11.1.2019 10:39 Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Lassi Nikkarinen näyttää murtautuneen lopullisesti Montana Staten rotaatioon, kun Nikkarisen yliopisto nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa.

Lassi Nikkarinen on ollut vireessä NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.
Big Sky -konferenssissa Nikkarisen Montana State hallitsi ottelua Idahoa vastaan alusta loppuun kohti 77-67 (30-21) -voittoa. Vaihtopenkin virtapiikkinä toimiva Nikkarinen jatkoi hyviä otteitaan heittäen seitsemän pistettä ja kirjauttaen yhden levypallon sekä syötön pelaamassaan 20 minuutissa.
Atlantic 10 -konferenssissa Andre Gustavson ja Richmond kärsivät kehnosta aloituksesta, kun Rhode Island nappasi johtoaseman jo kalkkiviivoilla ja pitäen sen loppuun asti 78-67 (44-34) -loppunumeroihin saakka. Gustavson pelasi penkiltä 19 minuuttia, joiden aikana hän täytti tilastosarakettaan kuudella pisteellä, kahdella levypallolla, yhdellä syötöllä ja kahdella riistolla.
Tuukka Jaakkolan ja Cal Plyn loppukiri jäi tyngäksi Big West -konferenssin avausottelussa, kun UC Santa Barbara vei voiton lukemin 56-65 (27-35). Jaakkola nosti kaksi pistettä, jakoi yhden syötön ja torjui vastustajan heiton kahteen kertaan yhdeksässä peliminuutissa.
Tomas Murphyn Northeasternin ja Elon paremmuuden selvittämiseen tarvittiin jatkoaika, kun ”Huskies” vei voiton loppulukemin 81-70 (40-28, 63-63). Murphy sai peliaikaa 17 minuuttia heittäen kaksi pistettä ja repien seitsemän levypalloa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat jälleen yhden tupla-tuplan kahminut Albina Syla sekä ensimmäistä kauttaan pelaava Enni Ahervuo, joka nakutti 13 pistettä, joista 11 toisella puoliajalla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Miro Little, joka jakeli 11 syöttöä UC Santa Barbaralle sekä Viljami Vartiainen, joka pussitti 15 pistettä Weber Statelle.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elsa Lemmilä tilastoi Ohio Staten voitossa 5 syöttöä ja 6 torjuntaa, jotka ovat molemmat hänen yliopistouransa kärkilukemat. Albina Syla taas hurjasteli 23 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan. Pistemäärä on Sylan yliopistouran korkein.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat säkittäneet Miro Little ja Viljami Vartiainen sekä 21 pistettä heittänyt Eemeli Yalaho.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat 19 levypalloa kahteen peliin kerännyt Elsa Lemmilä ja 12 pistettä Rhode Islandille nakuttanut Albina Syla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat loukkaantumisen jälkeen pelikentille palannut Miro Little, 16 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen ja 19 pistettä heittänyt Olavi Suutela.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa ovat käynnistyneet konferenssiottelut. Viimeisen kahden viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat monipuolisia otteitaan jatkanut Okku Federiko sekä 20 pistettä naulannut Viljami Vartiainen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa ovat käynnistyneet joulun jälkeen konferenssiottelut. Viimeisen kahden viikon suomalaisonnistujiin lukeutuu Elsa Lemmilä, joka torjui peräti 14 heittoa kolmeen otteluun.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat Elina Aarnisalo, Elsa Lemmilä, Albina Syla sekä hurjan tilastorivin tahkonnut Henna Sandvik.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat Okku Federiko, joka säkitti 17 pistettä Draken ensimmäisessä konferenssipelissä, ja Eemeli Yalaho, joka kahmi 14 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan.