9.4.2022 08:44 NBA:ssa Cleveland Cavaliers hävisi runkosarjansa toiseksi viimeisessä ottelussa Brooklyn Netsille 107-118 (54-62). Lauri Markkanen heitti 17 pistettä.

Nets hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta Cavaliers kiri kolmannen neljänneksen päätteeksi rinnalle ja ohitse. Päätösneljänneksellä Nets kuitenkin palasi takaisin piikkipaikalle tähtipelaaja Kevin Durantin johdolla.
Voitolla Nets nousi itäisen konferenssin seitsemännelle sijalle Clevelandin ohitse, joka putosi kahdeksanneksi. Konferenssin 7-10 sijoittuneet pelaavat play-in-turnauksessa, jonka myötä ratkaistaan kaksi viimeistä puolivälieräpaikkaa.
Ottelun pistekuningas oli Durant, joka mätti 36 pistettä, repi 5 levypalloa ja jakoi 5 syöttöä. Netsiltä onnistuivat myös Kyrie Irving (18/6/8 syöttöä) ja Bruce Brown (18/10/8/4 torjuntaa).
Markkanen pelasi 25 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 17 pistettä ja 4 levypalloa. Markkanen osui pelitilanneheittonsa 7/14, joista kolmoset 2/5, ja vapaaheittonsa 1/1.
Cavaliersin pistekärki oli 31 pistettä pussittanut Darius Garland. Markkasen lisäksi 17 pistettä heitti myös Evan Mobley.
NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan kuuteen venyneen tappioputkensa, kun Jazz päihitti Indiana Pacersin vieraissa 122-131. Lauri Markkanen säkitti 27 pistettä.
Seurasimme Lauri Markkasta parin intensiivisen päivän ajan Salt Lake Cityssa. Mitä tapahtuu, kun NBA-superstara kohdataan hänen omalla kotikentällään?
NBA:ssa Utah Jazz voitti vieraissa Cleveland Cavaliersin 112-123. Lauri Markkanen keräsi 28 pisteen ja 12 levypallon tupla-tuplan.
Susijengin ja Suomi-koriksen kiintotähti Lauri Markkanen, 213 cm ja 28 vuotta, on valittu urallaan jo yhdeksännen kerran vuoden koripalloilijaksi Suomen urheilutoimittajien vuosiäänestyksessä. Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatteihin lukeutuva Markkanen hallitsee nyt yksinoikeudella kaikkien aikojen eniten vuoden koripalloilijan nimityksiä voittaneiden pelaajien listaa.
NBA:ssa Utah Jazz sai katkaistua viiteen venyneen tappioputkensa, kun utahilaiset kaatoivat Dallas Mavericksin 116-114. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 33 pistettä, 7 levypalloa ja 4 syöttöä.
NBA:ssa Utah Jazz voitti jatkoajan jälkeen Dallas Mavericksin 140-133. Lauri Markkanen oli hurjassa vireessä tilastoiden 33 pistettä, 16 levypalloa, 5 syöttöä ja 4 riistoa.
NBA:ssa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Lauri Markkasen edustama Utah Jazz voitti Tuomas Iisalon päävalmentaman Memphis Grizzliesin 126-130. Markkanen heitti 26 pistettä ja noukki 9 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz nousi vahvan päätösjaksonsa turvin Brooklyn Netsin ohitse ja marssi 110-123 voittoon. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 30 pistettä ja 8 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.