11.9.2019 12:49 Lappeenrannan Catz kiinnitti kolmannen amerikkalaispelaajan rosteriinsa, kun joukkueessa toissakaudella tehokkaasti esiintynyt 29-vuotias Natalie Day allekirjoitti vuoden mittaisen sopimuksen seuran kanssa.

Day pelasi ensimmäisen kerran Suomessa jo kaudella 2012-13, kun hän edusti Hyvinkään Pontevaa. Kuva: Ville Vuorinen
Edellisellä visiitillään (2017-18) Day oli yksi joukkueensa tehokkaimmista pelaajista 17,5 pisteen ja 9,2 levypallon ottelukohtaisella keskiarvolla.
- Tarvitsimme pelaajan, joka pystyy puolustamaan sisä- sekä ulkopelaajia, pelaamaan hyökkäyksessä montaa erilaista roolia sekä ottamaan levypalloja, päävalmentaja Mika Haakana kommentoi seuran tiedotteessa.
Day kärsi viime vuonna loukkaantumisesta, mutta pelasi nyt Yhdysvaltain Neitsytsaarten maajoukkueessa elokuussa neljä ottelua neljään päivään 35 minuutin keskiarvolla. Näissä peleissä hän teki keskiarvot 18,3/7,8/2,3s.
Dayn lisäksi Catz on tehnyt kaksi muutakin pelaajasopimusta. Viime kaudella ennakkoluulottomuudellaan ihastuttanut Iiris Muhonen (s. 2003) jatkaa edustuksessa tulevallakin kaudella. Catzia viimeksi kaudella 2014-2015 kantanut ja Catz Kakkosessa edelliskaudet pelannut Sara Behm (s. 1997) tekee puolestaan paluun ykkösjoukkueeseen.
Pelaajarungon lisäksi myös joukkueen taustat ovat kunnossa. Haakana saa valmennusparikseen viime vuoden sapattia viettäneen Petri Jaakkolan, joukkueenjohtajana toimii Eevert Lantta, fysiona Sini Huhta ja huoltajana Perttu Härkönen. Uutena fysiikkavalmentajana mukaan tulee SaiPan jääkiekkojoukkueen fysioterapeutti Antti Ropo.
Catzilla on pelaajasopimukset ensi kaudeksi Natalie Dayn, Jordan Jonesin, Erica Covillen, Mari Kihlströmin, Tuulia Timon, Reetta-Sofia Tulkin, Sara Behmin, Iiris Muhosen ja Roosa Kososen kanssa.
Naisten Korisliigan lauantain ainoassa ottelussa Pyrintö kaatoi kotikentällään ToPo:n 79-57. Nyt sarjassa on edessä pieni tauko ja seuraavat ottelut pelataan 21.11.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Lokakuun valinta on Espoo Basket Teamin 18-vuotias Nicole Ogun.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolmen ottelua. Illan voittajia olivat sarjakärki PeKa, voittotilinsä avannut Kouvottaret ja BC Nokia.
Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu, jossa Pyrintö sai vieraakseen ViVe:n. Kotijoukkue vei ottelun 72-67.
Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat ToPo, PeKa ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kaksi ottelua. Pistetilejään kartuttivat EBT sekä Pyrintö.
Naisten Korisliiga jatkui sunnuntaina yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Hongan kustannuksella jatkoajan jälkeen 91-82.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.