2011 Namika Lahti haki Korisliigassa maanantaina Espoosta yllätysvoiton Hongasta. Namika piti pudotuspelitoiveitaan yllä 94-82 (42-43) -tuloksella. Maanantain kahdessa muussa ottelussa voittoihin kirivät Joensuun Kataja ja Lappeenrannan NMKY.

Ryan Ayers runttasi voiton Namika Lahdelle Espoossa.

Katajan Petri Virtanen syötteli Karhun pyörryksiin.

LrNMKY ja Viljami Vanjoki puristivat ohi Tarmon. Kuvat: Matti Koskinen & Tytti Nuoramo & Francois Perthuis.

Voitto Hongasta nosti lahtelaiset kahden voiton päähän Kauhajoen Karhusta, joka on viimeisellä pudotuspelipaikalla kuutta kierrosta ennen runkosarjan päättymistä.

Viime tiistaina Namika voitti pelin Espoossa kolmella pisteellä. Nyt se otti ohjat kolmannella jaksolla noin kymmenen pisteen johdolla. Honka ei päässyt enää viimeisellä jaksolla kahdeksaa pistettä lähemmäs.

- Puolustuksemme oli hyvää etenkin toisella puoliskolla. En muista koska olemme viimeksi päässeet juoksemaan puolustuksen ansiosta nopeita hyökkäyksiä yhtä paljon kuin nyt. Toki Ryan Ayersin heittopelikin auttoi meitä, totesi Namika Lahden valmentaja Sami Toiviainen.

Ayers upotti komeasti kaikki 13 pelitilanneheittoaan ja teki 33 pistettä. Anthony Vereen säesti 21 pisteellä.

Hongasta pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Jamar Wilson 24:llä ja John Williamson 22 pisteellä.

Kataja ei kaatunut Karhuun

Kaksi edellistä vieraspeliään voittanut Kauhajoen Karhu ei pystynyt yllättämään Joensuun Katajaa. Sarjassa kolmantena oleva Kataja otti 99-77 (50-34) -kotivoiton.

Kataja pohjusti voittonsa toisella jaksolla vietyään sen 27-14. Karhu ei päässyt puoliajan jälkeen enää iskuetäisyydelle alle kymmenen pisteen päähän.

Jared Newson pussitti Katajalle 24 pistettä ja Antti Kanervo sekä Sami Lehtoranta 18 pistettä. Petri Virtaselle kirjattiin peräti 13 syöttöä.

Karhun teho keskittyi 28 pistettä ja 14 levypalloa keränneen Jeremiah Woodin sekä 22 pistettä heittäneen Vesa Mäkäläisen varaan.

LrNMKY vauhditti Tarmon putoamista

Lappeenrannan NMKY katkaisi neljän pelin tappiojaksonsa otettuaan sarjan kahden viimeisen joukkueen kohtaamisessa 95-76 (46-26) -kotivoiton Porvoon Tarmosta.

Tulos lokeroi LrNMKY:n putoamiskarsijan paikalle ja Tarmon jo varsin kohtalokkaasti jumbosijalle suoran putoajan paikalle. Tarmon pitäisi ottaa jäljellä olevilla kuudella runkosarjakierroksella neljä voittoa enemmän kuin LrNMKY päästäkseen edes jatkokarsintaan putoamispaikasta.

LrNMKY teki pelin selväksi jo ensimmäisellä neljänneksellä voitettuaan sen 32-13. Tarmo ei päässyt seuraavilla jaksoilla enää voittokamppailuun.

HL Coleman heitti isännille 19 ja Viljami Vanjoki sekä Malik Moore 15 pistettä.

Tarmosta Jerrah Young teki 22 pistettä. Jonathan Heard keräsi 13 pistettä ja 15 levypalloa.

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot 
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia