27.6.2011 Korisliigassa neljänneksi sijoittunut Uudenkaupungin Korihait on solminut kaksivuotisen sopimuksen 191-senttisen, elokuussa 21 vuotta täyttävän Niko Malisen kanssa. Viimeiset viisi kautta Malinen on pelannut miesten I divisioonaa BC Jyväskylän riveissä.

- Niko Malinen edustaa pelitapamme edellyttämää pelaajatyyppiä, joten saamme kivasti lisää syvyyttä joukkueeseen. On todella hienoa huomata nuorten lahjakkuuksien kiinnostus meitä kohtaan, totesi Korihaiden seurapomo Tom Westerholm sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa.
Raumalla syyskuussa opiskelut aloittava Malinen on innoissaan pääsystä liigaympyröihin. A-poikien SM-sarjan pistekuninkuuden (23,5p/ottelu) kaksi vuotta sitten voittaneen Malisen mukaan hyppäys A-poikien SM-sarjasta ja miesten I divisioonasta korkeimmalle sarjatasolle on iso, mutta samalla selkeä kehitysaskel pelaajauralla.
- Fiilikset ovat joka suhteessa todella korkealla. Olen kuullut Korihaista tosi paljon hyvää ja odotankin innolla, että pääsen kokeilemaan rahkeita nyt myös liigatasolla, totesi Malinen tuore sopimus kädessään.
Malinen urakoi viimek audella BC Jyväskylän paidassa 6,6 pistettä ja 2,9 levypalloa ottelua kohden. Malinen on myös pelannut 20 nuorten maaottelua, joissa hän on heittänyt 32 pistettä.
Korihailla on alkavalle kaudelle voimassa sopimukset Malisen lisäksi Petri Heinosen, Mikko Jalosen, Cedric Latimerin, Pyry Rainamaan sekä Mikael Herbertin kanssa. Joukkuetta täydennetään vielä kolmella ulkomaalaispelaajalla sekä nuorilla pelaajilla seuraorganisaation sisältä.
- Pelintekijä sekä sisäpelaaja ovat päällimmäisinä hankintalistalla, linjaa Westerholm strategiaa ulkomaalaispelaajien hankinnassa.
Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.
Kouvot on solminut kuluvan kauden loppuun ulottuvan sopimuksen 198-senttisen Devontae Blantonin kanssa. Blanton pelasi täydet viisi kautta Eastern Kentuckyn yliopistossa.
Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.
Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.
Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.
Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.
Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.