11.1.2014 Korisliigan kaksi kärkijoukkuetta ottavat mittaa toisistaan Korisliiga-kauden varmasti kiihkeimmässä kohtaamisessa YLE TV2:n kameroiden loisteessa sunnuntaina. Vuosina 2010 ja 2011 Suomen mestaruutta juhlinut Tampereen Pyrintö hakee puhtaalla pelillä liigaa johtavasta vuosien 2012 ja 2013 Suomen mestarista Nilan Bisonsia kotikatsomonsa edessä.

Tuukka Kotti oli kentän hahmo Bisonsin ja Pyrinnön marraskuun kohtaamisessa.

Pieti Poikolan Pyrintö on voittanut kauden kaikki 15 kotiotteluaan.

Bisonsin ja Pyrinnön kohtaamisissa tunnelmaa on kentän lisäksi katsomossa. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.
Bisons kantoi syyskaudella Suomen lippua Euroopan kakkoskilpailussa Eurocupissa ensimmäisenä suomalaisjoukkueena 15 vuoteen ja pelasi loppuun asti paikastaan Eurocupin 32 parhaan joukossa voittamalla kymmenestä pelaamastaan ottelusta viisi.
Korisliigassa loimaalaiset ovat olleet vieläkin vakuuttavampia jyräämällä uskomattomat 19 perättäistä voittoa heti kauden alussa. Kun runkosarjakausi on siirtynyt jo neljännelle kuukaudelleen, Bisons ei ole vielä hävinnyt kertaakaan ja hätyyttelee jopa Korisliigan historian kaikkien aikojen pisintä kauden alun voittoputkea, jonka Helsingin Kisa-Toverit kirjautti kaudella 1963/64 (21 ottelua).
Jos Bisons on ollutkin liigakauden kiistaton ykkönen tähän mennessä, Tampereen Pyrintö ei jää kauas. ”Punakone” on voittanut runkosarjassa pelaamastaan 20 ottelusta 17 sekä lisäksi Baltian liigassa yhdeksästä ottelustaan kahdeksan. Erityisen vahva on Pyrinnön kotikenttäsaldo – 15 voittoa, ei yhtään tappiota.
Sunnuntaina TV2:ssa katkeaa siis kahdesta pitkästä putkesta toinen – joko Bisonsin 19 ottelun kauden alun voittoputki Korisliigan runkosarjassa tai Pyrinnön 15 ottelun mittainen kotivoittoputki.
Lisää latausta peliin tuo, että lyhyestä yhteisestä historiastaan huolimatta Bisons ja Pyrintö ovat ehtineet kahden ja puolen kauden aikana kehittää raivokkaan kamppailuasetelman.
Kun Bisons nousi Korisliigaan kaudeksi 2011/12, Tampereen Pyrintö oli Korisliigan hallitseva mestari ja liigan ennakkosuosikki. Ennakkoluuloton Bisons kuitenkin jyräsi Pyrinnön runkosarjassa voitoin 3-1 sekä päihitti kiihkeässä välieräsarjassa tamperelaiset voitoin 3-2.
Seuraavalla kaudella Pyrintö sai balsamia haavoilleen nujertamalla Bisonsin LiigaCupin finaalissa kotikentällään Pyynikillä. Runkosarjassa Bisons vei kuitenkin keskinäiset ottelut voitoin 3-1, ja loimaalaiset tuulettelivat kauden päätteeksi toista perättäistä mestaruutta kun taas loukkaantumisten haavoittama Pyrintö joutui kesälomille jo puolivälierävaiheessa.
Kuluvalle kaudelle loimaalaiset ovat lähteneet selkeänä mestarisuosikkina vahvistettuaan kokoonpanoaan mm. Susijengin teräsmies Tuukka Kotilla, mutta myös Pyrinnöllä on missio: kaksinkertainen Korisliigan vuoden valmentaja Pieti Poikola on palannut sapattivapaalta Tampereelle palauttamaan joukkueensa mestaruuskantaan kahden vuoden jälkeen.
Joukkueet ovat kohdanneet kerran aiemmin tällä kaudella. Bisons voitti marraskuun puolivälissä Loimaan Liikuntahallissa pelatun ottelun 84-75 (42-38) Tuukka Kotin (24/14/3 syöttöä/2 blokkia) kunnostautuessa kentän hahmona.
Pyrinnön pelin sieluna ahertaa Korisliigan nestori, tulisieluinen Damon Williams (201 cm/40 v) vierellään mm. Korisliigan lokakuun pelaaja Antero Lehto (185/29) sekä Korisliigan joulukuun pelaaja BJ Raymond (198/26). Pyrintö-kippari Lehdolla on meneillään uransa toistaiseksi paras kausi.
Viime kaudella Ruotsin liigassa kunnostautunut vikkelä Kelvin Lewis (195/25) sekä erinomaista kautta pelaava sentterijätti Antti Nikkilä (210/35) täydentävät Punakoneen aloitusviisikon, ja penkiltä taitoa tuovat mm. Alex Vaenerberg (183/21), Petri Heinonen (207/25) sekä heittokoneet Osku Heinonen (194/21) ja Topias Palmi (194/19).
Bisonsin korinaluspelotteina Pyrintöä vastaan asteleva Tuukka Kotti (205/32) ja John Williamson (198/27), laidassa päivystää Euroliigaakin pelannut Frank Robinson (193/29). Susijengistä tutut ”Loimaan La Bomba” Mikko Koivisto (194/26) sekä Antto Nikkarinen (185/22) ovat loimaalaisten aloitusviisikon takakentän täsmäaseet.
Eurokenttien veteraani Billy Keys (188/36), ikitaistelijat Ville Mäkäläinen (194/28) ja Ilpo Pehkonen (181/25) sekä heittovoimaiset laiturit Matti Nuutinen (200/23) ja Carl Lindbom (206/22) tuovat Greg Gibsonin luotsaamien Biisonien rotaatioon lisää leveyttä penkiltä.
Korisliigan kärkiottelu Tampereen Pyrintö – Nilan Bisons YLE TV 2:lla sunnuntaina 12.1. klo 16:00 alkaen.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.
Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.
Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.
Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.
Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.
Miesten Korisliigan viiden ottelun kierros sisälsi monta jännittävää vaihetta. Isoimpina käänteinä nähtiin, kun kentälle voittamattomana saapunut Salon Vilpas kärsi kauden ensimmäisen tappionsa ja Tapiolan Honka nousi viimeisellä hyökkäyksellään ohi Korihaista.
KTP-Basketin takamies ja Kouvolan Poikien kasvatti Tuomas Hirvonen, 29, saavuttaa merkittävän rajapyykin, kun hän pelaa uransa 500. Korisliiga-ottelun. Vaikka pelejä on kertynyt komea määrä, intohimo lajiin on yhä tallella.
16,3 pistettä ja 4,7 levypalloa alkukaudella tilastoinut Alvar Peltoniemi on Korisliigan tiiviisti seurattuja tuoreita nousijoita. Hänen kasvattajaseuransa Tapiolan Honka on myös ottanut varovaisen lupaavan startin runkosarjaan.